Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.) arvioi esityksen pohjoisesta eurosta syventävän perussuomalaisten Timo Soinin ajattelua eurokriisistä selviämisestä. Hänen mielestään Soini antaa tunnustusta yhteisvaluutalle.
Sasin mielestä vahvojen valtioiden euro ei voi olla tavoite, sillä nyt kyse on vain siitä, eroaako Kreikka eurosta. Täydessä kaaostilanteessa pienempi euroalue olisi kuitenkin kansallisia valuuttoja parempi vaihtoehto.
RKP:n puheenjohtaja puolustusministeri Carl Haglund puolestaan sanoo, että Soinin esitys olisi toteutuessaan "fataali" Suomen viennin kannalta eli heikentäisi vientimahdollisuuksia.
Haglundin mielestä esitys osoittaa, että Soinilla ei ole mitään järkeviä vaihtoehtoja, eikä perussuomalaisten talouspolitiikka ole siten kovin uskottavaa.
Timo Soini esitti sunnuntain Kalevassa, että Pohjois- ja Etelä-Eurooppaan pitäisi luoda omat rahaliitot. Soinin mukaan näin euroalueen valuvioista päästäisiin eroon. Keskeistä uusissa rahaliitoissa olisi se, että mukana olevat maat olisivat demokraattisesti ja taloudellisesti samalla kehitystasolla.