Sari Kes­ki­maa hur­maan­tui Pää­ta­lon kie­les­tä jo lapsena – nyt oli vuo­ros­sa väi­tös­kir­ja: "Jätkät käyt­ti­vät ronskia kieltä, mutta us­ko­vais­ten seu­ras­sa he eivät ki­roil­leet"

Muun muassa Pato murtuu -romaanista Sari Keskimaa tutki murteenkäytön merkityksiä parisuhteen kuvauksessa. Kun Lainalla ja Kallella meni hyvin, he olivat kiinnostuneita toistensa murteista, mutta riitojen myötä koillismaalainen ja varsinaissuomalainen käyttivät toistensa puheenpartta lyömäaseina.

Kuva: Jukka Leinonen

Sari Keskimaa osoittaa väitöstutkimuksessaan, miten kieleen liittyvät pohdiskelut kulkevat punaisena lankana läpi Kalle Päätalon omaelämänkerrallisen kirjasarjan. Kirjailija tarvitsee kirjakielen, ja alusta asti on selvää, että Kallen on vaikea saada sitä haltuunsa.

Jos ihminen aloittaa Kalle Päätalon romaanien lukemisen 12-vuotiaana, kirjoittaa koulussa kirjaesitelmiä Päätalosta, tekee Päätalosta gradun ja lopulta väittelee tohtoriksi Päätalon Iijoki-sarjasta kielielämänkertana, ei ihme, jos Päätalon vaikutus näkyy hänen kielessäänkin. Tuoreen väitöstutkimuksensa alkusanoissa tämä ihminen kiittää ohjaajaansa neuvoista, joita ilman ”olisi ollut monta kertaa ruuperä otassa”, ja työkavereitaan: ”Monesti on lorsattu ja joskus intettykin Päätalon kirjoista kahvipöydän ääressä  – kiitos!”

Äidinkielen opettajana Haapaveden Opistossa työskentelevä Sari Keskimaa, 42, todellakin tarttui ensimmäiseen Päätaloonsa, Nuoruuden savotat -romaaniin teini-iän kynnyksellä ja ihastui heti. Ensin hän ahmi kaikki kodin kirjahyllystä löytyneet Päätalot, sitten kirjaston Päätalot ja lopulta päätyi odottamaan malttamattomana uusien osien ilmestymistä.

Päätalo-fani meni aikoinaan Oulun yliopistoon opiskelemaan suomen kieltä. Kun gradunteko tuli ajankohtaiseksi, tutkimuskohteeksi valikoitui kirjailija Kalle Päätalo kielitieteellisestä näkökulmasta.

– Gradun kyhäsin vähän hätäpäissäni, nopsalla aikataululla, kun piti saada maisterin paperit viimein ulos. Mutta ohjaajani Harri Mantila oli kirjoittanut gradun lausuntoon, että siinä olisi ainesta jatkotutkimukseen, Keskimaa kertoo.

Elettiin vuotta 2005 ja samana vuonna Keskimaa aloitti työnsä Haapaveden Opistossa. Muutaman kuukauden mietiskeltyään hän päätti jatkaa Päätalo-tutkimusmatkaansa.

– Tein tutkimussuunnitelman, pääsin jatko-opiskelijaksi ja aloin hakea apurahoja, mutta niitä ei ruvennut heltiämään, ei sitten millään. Tein aina vähän jotain työn ohella.

Lopulta vuonna 2013 Keskimaa sai ensimmäisen pienen apurahan, jonka turvin saattoi hetkeksi keskittyä tutkimukseen. Lopussa aikuiskoulutustuki oli tärkeä apu tutkimuksenteon rahoittamisessa.

Kalle ja Laina riitelevät murteet aseinaan

Tarkkaankin Päätalonsa lukeneelta on luultavasti jäänyt huomaamatta, miten paljon Päätalo kirjoissaan puhuu kielestä.

Ensimmäiseksi Keskimaa tutki Kallen ja Lainan kieltä, romaaneja, joka käsittelevät Päätalon ensimmäistä avioliittoa ja sen kariutumista. Myös murteet joutuvat romaaneissa törmäyskurssille. Laina on Turun seudulta kotoisin.

– Alussa Kalle ja Laina kyselevät kiinnostuneina toistensa murresanoja, matkivat toistensa erilaisia ilmauksia ja osoittavat näin yhteenkuuluvaisuuttaan. Kun parisuhteen rikkoutumista kuvataan, tulee väärinymmärryksiä. He rupeavat ärsyttämään toisiaan tahallaan murteilla tai pilkkaavat toistensa murretta.

Kielellisen identiteetin pohdiskelu näkyy Kallen lapsuudesta ja nuoruudesta kertovissa kirjoissa.

Päätalo tekee hienovaraisesti näkyväksi yhteisötason kielenkäytön kirjoittamattomia tapoja ja sääntöjä.

– Esimerkiksi uskovaisten ihmisten kieli oli ideaalikieli, jossa käytettiin murretta, mutta ei karkeita ilmaisuja. Jätkät taas käyttivät ronskia kieltä, mutta uskovaisten seurassa he eivät kuitenkaan kiroilleet, Keskimaa kuvailee.

Kansankieli ja kirjakieli törmäävät koulussa

Kielellisesti Kalle asemoitui selkosen miehiin, esikuvanaan vaikka oma isä ja tukkijätkät, taitavat sanankäyttäjät ja tarinamiehet.

