Kataisen hallituksen ohjelman talouspoliittista linjaa on arvosteltu kunnianhimottomaksi kirkko keskelle kylää -ratkaisuksi.
Poliittinen monenkirjavuus näkyy ohjelmassa: särmät on ohjelmasta hiottu sileiksi.
Vasemmiston linjavaatimukset torppasi kokoomus ja kokoomuksen vaatimukset kaatuivat vasemmiston vastustukseen. Timo Soini kuvasi ohjelmaa: "Hyytelöhallitus, joka zumbaa".
On täysin mahdollista, että kultaisen keskitien muuttumaton talouspoliittinen linja osoittautuu menestykseksi. Talouspolitiikan linjan muutosta on perusteltu ainakin kolmella syyllä: globalisaatiolla, ikääntymisellä ja finanssikriisin vaatimalla jälkihoidolla.
Selvitäänkö näistä kiistattomasti hankalista pulmista paremmin vanhalla konstilla kuin pussillisella uusia? Globalisaatio on edennyt jo vuosikymmeniä aimo harppauksin. Suomi on toistaiseksi ollut voittaja.
Kansainvälisen kaupan lisääntyminen ja muuttuminen on toistaiseksi - makroluvuilla mitattuna - tuonut Suomelle enemmän kuin se on vienyt. Työpaikkoja on rahdattu halpamaihin, mutta vastaavasti osaamiseen perustuvassa tuotannossa on voitu saavuttaa menestystä.
Jääkiekossa tiedetään, ettei voittavaa kokoonpanoa ja pelikirjaa pidä muuttaa. Suomella näyttää olevan toimiva resepti: panostus tutkimukseen, tuotekehittelyyn ja koulutukseen sekä toimiviin, joustaviin työmarkkinoihin. Hallitusohjelman riveiltä välittyy näkemys, että tämä ajatus on oivallettu.
Ikääntymisen aiheuttamiin pulmiin on kohtuullisen hyvin varauduttu. Eläkejärjestelmä on hyvässä kuosissa. Annetut eläkelupaukset voidaan pitää. Työuria pitää toki pidentää. Suunta on ollut jo jonkin aikaa oikea, eikä ole mitään syytä olettaa, etteikö suunta jatkuisi samanlaisena.
Suomessa on nyt noin 250 000 yli 80-vuotiasta. Parinkymmenen vuoden kuluttua heitä on noin 600 000. Hoivan tarve kokonaisuudessaan kasvaa, ja tehtävä lankeaa kunnille, joissa remontin tarve on suuri. Hallitusohjelmasta löytyy tähänkin tautiin lääkkeitä.
Finanssikriisi tuotti talouteemme ison haavan. Valtiontalous otti iskun vastaan ja velkaantui merkittävästi. Suomen velkaantumisen taso on kuitenkin kansainvälisten mittapuiden mukaan kohtuutasolla. Selvää tietenkin on, että velkaantumista on hillittävä.
Arviot finanssikriisin pysyvistä vaurioista ovat kesken. Toisessa ääripäässä ovat arviot, joiden mukaan kriisi siirsi Suomen pysyvästi alhaisemman kasvun uralle. Toisaalta kriisi nähdään kertaiskuna, josta talous palautuu entiselleen. Toistaiseksi näyttää siltä, että positiivinen arvio on lähempänä todellisuutta.
Hallitusohjelmassa asetetaan valtion velkaantumiselle tavoite: "Valtion velkasuhde käännetään laskuun vaalikauden loppuun mennessä." Valtion velkasuhde on nyt noin 50 prosenttia BKT:stä. Se tarkoittaa noin 100:aa miljardia euroa velkaa.
Jos kansantalous eli bruttokansantuote kasvaa vuoteen 2013 mennessä 30 miljardilla eurolla, voi hallitusohjelman kirjauksella kasvattaa valtion velkaa 15 miljardilla.
Hallitusohjelmaan kirjattu tavoite on melko lievä. Ellei uutta talouskriisiä tällä hallituskaudella nähdä, tavoite saavutetaan kirkkaasti.
Olennaisesti tiukempi talouspolitiikka olisi tähdännyt valtion velkaantumisen vähentämiseen. Se olisi edellyttänyt miljardeja lisää menosäästöjä ja/tai veronkorotuksia. Talouspoliittisesti on hyvin perusteltua seurata velkaantumissuhdetta eikä absoluuttista velkatasoa.
Eri asia on se, onko valtion velkaantumissuhde nykyisellään sopivalla tasolla. Tulevien kriisien vastaanottaminen edellyttäisi ehkä hieman enemmän pelivaraa.
Puolueiden suhtautuminen valtion velkaantumiseen on nurinkurinen. Jos määritellään vasemmisto ideologisesti vähäväkisten puolustajaksi, pitäisi vasemmalla laidalla erityisesti huolehtia siitä, että valtiontalous pysyy hyvässä kunnossa.
Jos määritellään oikeisto penseästi julkiseen sektoriin suhtautuvaksi, pitäisi oikeiston antaa valtiontalouden rapautua. Nyt näyttävät osat vaihtuneen.
On mahdollista, jopa todennäköistä, että "hyytelömäinen" hallitusohjelma vastaa hyvin tämän ajan haasteisiin.