Kolea kevätilma ja pieni vedentihutus eivät latista tunnelmaa tiistaina, kun Pietilän maitotilalla Alatemmeksellä juhlitaan kahta satatonnariksi yltänyttä lehmää, Immyliä ja Indiraa. Juhlakalut astelevat aitauksessaan varsin rauhallisesti, vaikka piha-alue on täyttynyt kameroitaan räpsyttelevistä sekä kunniakirjoja, kukkia, vaaseja ja muita lahjoja isäntäväelle kantavista onnittelijoista.
Hieman epäluuloisemmin väenpaljoutta pälyilee Indiran jälkikasvu Kalkuta, mutta suostuu hetken päästä sekin yhteispotrettiin Indiran, Immylin, karjamestari Timo Korkalan sekä Pietilän tilan isäntäväen eli Eskon, Maija-Liisan, Einon, 5, ja Ennin, 2, kanssa.
"Ne ovat aina olleet niin äärettömän rauhallisia ja tasaisia", Länsi-Lapin ammatti-instituutin Tervolan toimipisteen karjamestari Timo Korkala paljastaa hoidokkiensa luonteen. "Kun niitä piti viedä pitempiä matkoja laitumelle, tuntui, ettei itse viitsisi yhtä hitaasti kävellä!"
Tervolan maatalousoppilaitoksessa varttunut holstein-friisiläistä rotua edustava kolmikko oli joutua viimeiselle taipaleelleen, kun yksikössä siirryttiin robottinavettaan, ja laitoksen johtoporras epäili iäkkäiden lehmien kykyä tottua uuden ajan kotkotuksiin.
Kaukokatseinen karjamestari Korkala kuitenkin arvioi, että näistä naudoista kuultaisiin vielä.
Hänen ei tarvinnut taivutella kauankaan, kun sai Alatemmeksellä maitotilaa pitävän serkkunsa Esko Pietilän ostamaan lehmät. Liminkaan ne päätyivät loppuvuodesta 2003.
"Päivällä haettiin ja iltalypsylle tuotiin. Olivat heti niin kuin olisivat olleet täällä aina!" Esko Pietilä myhäilee.
Sadan tuhannen maitokilon haamuraja ylittyi Indiralla tämän vuoden alussa ja Immylillä jonkin verran myöhemmin. Perässä seuraa hyvää vauhtia Kalkuta, joka on jo heruttanut maitoa yli 80 tonnia.
Immyli ja Kalkuta voivat kasvattaa kokonaistuotostaan vielä hyvän aikaa, kun taas Indiralla saattaa olla edessään viimeinen suvi.
Perimä ja hoito
selittävät
Hulppea maitotuotos on kiinni paitsi otollisista perintötekijöistä, myös hyvästä hoidosta, korostaa Pro Agria Suomen Kotieläinjalostusosuuskunnan jalostusagronomi Sirkka-Liisa Haapamäki.
"Ne ovat olleet erittäin kestäviä ja tuottavia lehmiä", Haapamäki kehuu vuonna 1994 syntyneitä Immyliä ja Indiraa sekä pari vuotta nuorempaa Kalkutaa.
Indira ja Immyli ovat Limingan kunnassa järjestyksessään ensimmäinen ja toinen sata tonnia maitoa lypsänyt friisiläisrodun lehmä. Niiden rotukohtaiset satatonnarisijoitukset ovat Oulun maaseutukeskuksen alueella 29. ja 30. sekä koko maassa 255. ja 260.
Tulevaisuus
tuntuu tukalalta
Pietilät ovat olleet maidontuottajina Esko Pietilän entisellä kotitilalla vuodesta 1990. Nykyään tilalla on 25 lypsävän lisäksi nuorta karjaa sekä runsaat kolmekymmentä hehtaaria peltoa nurmiviljelyssä. Tilallisina on vakaa aikomus jatkaa, isäntäväki vakuuttaa. "Kun ei muutakaan osata kuin lehmiä hoitaa!"
"Timon ja minun tausta on sellainen, että molemmilla on äiti Karjasta ja isä Pohjolasta. Ollaan siis karjapohjalaisia, eli karjaharrastus on kummallekin tullut vissiin perintönä", Esko Pietilä tuumaa.
"Nyt tuntuu olevan oikea muoti-ilmiö hävittää karja", isäntä vakavoituu. "Minultakin on viimeisen viikon aikana kysynyt useampi, että milloin Pietilästä lähtee lehmät. Olen vastannut, että enpä tiiä päivää sanoa."
Esko Pietilä myöntää, että valtiovalta ja Euroopan unioni tekevät heidän kaltaisten pienehköjen tuottavien maitotilojen tulevaisuuden tukalaksi. Tulossa olevien tukimuutosten ideana on leikata maitokiintiötukia ja kompensoida menetyksiä peltotuella.
Isännän mukaan ensimmäisenä muutosvuonna heille tulisi takkiin tuollaiset tuhat euroa, mutta miinus pitenisi asteittain vuosi vuodelta.