Maalaisliiton eli nykyisen keskustan synnyn keskeisestä voimahahmosta Santeri Alkiosta on kirjoitettu paljon. Alkiosta tehdyt tutkimukset eivät kuitenkaan ole olleet aivan täydellisiä, sillä tutkijoilla on ollut käytössään Alkion päiväkirjoja ja muistiinpanoja vain vuosilta 1917-22.
Yleisessä tiedossa ei ole ollut, että Alkio piti päiväkirjaa ja teki tarkkoja muistiinpanoja peräti 50 vuoden ajan. Nyt nämä päiväkirjat ovat tulleet julkisuuteen. Isossa matkalaukussa on yli 20 pahvikoteloa, ja kussakin kotelossa on keskimäärin viisi mustakantista vihkoa täynnä pienellä käsialalla kirjoitettua tekstiä.
Päiväkirjojen ja muistiinpanojen ilmestyminen on jo sinänsä kiehtova tarina. Sitran yliasiamies ja keskustan entinen puheenjohtaja Esko Aho sai toukokuussa kesken metsätöiden puhelun puolitutulta antiikkikauppiaalta. Kauppias kertoi tarjoavansa Alkion muistiinpanoja. Aho ei aluksi uskonut puhetta.
Sittemmin kesällä Aho tapasi kauppiaan työhuoneessaan Sitrassa. Nähtyään laukun sisällön hän pyysi heti paikalle Ilkan entistä päätoimittajaa professori Kari Hokkasta, joka oli tuolloin käymässä Helsingissä. Kaupat syntyivät ilman miettimisiä, ja aineisto siirtyi Ahon omistukseen "kohtuullisella hinnalla". Hintaa hän ei halua kertoa.
Samalla hinnalla Aho myi maanantaina tehdyllä kaupalla matkalaukun sisältöineen Ilkkaa lähellä olevalle kulttuurisäätiölle Etelä-Pohjanmaan lehtimiesyhdistykselle. Aineisto pysyy ainakin väliaikaisesti seuralla. Seuran puheenjohtajan ja Ilkan nykyisen päätoimittajan Matti Kalliokosken mukaan lopullista sijoituspaikkaa ei ole vielä päätetty. Aineisto päätyy kuitenkin jossain vaiheessa tutkijoiden käyttöön.
Aineisto täydentää kuvaa Alkiosta
Päiväkirjat ja muistiinpanot ovat vuosilta 1880-1930. Alkuun Alkio piti päiväkirjaa katkelmallisesti. Vuodesta 1910 merkintöjä on miltei päivittäin. Viimeisen merkinnän teki Alkion poika Paavo Alkio isänsä kuolinpäivänä 24. heinäkuuta 1930. Siinä hän kertoi isän lopettaneen muistiinpanojen kirjoittamisen iäksi. Santeri Alkion viimeinen kirjaus on päivätty 15. heinäkuuta.
Hokkasen mukaan päiväkirjat ja muistiinpanot eivät sinänsä muuta historian kuvaa. Ne kuitenkin täydentävät Alkion ihmiskuvaa ja tulkintaa hänen ajattelustaan. Kirjoituksissa pohdiskellaan syvällisesti niin valtiollisia asioita kuin hänen perheensä sisäisiäkin asioita.
Esimerkiksi Alkion suhde lapuanliikkeeseen saa lisävalaistusta. Vaikka Alkio hyväksyikin liikkeen kommunismin vastaisuuden, hän tajusi jo varhain, että liike oli siirtymässä fasismin suuntaan. Alkio vastusti vahvasti lapuanliikkeen suunnittelemaa talonpoikaismarssia. Se kuitenkin toteutettiin Alkion kuolinkuukautena heinäkuussa 1930.
Alkion kuoltua päiväkirjat siirtyivät Paavo Alkion omistukseen. Kun Alkion elämäkertaa suunniteltiin 1950-luvulla, Paavo Alkio toimitti päiväkirjojen valtiollisesti kiinnostavimman osan vuosilta 1917-22 mikrofilmattavaksi Vaasan maakunta-arkistoon. Tämä osa on ollut jo vuosikymmeniä tutkijoiden käytössä Valtionarkistossa eli nykyisessä Kansallisarkistossa.
Kokonaisuudessaan aineisto on ollut Alkion suvun hallussa vuosikymmenet. Sitä Ahokaan ei tiennyt, koska nykypolvi oli myynyt sen. Hokkasen mielestä olisi vakavasti harkittava, että päiväkirjasarja toimitettaisiin kiinnostavimmilta osin selityksin varustettuna julkisuuteen.