Sunnuntaina liikkeelle saatettu "Unioni Välimerta varten" on ranskalaisen mahtipontinen. Korkealentoisista tavoitteista ei EU:ssa ole ollut tähän astikaan pulaa.
Yli 40 valtion johtajat olivat sunnuntaina koolla Pariisissa huippukokouksessa, jonka teemana oli Välimeren alueen yhteistyö. Kokouksen järjesti EU:n tuore puheenjohtajamaa Ranska, ja isäntänä parrasvaloissa hääri presidentti Nicolas Sarkozy. Välimeren ympärillä tarvitaan kiistatta nykyistä tiiviimpää yhteistyötä, sillä alueen haasteet ovat mittavat: meren saastuminen, pohjois- ja etelärannan välinen jyrkkenevä elintasokuilu ja siitä johtuvat uhat sekä alueen vanhat jännitteet, jotka ovat vaarallisimmillaan meren itäisessä pohjukassa. On erinomaista, jos näihin asioihin saadaan kohennusta.
Samaan hengenvetoon kannattaa muistaa sekin, että alueella on huimia mahdollisuuksia. Yksi lupaava alue on energia. Pohjois-Afrikasta voi kehittyä jättimäinen aurinkoenergian tuotantoalue, josta hyötyisi myös Eurooppa. Energiayhteistyön takeeksi vaaditaan kuitenkin poliittista vakautta ja luottamusta. Ne eivät synny peukaloita pyörittämällä. Tässäkin suhteessa Sarkozyn toiminnassa on itua.
Sarkozyn valitsema tapa viedä yhteistyötä eteenpäin vaikuttaa kuitenkin kovin ranskalaiselta. Kokouksen lopputuloksena liikkeelle saatettiin suurhanke nimeltään "Unioni Välimerta varten". Se kuulostaa komealta. Hankkeesta tuntui innostuneen pääministeri Matti Vanhanenkin. Hänen mukaansahan myös Suomen pitää olla aktiivinen Välimeri-yhteistyössä, koska "samalla sidotaan muiden kiinnostusta Itämerta ja pohjoisia alueita kohtaan". Ettei vain kävisi päin vastoin eli niin, että
EU:n katseiden käännös Välimerelle vain vähentäisi unionin kiinnosta Itämerta saati vielä pohjoisempia alueita kohtaan?
Tällä hetkellä on tosin liian aikaista päätellä, mitä Välimeren unionista ylipäätään tulee, jos mitään. Ranskan presidentille kysymys ei ole vain Välimeren alueen tulevaisuudesta, vaan epäilemättä myös Ranskan vaikutusvallan kasvattamisesta. Hän tarvitsee näyttävää poliittista manööveriä itsekin kaikkien virkakautensa alkupuolella kotirintamalla saamiensa poliittisten kolhujen jälkeen.
Vaikka Sarkozy korostaa, että kysymys on EU:n eikä Ranskan tavoitteista, puhe ei ole vakuuttanut kaikkia. Hanke ehti jo tulehduttaa pahasti Sarkozyn välit suurimman unionimaan johtajan eli Saksan liittokanslerin Angela Merkelin kanssa. Ranskalainen ei katsonut tarpeelliseksi ilmoittaa saksalaiselle uudesta "unionista" etukäteen mitään, eikä alkuperäinen yhteistyön mallikaan synnyttänyt riemuhuutoja Berliinissä. Ranskan ajatuksissahan Välimeren unioniin eivät olisi kuuluneet EU:sta kuin kyseiseen mereen rajoittuvat valtiot, mutta toiminnan maksajiksi muutkin jäsenet olivat tervetulleita. Tämän epäkohdan Sarkozy sentään ymmärsi korjata.
"Unionissa Välimerta varten" on kiistattoman hyödyllisiä tavoitteita. Huippukokouskin oli epäilemättä paikallaan. Ei ole huono asia, että alueen poliittiset johtajat tapasivat toisiaan silmästä silmään. Voi kuitenkin kysyä, olisiko ennen konkreettisia tuloksia viisaampaa käyttää vähän pienempää ääntä ja hakea konkreettisempia toimintamalleja.
Lissabonin strategian, unionin "perustuslain" ja muiden mönkään menneiden tavoitteiden jatkoksi EU ja sen kansalaiset eivät kaipaa enää yhtään epäonnistunutta suurhanketta. Enemmän on tarvetta toteuttaa niitä päätöksiä, joita on tehty suurin elein EU:n aiemmissa huipputapaamisissa vuosien mittaan.