Kokoomuksen puheenjohtajalle Ville Itälälle oli käydä tosi köpelösti. Hän päästi leijonan irti häkistä tajuamatta, että se voi ryhtyä raatelemaan häntä itseään. Parissa viikossa kaikki kellahti taas päälaelleen. Vaikka verkkoa Itälän ympärillä yhä yritetään kiristää, on hänen kaatajilleen loppujen lopuksi jäämässä luu käteen Seinäjoella kesäkuun puoluekokouksessa.
Pulinat, joiden piti loppua ryhmyrikahinoita seuranneessa kokouksessa tosin pulpahtivat uudelleen pintaan. Ryhmäkin antoi tukensa lähinnä instituutiona. Se on täysin eri asia kuin aukoton aito tuki.
Viime viikon torstaina ryhmän tuuletuskokouksessa Kimmo Sasi jo kehotti Itälää jättämään puheenjohtajan paikan ensi kesän puoluekokouksessa. Hänen mukaansa kokoomus on syöksykierteessä, joka oikaistaan vain puheenjohtajaa vaihtamalla. Sasi sortui samaan, mihin Helsingin piiri kaatopuuhassaan. Itälälle ei ole tarjota uskottavaa vaihtoehtoa. Sasi ei haastajaksi lähde, koska tajuaa itsekin, ettei ole varteenotettava vaihtoehto.
Itälälle Sasin ulostulo oli lopullinen punainen vaate. Hän on tarrautunut nyt tuoliinsa samalla vimmalla kuin Ben Zyskowicz ryhmänjohtajan paikkaansa. Ne, jotka vielä elättelevät ajatusta, että Itälä sittenkin vetäytyisi vapaaehtoisesti, elävät täydellisissä harhakuvitelmissa.
Oppositiopuolueen johtaminen ei ole kenellekään herkkua. Tämän tunnustavat ne, joilla käytännössä olisi mahdollisuus tasapäiseen kisaan Itälän kanssa. Siksi he eivät lähde haastajiksi. Myös edessä olevat euro- ja kunnallisvaalit hillitsevät hinkua tarttua nyt puoluejohtajan nuijan varteen.
Untuvikko joutuisi jo viikko puoluekokouksen jälkeen käymään keskustan ja SDP:n johtajien kanssa viimeisen kovan väännön eurovaaleissa. Tämä on ajatuksenakin tuhoon tuomittu yritys.
Kaiken kuohunnan ja huudon jälkeen voikin kysyä, mitä Itälän vaihtoa haluaville on tosiasiassa jäämässä käteen. Ei paljon mitään varsinkin, jos ja kun Itälän ainoaksi haastajaksi uhkaa jäädä kansanedustaja Martin Saarikangas.
Vaikka untuvikkokansanedustaja Paula Risikon pätevyyttä tietoisestikin pönkitetään, ei hänen politiikan taitonsa ja substanssiosaamisensa vielä yllä puheenjohtajalta vaadittavalle valmiustasolle. Jos Risikko todella haastaa Itälän, se on myös osoitus siitä, miten helposti hän on muiden vietävissä.
Kokoomuskentällä tilanne on myös täysin toinen kuin eduskuntaryhmässä, jossa individualismi on huipussaan. Kenttä elää omassa arvomaailmassaan ja on laajalti Itälän takana. Jos se on jostain suuttunut, se on nyt äkeissään Sasille. Tapaa ja ajoitusta, jolla Sasi iski Itälän kimppuun heti kun tilanne oli saatu joten kuten rauhoittumaan, pidetään epäasiallisena. Sasin vyörytys saattoi jopa kääntyä Itälän eduksi.
Viikonvaihteen laivaseminaarissakin kokoomusväen tunnelmat olivat rauhalliset, vaikka hieman kaksijakoiset. Virallisissa puheissa kukaan ei osoitellut ovea Itälälle. Kuppikunnissa ja käytäväkeskusteluissa puheenjohtajatilannetta kyllä puitiin.
