Kittiläläinen Reidar Särestöniemi oli mystinen taitelija, joka herätti aikanansa paljon huomiota taiteensa sisällön ja persoonallisuutensa vuoksi. Omaperäinen ja alkuvoimainen Reidar eli vahvassa värimaailmassaan, joka suomalaisessa taiteessa koettiin hyvinkin poikkeavana.
Vuonna 1981 kuolleen Reidarin Anttu-veli vaali taiteilijan perintöä lahjoittamalla omistamansa taiteen ja kotitalonsa museokotia ylläpitävälle säätiölle. Niihin aikoihin Särestön tapahtumista kerrottiin lehtien lööpeissä ja huhupuheina suusta suuhun. Särestön ympärillä kähinää ja kuhinaa riitti. Antun kuoltua uusi aika astui Ounasjoen rannalla olevaan museokotiin tavalla, joka ei kaikkia entisiä Särestön ystäviä miellyttänyt. "Puolivillistä" lomapaikasta kun muodostui ammattimaisesti johdettu ja valtionapukelpoinen museo käyttörajoituksineen.
Onko aika ajanut suojellun museokodin ohi, kun Särestö ei enää kiinnosta niin kuin ennen? Sibeliuksen Ainolan ja Pekka Halosen Halosenniemen kotimuseoidenkin rinnalla Särestö on kuitenkin omalla tavallaan helmi. Reidarin taide muodostaa yhdessä suojeltujen rakennusten ja pihapiirin kanssa ainutlaatuisen ajattoman kokonaisuuden. Reidaria eksoottisessa ympäristössään maistelivat aikoinaan myös presidentti Urho Kekkonen ja eräät Suomessa käyneet valtiovieraatkin.
Reidarin perintöä vaaliva säätiö kamppailee nyt taloudellisissa vaikeuksissa, kun kävijämäärä on pudonnut noin 8 000 kävijästä monella sadalla ja pääsylipputulot sen mukana. Perusrahoitukseen tarvittaisiin muutama kymmenen tuhatta euroa lisää joko Kittilän kunnalta tai mesenaateilta, jotta talous saataisiin vakaammalle pohjalle ja museota saataisiin kehitettyäkin.
Jotta museokoti säilyisi jälkipolvillekin, museosäätiön ratkaistavana on monta ongelmaa. Paikka ei kestä suurta yleisöryntäystä, mutta tarvitsee kuitenkin taloutensa takaamiseksi riittävästi kävijöitä. Niiden saamiseksi museokoti on Levin matkailukeskukseen nähden lähellä, mutta myös kaukana pistotien päässä. Toisaalta Levistä on muodostunut nopeasti elämyksiä hakevien ihmisten pintapaikka, jossa kulttuurimatkailu ja arvotaide ei ehkä ole päällimmäisenä mielessä.
Museon on rahan puutteen vuoksi mahdotonta lyödä mainosrumpua näyttelyistään ja konserteistaan, joten tarjonta on jäänyt pienen kulttuuripiirin iloksi. Tietäen nykyisen internet-sukupolven yleissivistyksen kapeuden, voi myös kysyä, kuinka moni nuori enää tietää, että Reidar Särestöniemi on koskaan elänytkään
Puhuttiinpa kulttuurin suuresta merkityksestä ihmisen henkiseen kasvuun mitä tahansa, käytännössä sitä ei aina haluta olla edistämässäkään. Kuvaavaa on, että kun professori Marjut Aikio tarjosi tietoa kirjastaan " Särestö taiteilijan koti " maan suurimmalle päivälehdelle, sieltä todettiin, ettei kiinnosta, eikä aiheesta ollut lehdessä riviäkään.
Levin matkailun kehittämiseen huomattavasti rahaa laittaneella Kittilällä ei ole varaa ajaa alas Särestöniemeä, sillä se olisi tulevaisuutta ajatellen tyhmä teko. Reidarin perintö on pelastettava siinä tapauksessa vaikka kansalaiskeräyksellä tai mesenaattien voimin.
Särestön parhaat päivät ovat takanapäin, mutta ne voivat olla kulttuurin arvon noustessa yhtä hyvin myös edessäpäin. Siksi olisikin toimittava nyt heti !