Sars-taudin etenemistä seuraavien hongkongilaisten tiedemiesten mukaan tautia aiheuttava virus muuntuu jatkuvasti. Hongkongissa tautia levittää jo kaksi eri viruskantaa, mikä vaikeuttaa toimia epidemian saamiseksi kuriin.
"Useimmat virukset läpikäyvät mutaatioita. Kysymys onkin siitä, muuntuvatko ne pahanlaatuisimmiksi vai kesyimmiksi", Dennis Lo Hongkongin kiinalaisesta yliopistosta sanoO.
Tutkijat yrittävätkin nyt selvittää, mitä vaikutuksia viruksen muuntumisella on ollut sarsiin sairastuneille.
Hongkongissa on oltu huolissaan tiedosta, joiden mukaan sarsiin sairastuneiden kuolleisuus on noussut yli 10 prosenttiin. Kiinalle kuuluvalla erityishallintoalueella tautiin sairastuneista yli 1 600 ihmisestä 179 on menehtynyt.
Myös Maailman terveysjärjestö WHO on varoittanut, että sars-kuolleisuus todennäköisesti nousee aiemmin ennustetusta kuudesta prosentista yli kymmeneen.
Hongkongin viranomaiset ilmoittivat tänään yhdeksästä uudesta sars-kuolemantapauksesta ja kymmenestä uudesta tartunnasta. Kiinassa terveysministeriö kertoi niin ikään yhdeksän sars-potilaan menehtyneen. Uusia sars-tapauksia on ministeriön mukaan rekisteröity 181 kappaletta.