Maaliskuun 13. päivän puoluevaltuuskunnan kokous ei kuitenkaan ole tarpeeton. Ilman sitä kokoomuksen keväästä tulisi hirveä. Itälän puskasta ampuminen jatkuisi ja kovenisi. Tilanne velloisi täysin hallitsemattomana ja arvaamattomana Seinäjoelle asti. Tätä julkikuvansa jo pahasti kolhinut kokoomus ei kestäisi.
Puoluevaltuustosta tulee Ville Itälän ohjelmanjulistuskokous. Itälä tulee tekemään jokaiselle täysin selväksi, ettei suostu vetämään kokoomuksen linjaa piiruakaan oikealle. Tässä hän on täysin ehdoton.
Hän on kyllä sanonut saman monesti aikaisemminkin, mutta tekee taistelutahtoa puhkuen asian kristallinkirkkaaksi. Itälä tulee ilmoittamaan, että ei tule jättämään kokoomusta oikeistosiiven johdettavaksi. Todennäköinen seuraus on se, että linjavaali yritetään siirtää puoluesihteerin paikan täyttöön. Nykyinen puoluesihteeri Heikki A. Ollila on enemmän kallellaan lähdön suuntaan.
Vaikka seuraajaehdokkaat ovat pysyneet hiiren hiljaa koloissaan, on kulisseissa jo tehty monenlaisia laskelmia. Hyvin todennäköistä on, että zyskowiczlaiset mielivät puoluesihteerin paikan valtaamista. Näin he saisivat oman päällystakin Itälälle.
Itälä ei ylimääräistä takkia huoli. Hän on täysin ehdoton myös siinä, että puoluesihteeriksi ei nouse ainakaan Jan Vapaavuori. Se merkitsisi, että Itälän aisaparina häärisi mies, joka on napanuoralla kiinni eduskuntaryhmän puheenjohtajassa. Vapaavuori oli ryhmyritaistossa Zyskowiczin pontevin äänitorvi.
Sen sijaan varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa kelpaisi Itälälle. Sekin sopii, että niinikään varapuheenjohtajana istuva Jyrki Katainen vaihtaisi puoluesihteeriksi. Kansanedustajakaartista potentiaalisia nimiä ovat myös Jari Vilén ja Jyri Häkämies, Risikkokin.
Sen sijaan Itälän puoluetoimistoon jo apulaispuoluesihteeriksi istuttama Petteri Orpo ei ylemmäksi nousse. Hän on jatkossakin käyttökelpoinen järjestöväen aktivointiin. Puoluesihteeriksi Itälän on nostettava henkilö, joka SDP:n Heinäluoman tavoin kykenee nopeaan päivänpolitiikan tilannereagointiin.
Valinta on Itälän käsissä. Puoluekokouksen tehtäväksi jää siunata valinta. Itälä ottaa ja jättää. Halutessaan hän voi nostaa kakkosmiehekseen mielimänsä seuraajakandidaatin. Muiden urahautomoksi ovat jäämässä varajohtajien paikat.
Kulisseissa kuiskitaan nyt, että Itälän johdolla kokoomus ei voi enää seuraaviin eduskuntavaaleihin mennä. Vuoden 2007 vaaleissa kokoomuksella pitää olla puheenjohtaja, joka pystyy tasapäiseen kisaan - ennen muuta pääministerikisaan - keskustan puheenjohtajan, nykyisen pääministerin Matti Vanhasen ja SDP:n Eero Heinäluoman kanssa. Lipposesta kokoomuslaiset jo vaikenevat.
Politiikassa kolme vuotta on kuitenkin pitkä aika. Seuraavaa eduskuntavaalistrategiaa on ennenaikaista rakennella.
Puheenjohtaja-asia on ensi kesän jälkeen esillä 2006 puoluekokouksessa. Sekin on vielä riittävän ajoissa ajatellen 2007 vaaleja.