– Koulussa taas tulivat sivistyneistön edustajat, opettajat, joiden yksi agenda oli opettaa syrjäseutujen lapsia tavoille.

Romaanista Huonemiehen poika Keskimaa nostaa esille kuvauksen Kallen kokemuksesta ekaluokkalaisena. Joku lapsista kysyy luokassa, saako käydä huussissa, jolloin opettaja tuohtuneena ojentaa, että saat mennä käymälään.

– Kalle oppii yleiskielisiä sanoja, kuten käymälä ja ulostaa, joista hän ei ollut ikinä kuullutkaan. Se on hänen ensimmäinen kosketuksensa sivistyneistön kieleen. Hienosti se on kuvattu, miten pikku-Kalle kiinnittää kielenkäyttöön huomiota.

Vastakkainasettelu kansankielen ja kirjakielen välille rakennetaan, kun Kalle hankkii Mika Waltarin Haluatko kirjailijaksi -oppaan. Siitä alkaa hänen kieli-ideologinen kriisinsä.

Romaaneista löytyy myös paljon kielellisiä asenteita. Varsinkin sota-aikaa kuvaavissa kirjoissa käsitellään murteita.

– Joko Kallella tai muilla henkilöhahmoilla on asenteita murteita kohtaan. He miettivät, että joku murre on rumaa, toinen kaunista.

Kirjakieli haltuun ja romaania kirjoittamaan

Tutkimusmatkansa edetessä Keskimaa alkoi miettiä, miten kieli kulkee punaisena lankana läpi koko romaanisarjan, että sen yksi taso on päähenkilön kielielämäkerta.

Sodan jälkeen Kalle muuttaa Tampereelle. Siellä hän päätyy työväenopiston äidinkielen kurssille ja kokee vahvasti, ettei siellä käytetty kieli ole hänen kieltään.

– Vastaan tulee sivistyssanoja, kuten verbi analysoida, joka saa Kallella sukat pyörimään jaloissa, säikähdyksestä. Hän ajattelee, että nyt on Jokijärven Kalle väärässä paikassa, Keskimaa nauraa.

Tampereella Kalle valmistuu rakennusmestariksi, mikä merkitsee sosiaalista nousua herrojen puolelle.

– Kallen esimies sanoo hänelle, että voisit käyttää vähän vähemmän murteellisia ilmaisuja, kun puhut insinööreille. Kirjakielen puhuminen antaa uskottavamman tunnun.

Asia herättää Kallessa ristiriitaisia tunteita. Hän muistaa nuorena inhonneensa sitä, että joku sievisteli puhettaan puhuessaan savottatyömaalla herroille. Ja nyt sitä vaadittiin häneltä itseltään.

Sosiaalisen nousun kautta hän kuitenkin saa kirjakielen haltuunsa ja rohkenee alkaa kirjoittamaan romaania.

Päätalon ensimmäinen romaani Ihmisiä telineillä on kirjoitettu kirjakielellä, vaikka siinäkin Keskimaan mukaan murre kuultaa läpi monista ilmaisuista. Jo seuraavassa romaanissaan Koillismaa hän käyttää murretta, omaa äidinkieltään.

– Iijoki-sarjan lopussa kerrotaan siitä, kun Kalle kirjoittaa Koillismaata ja kysyy kustannustoimittajalta, miten hänen kannattaisi laittaa ihmiset puhumaan, kirjakielellä vai murteella. Kustannustoimittaja antaa luvan, että voit käyttää murretta.

Tuohon kertomukseen kielielämäkerta sulkeutuu: hän ryhtyy kirjoittamaan murteella.

– Alun alkaen murre oli kirjoittamista estävä seikka, mutta siitä tuleekin hänen voimavaransa.

Tutkijan oli helppo samastua Kalleen

Keskimaan väitöstutkimus tarjoaa uuden selityksen Päätalon suureen suosioon. Moni maalta kaupunkiin tai seudulta toiselle muuttanut voi samaistua Kallen kielielämäkertaan, samoin maalais- tai työläistaustasta keskiluokkaan noussut.

Keskimaa itse muutti Puolangalta Ouluun opiskelemaan vuonna 1996 ja tunnistaa kokemuksissaan samoja tuntoja, joita Päätalo kuvailee.

– Olin ihan ummikko! Oulu tuntui isolta kaupungilta ja ihmiset puhuivat niin omituisesti. Murreraja oli kuitenkin iso ja jyrkkä. Sitten omakin kieli muuttui, Kainuun murre on aika lailla hävinnyt puheestani.

Väitöstutkimuksen valmistuminen oli Keskimaalle Päätalo-tutkijana tärkeä käännekohta, ei päätepiste. Hän aikoo levittää Iijoki-sarjan ilosanomaa jatkossakin.

– Se on niin iso osa elämääni, ja tämän aiheen hallitsen. Ensi vuosi on Kalle Päätalon 100-vuotisjuhlavuosi. Syksyllä Oulun yliopistolla on Kalle Päätalo -symposiumi, johon on kutsuttu eri alojen Päätalo-tutkijoita puhumaan. Jospa saataisiin siihen aikaiseksi julkaisu, johon voisi kirjoittaa jonkin uuden jutun.