Mosambik Kopiokoneella monistettava sarjakuva on halpa ja yksinkertainen tapa välittää tietoa maissa, joissa harva osaa lukea ja tiedonvälitys takkuilee.
Leif Packalén on opettanut sarjakuvataidetta eri maailmankolkissa kohta kymmenen vuoden ajan. Mosambikissa järjestettyyn Leif Packalénin ja Johanna Rojolan sarjakuvatyöpajaan osallistui toistakymmentä paikallista taiteilijaa ja järjestöaktiivia.
Kehitysyhteistyöksi lasketuissa työpajoissa yhdistetään valistus ja taide.
Kansalaisjärjestöt ovat löytäneet sarjakuvista välineen tiedon jakamiseen. Luovaa taiteilijaa tarvitaan tekemään tiedosta mielenkiintoista. Tiedotuskampanjassa on tärkeää, että draama ja huumori ovat etualalla. Kouluttava osuus voi liittyä vaikka tarinan tulkintaan.
"Tikku-ukoillakin saa aikaan mielenkiintoisen sarjakuvan, mutta jos tarina ei kanna, ei hyvistä piirroksista synny hyvää sarjakuvaa", Leif Packalén toteaa.
Paikallisessa ympäristössä mielenkiintoisille henkilöille tapahtuva hyvä tarina kiinnostaa aina.
Paikalliset kuviot
"Kehitysyhteistyössä vielä kymmenen vuotta sitten paljon resursseja meni hukkaan, kun ulkopuolisten viesti ei mennyt perille paikalliseen väestöön", Packalén kertoo.
Yhdistyneet Kansakunnat käytti aiemmin projekteissaan sekä aasialaisia että afrikkalaisia elementtejä yhdistäviä kuvia. Näitä kampanjoita ei kylissä ymmärretty ja sittemmin lähestymistapa onkin muuttunut. Maan omalla tietotaidolla katsotaan olevan keskeinen asema viestinnässä.
Paikallisuus on myös Packalénin kehitysyhteistyön kulmakivi.
"Ulkopuolisilla ei ole samanlaista visuaalisen kulttuurin tuntemusta kuin paikallisilla. Muualta tullut ei pysty lukemaan kuvia samalla tavalla. Kannattaa suosia paikallisia tekijöitä, sillä muuten viestin perillemeno hankaloituu", Packalén selittää.
Vain kulttuurin hyvin tuntevat voivat tulkita kaikki paikalliset koodit oikein. Kangaskuvio, joka ulkomaisen mielestä näyttää hyvältä, voi maasta kotoisin olevan silmissä näyttää auttamattoman vanhalta.
Paikallisten taiteilijoiden tuottamat sarjakuvat myös avaavat maan kulttuuria ulkomaalaisille. Ne ovat ikkunoita ihmisten jokapäiväiseen elämään ja arvomaailmaan.
Kuvia oppii lukemaan
Sarjakuvapiirtäjän pitää ymmärtää kohderyhmänsä tarpeet ja taipumukset: lukutaidottomille tarkoitetuissa sarjakuvissa sanat ovat turhia.
Mosambikissa sarjakuvaperinne on vaatimatonta. Mallia on otettu naapurimaista, lähinnä Etelä-Afrikasta kulkeutuneista lehdistä. Valtapuolue Frelimo on käyttänyt sarjakuvaa valistustyössään ja eri taiteilijoiden strippejä julkaistaan lehdissä.
Kylien asukkaat eivät silti välttämättä tunne sarjakuvailmaisua. Kuvan lukeminen vaatii opettelua.
"Ensinäkemältä voisi ajatella, että sarjakuvien ymmärtäminen on yleismaailmallista. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että sarjakuvaan tottumattomat eivät ymmärrä esimerkiksi puolikkaita ruumiinosia. Kuviakin on parempi olla vain yksi joka sivulla, ettei lukevan silmä eksy tarinasta", toista kertaa Mosambikissa työpajaa vetävä sarjakuvataiteilija Johanna Rojola sanoo.
Pulmasta ilosanomaksi
Sarjakuva tuli mukaan Leif Packalénin toimintaan yhteensattuman kautta.
"Ystäväni oli Tansaniassa kouluttamassa karjankasvattajia. Hän törmäsi työssään tiedonvälityksen ongelmiin ja kyseli minultakin, kuinka tiede popularisoidaan."
Asiaa valaisevaa kirjallisuutta ei löytynyt, ja vastaus oli pitkään hukassa. Lopulta Packalén näki eteläafrikkalaisen sarjakuvan People's World ja ymmärsi, että sarjakuva saattaisi olla viestinnän puuttuva linkki.
Hän alkoi ahmia sarjakuvia ja tutkia sen mahdollisuuksia kommunikointikeinona. Syntyi suomalainen World Comics -kansalaisjärjestö, jonka puheenjohtaja Packalén on. Järjestö edistää sarjakuvan käyttöä viestintävälineenä koulutuksen, kehityksen ja monikulttuurisen tiedon välittämisessä.
Ensimmäinen sarjakuvatyöpaja järjestettiin Tansaniassa lähes kymmenen vuotta sitten. Sen jälkeen sarjakuvan suomalainen ilosanoma on levinnyt laajalle ja World Comics -järjestöllä on nykyään yhteistyökumppaneita useissa maissa Marokosta Intiaan.