Lappilainen monialakonserni Sava-Group laajentaa toimintaansa Kalajoen Hiekkasärkille, kun Kylpylähotelli Sani liitetään osaksi konsernin Santa's Hotels -ketjua.
Lapissa neljällä paikkakunnalla toimiva perheyritys kertoi perjantaina ostaneensa Kalajoen Kylpylähotelli Sani Oy:n osakekannan. Myyjinä ovat yrittäjä Minna Tontti ja Matkailurahasto Nordia Oy.
Kylpylähotelli Sanin toiminta Hiekkasärkillä alkoi kymmenisen vuotta sitten. Sanin operoima hotelli valmistui Kalajoen kaupungin omistaman Kylpylä SaniFanin viereen kesällä 2007.
Myöhemmin Sanille ovat siirtyneet kylpylän ravintolaliiketoiminta sekä kylpylän operatiivinen johto. Myös hotellin yhteyteen valmistuneiden loma-asuntojen omistajista suurin osa on antanut huoneistonsa Sanille välitettäväksi.
Laajentuvalla Santa’s Hotels -ketjulla on majoitus- ja ravintolatoimintaa ennestään Rovaniemellä, Luostolla, Saariselällä ja Kilpisjärvellä.
Santa’s Hotelsilla on samaan aikaan myös muita investointihankkeita käynnissä. Jouluksi valmistuu napapiirille Joulupukin Pajakylän yhteyteen 29 lasi-iglua, Igluista voi katsella talvella revontulia ja tähtitaivasta ja kesällä yötöntä yötä.
Sava-Group konserniin kuuluu hotelli- ja ravintolatoiminnan lisäksi konepajatoimintaa, maanpuhdistusta, testauspalvelua sekä kiinteistösijoituksia.
Santa´s Hotels laajentaa Kalajoelle – Sava-Group ostaa Kalajoen Kylpylähotelli Sanin
Lapissa neljällä paikkakunnalla toimiva perheyritys kertoi perjantaina ostaneensa Kalajoen Kylpylähotelli Sani Oy:n osakekannan.
Mainos
Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä
Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.