Särkänniemen elämyspuisto Tampereella avaa porttinsa vappuaattona. Tämän vuoden uutuuslaite on vuoristorata Trombi, jossa kieppuessa on mahdollista kokea olevansa painottomassa tilassa ja tuntea lentävänsä.
Italialaisvalmisteisen laitteen vaunut kääntyvät lähdön jälkeen vaakatasoon, joten matkustajat ikään kuin lentävät radalla vatsallaan.
Trombi sijaitsee niemen rannalla paikalla, jossa ennen oli pienten lasten huvilaitealue Ipanaario. Ipanaario on nyt siirretty toiselle puolelle niemeä.
Planetaariossa esitetään tänä kesänä Maailmankaikkeus-ohjelmaa. Ohjelma pohtii, kuinka ihminen on käsittänyt maailmankaikkeuden historian eri aikoina.
Akvaarion uutuus on paludaarioallas, johon on mahdollista luoda ukkosmyrsky. Esityksiä järjestetään kesällä kerran tai kaksi tunnissa. Uutta ovat myös 20. kesäkuuta-15. elokuuta järjestettävät Akvaarion opastuskierrokset.
Delfiinit palaavat talvilomalta
Delfiinien temppuja on mahdollista nähdä taas kesällä, sillä Delfinaarion laajennusremontti keskeytetään syyskuun alkuun saakka. Laajennustyön viimeinen vaihe valmistuu keväällä 2007.
Sara Hildénin Taidemuseossa jatkuu 21. elokuuta asti graafikko, performanssitaiteilija Outi Heiskasen näyttely.
Osa autolla huvipuistoon saapuvista ohjataan tänä kesänä Hakametsän hallin pysäköintialueelle. Uusi pysäköintialue on käytössä kesäkuun viikonloppuina ja juhannuksesta alkaen kauden loppuun saakka silloin, kun huvipuiston lähellä sijaitsevat pysäköintialueet ovat täynnä. Asiakkaille järjestetään Hakametsän pysäköintialueelta maksuton bussikuljetus huvipuistoon.
Kuluva vuosi on Särkänniemen juhlavuosi. Huvipuisto aloitti toimintansa vuonna 1975 ja täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Viime kesän suosituimmat laitteet olivat Tornado, Koskiseikkailu ja Tukkijoki.