Pääkirjoitus

Sanojen ja tekojen ris­ti­rii­ta

Ilkka Kanerva syyttää Jyrki Kataista takin käännöstä eli sanan syönnistä.Syytös on vakava, eikä se koske vain kokoomuksen puheenjohtajaa.

Ulkoministeri Ilkka Kanerva tiedotustilaisuudessaan 31.3. Hän sai tietää illalla erostaan.
Ulkoministeri Ilkka Kanerva tiedotustilaisuudessaan 31.3. Hän sai tietää illalla erostaan.
Kuva: Brandt Kimmo

Ilkka Kanerva syyttää Jyrki Kataista takin käännöstä eli sanan syönnistä. Syytös on vakava, eikä se koske vain kokoomuksen puheenjohtajaa. Myös äänestäjät saivat harhaanjohtavaa tietoa.

Entinen ulkoministeri avasi kuuluisan sanaisen arkkunsa ensimmäisen kerran eronsa jälkeen Turun Sanomien ja Satakunnan Kansan haastatteluissa sunnuntaina. Kenellekään tuskin on yllätys, ettei katkera Ilkka Kanerva hyväksy kokoomuksen puheenjohtajalta saamiaan potkuja. Kanerva tuskitteli, että "harmittomat tekstiviestit antoivat aiheen mitätöidä elämäntyötäni".

Kanerva nostaa lisäksi esille asian, jolla on yleistä merkitystä. Hän syyttää Kataista takinkäännöksestä. "Yhtenä päivänä luottamus oli kunnossa, toisena ei." Sanonta kaveria ei jätetä kääntyi päälaelleen, Kanerva sanoo.

Väite pitää kirjaimellisesti paikkansa. Katainen kertoi Kanervalle potkuista maanantai-iltana 31.3., vaikka hän oli vakuuttanut vielä edellisenä lauantaina tiedotteessaan Kanervan nauttivan hänen luottamustaan. Samaa todisteli myös Vanhanen Ylivieskassa lauantaina.

Kataisen kommentin ristiriitaisuutta osoittaa sekin, että hän kutsui jo sunnuntaina 30.3. Alexander Stubbin Suomeen. Ilmeisesti Kataisen lauantaista tiedotetta ei edes ollut tarkoitettu vakavaksi otettavaksi, mutta sellaiseksi Kanerva sen tulkitsi julkisesti ja sellaisena sitä luettiin muuallakin. Sisäpiirien ulkopuolella olevilla äänestäjillä kun ole muuta mahdollisuutta kuin uskoa, mitä heille kerrotaan.

Kataisen, kokoomuksen eduskuntaryhmän johtajan Pekka Ravin ja pääministeri Matti Vanhasen toistuvasti ilmaisema tuki Kanervalle pakottaa kysymään, mihin johtavien poliitikkojen lausuntoihin äänestäjä voi kulloinkin luottaa. Pitääkö hänen epäillä aina lähtökohtaisesti kaikkea, mitä poliittinen johto sanoo?

Nyt ei ollut kyse devalvaatiosta, jonka yhteydessä ministerit ovat Suomessa katsoneet olleensa pakotettuja kertomaan muunneltua totuutta. Viimeksi tällaisista puheista on jäänyt kiinni valtiovarainministeri Iiro Viinanen 1991.

Hallituksen johto vakuutti toistuvasti tukeaan Kanervalle siitäkin huolimatta, että tiedotusvälineet spekuloivat jo täyttä häkää, kenestä tulee uusi ulkoministeri. Se ei ollut sattumaa. Poliittinen todellisuus ja virallinen totuus olivat irtautuneet jo toisistaan. Toimituksissa oltiin jyvällä siitä, mitä tuleman piti.

Pääministerin osalta selitys ristiriitaan on yksinkertainen. Kukin hallitusryhmä päättää omista ministereistään. Vanhasen piti tukea virallisesti Kanervaa niin kauan kuin tämä nautti kokoomuksen johdon ja eduskuntaryhmän luottamusta.

Katainen voi taas puolustautua sillä, että hän tuki Kanervaa siksi, kunnes veti lopullisesti maton tämän alta aprillipäivän alla. Kokoomuksen Verkkouutiset julkaisi varhain seuraavana aamuna tiedon Kanervan erosta. Siitä selvisi, että Kanerva oli menettänyt Kataisen luottamuksen ja joutui lähtemään.

Jutun pituus viittasi siihen, ettei teksti ollut syntynyt hetkessä. Kaiketi vain potkujen antamisen tuska oli lykännyt päätöstä, joka Kataisen oli pakko tehdä.

Sanojen ja tekojen välillä oli niin suuri ristiriita, että Kanerva voi perustellusti ihmetellä, miksi häntä johdettiin harhaan. Mutta hän voi myös kysyä itseltään, kuinka hän kokeneena poliitikkona saattoi olettaa selviävänsä kuiville tekstiviestikohusta ja kuinka hän ei vieläkään tunnu tajuavan, miksi hänen piti erota.

Politiikan moraali on muuttunut. Ehkä kohta ei niellä purematta enää edes sellaisia falskeja tukilausuntoja, joita Katainen, Ravi ja Vanhanen esittivät Kanervalle.