Sarjakuvapiirtäjä Tiitu Takalo pitää sarjakuvan ja musiikin yhdistämistä ongelmallisena, paperille painettuihin kuviin kun on vaikea ympätä korvin kuultavia soundeja. Tämä tekninen pulma ei ole kuitenkaan estänyt sarjakuvan ja musiikin toisiinsa lomittumista ja toisistaan ammentamista.
Itse asiassa juuri mikään musiikinlaji ei ole sarjakuvalle vieras. Toki pakollinen poikkeus tähänkin sääntöön löytyy. Sen tietää ranskalainen sarjakuvakriitikko, -historioitsija ja alan intohimoinen keräilijä Christian Marmonnier, yksi Kemin sarjakuvapäivien päävieraista.
"Vain klassinen musiikki ei ole yhdistynyt sarjakuvaan", Marmonnier sanoo. Kuilu ei kuitenkaan ole aivan totaalinen. Muutama oopperalibretto - Aida ja Pähkinänsärkijä - on sentään sarjakuvitettu.
Ei mitään sattumatuttuja
Marmonnier tuntuu löytävän lukemattoman määrä esimerkkejä musiikin ja sarjakuvan kohtaamisista. Eivätkä nämä tapaamiset ole etenkään Ranskassa, sarjakuvan suurmaassa, mitään satunnaisia tuttavuuksia.
Ranskassa sarjakuva on osa kulttuurin valtavirtaa, vaikka sielläkin jotkut vielä nakkelevat sille niskoja.
"Edelleen tietty yhteiskuntaluokka halveksii sarjakuvaa ja katsoo sitä nokanvartta pitkin", ranskalainen sarjakuvapiirtäjä Jano sanoo. Ranskalaisen rocksarjakuvan esitaistelija on vähän kranttu musiikin suhteen: klassista hän ei suostu panemaan levylautaselle.
Ranskassa rocksarjakuva liikkeenä lähti nousuun 1970- ja 80-lukujen taitteessa ranskalaisen rockin syntymisen aikoihin. Ne kehittyivät Janon mukaan käsi kädessä.
"Halusimme tehdä rockhenkistä sarjakuvaa. Me olimme rockin kuuntelijoita ja muusikot meidän lukijoitamme", huuliharppua soittava Jano valistaa.
Janon kaltaisia musisoivia sarjakuvantekijöitä maailmalla melkoiset määrät. Jotkut soittavat jopa ammatikseen. Ensimmäinen ranskalainen piirtäjien oma bändi Dennis Twist oli huippumenestys. Yksi sen kappaleista nousi jopa Top 50 -listalle.
Rocksarjakuvan huippuvuosi Ranskassa oli 1984, jolloin Angoulemen festivaaleilla järjestettiin valtava näyttely rocksarjakuvan teemaan. Kemin taidemuseossa parhaillaan oleva näyttely puolestaan kertoo havainnollisesti, miten monenlaiset musiikinlajit kiinnostavat sarjakuvantekijöitä.
Pieni ja muovinen
cd-koko ei innosta
Ranskassa julkaistaan sarjakuvia, jotka kertovat muusikkojen elämästä. Siellä on tehty sarjakuvallisia kunnianosoituksia ranskalaisille laulajille Piafista lähtien ja julkaistu levyjä, joissa on anekdootti muusikosta sarjakuvamuodossa.
Laulajat taas ovat tehneet sarjakuvateemasta lauluja ja jopa ryhtyneet itse piirtämään sarjakuvia - vaihtelevin tuloksin. Vastavuoroisesti sarjakuvantekijät ovat sanoittaneet lauluja. Asterixit, Tintti, Tenavat ja Lätsä soivat äänilevyillä, Batmanin tv-sarjasta tuttu musiikkiteema on porautunut miljooniin korvakäytäviin.
Marmonnier'lla riittää listaa mitä erilaisimmista yhteistyömuodoista. Yksi näkyvimmistä ovat levynkannet, joihin kriitikko on jäänyt koukkuun. Tuhansia sarjakuvapiirtäjien tekemiä levynkansia omistava Marmonnier sanoo, että juuri tässä näkyy musiikin ja sarjakuvan monipolvinen yhteys. Sieltä löytyvät lähes kaikki musiikinlajit. Robert Crumb on yksi varsinaisista levynkansitehtailijois ta yli sadalla piirtämällään kannella.
Levynkansien tekeminen on graafisesti sen verran vaativaa työtä, että musiikin pakkaaminen nykyiseen cd-formaattiin on vienyt tältä sarjakuvan muodolta jalat alta.
"Hyviä tuloksia on todella vaikea saada, eikä sarjakuvakantisia cd-levyjä olekaan paljon. Sitä paitsi cd on muovinen ja kova, eikä esineenäkään kaunis", Marmonnier moittii.