"Sarjakuvaromaani on kehittänyt sarjakuvat tasolle, joka on samanveroinen hienojen elokuvien tai kirjojen kanssa. Siksi sarjakuvaromaanin pitäisi myös nauttia samaa arvostusta", vaatii brittiläinen toimittaja ja näyttelykuraattori Paul Gravett.
Gravett esiintyi sarjakuvaseuran Helsingissä pitämällä sarjisfestivaalilla, joka täytti viikonloppuna 20 vuotta.
Sarjakuvaromaani haastaa perinteisen käsityksen, jonka mukaan sarjakuva sopii esittämään kevyitä teemoja lyhyissä stripeissä. Tässä lajityypissä aiheet ovat usein vakavia, jopa traagisia.
Sellaisia ovat alan klassikko, halokaustia kuvaava Art Spiegelmanin kaksiosainen Maus sekä Hiroshiman pommin aikalaistodistajan Keiji Nakazawan työt.
"Myös sarjakuva voi olla välineenä hyvin sofistikoitu, jos työ tehdään huolella. On perusteltua sanoa, että sarjakuvaromaani luo kokonaisuuden, joka on enemmän kuin vain sanojen ja piirroksen summa", Gravett linjaa.
Bosnia ja Palestiina
Rankimpia ja haastavimpia sarjakuvaromaanin virstanpylväitä ovat esimerkiksi Joe Saccon kaksi kirjaa. Niistä toinen kuvaa Bosnian sodan ja toinen Palestiinan tapahtumia ruohonjuuritasolta. Sulateltavaa riittää myös esimerkiksi Marjane Satrapin opuksessa Persepolis, joka tarjoaa sarjakuvan keinoin naisen näkökulman mullahien Iranin elämään.
Hyvän sarjakuvaromaanin aihe voi toki olla myös vähemmän raflaava. Esimerkiksi Hernandezin veljesten sarja Love & Rockets esitteli monelle meille vieraan Yhdysvaltain latinokulttuurin. Nyt Love & Rocketsista on kasvanut 700-sivuinen jättikirja.
"Sarjakuvaromaanille erityisesti sopivia teemoja ovat lapsuuden ja sen loppumisen kuvaus. Mielestäni sarjakuvaromaani pystyy esittämään ne paremmin kuin moni muu taide", Gravett lisää.
Sarjakuvaromaanin meriitteihin voi niin ikään lukea omaelämäkerrallisten tarinoiden saapumisen sarjakuvaan.
