Eppu Normaali: Syvään päähän. Poko, 2007.
Kansallisyhtye Eppu Normaalin 30-vuotisen uran 14. studioalbumi Syvään päähän on rentoutensa uudestaan löytäneen yhtyeen vahvin levykokonaisuus sitten 1980-luvun puolen välin.
Tunnistettava ja rouheasti rokkaava kitarasoundi nappaa kuulijan aivan asian alkulähteille. Juha Torvisen ja kappaleet säveltäneen Pantse Syrjän kitarat soivat levyllä kauttaaltaan komeasti ja kauniisti, jopa kauniimmin kuin silloin 1980-luvulla.
Nyt ei taideta tarvita Rupisia riimejä tai Kahdeksatta ihmettä siihen, että pääsisi muistin tylsillä luistimilla takaisin aikaan jolloin ensisuudelma ei ollut vielä kuivunut ja poikuuden menetys vasta suunnitteluasteella.
Eppu Normaali on osannut aina hyödyntää kunkin ajan uusinta tekniikkaa levytyksissään.
Vaikka kitaratyökalut ovat päällisin puolin samoja kuin 1980-luvulla tai jo Eppujen esikuvilla Yhdysvalloissa 1960- ja 70-luvun taitteessa, niin nykyteknologian avulla soundi on luultavasti vasta nyt sitä mihin Pantse Syrjä pyrki jo 1980-luvun loputtomiksi luonnehdituissa studiosulkeisissaan.
Ehkä Pantse odotti yksitoistavuotisen levytystauon ajan vain tekniikan kehittymistä.
Raitistunut Martti Syrjä puolestaan on tehnyt tekstejä, joissa ruma sana sanotaan niin kuin se on. Rakkaus. Jos Martti Syrjä olisi nuorempi ja kauniimpi mies, tekstejä rakkaudesta olisi ehkä vaikeampi kuunnella. Yli nelikymppiseltä mieheltä ne uskoo tosiksi.
Kipeän ironinen Haistakoon veen ja vanhenevan miehen halusta tyttösten väliin kertova Pallit heiluu taas rokkaavat kepeästi, mutta ovat kuin syrjähyppyjä levyä läpikäyvässä rakkaustarinassa. Eihän siinä muuten ehkä huonosti oli käynytkään.
Levy ja sen kertoma rakkaustarina nimittäin alkavat Tahdon sut -kappaleen sanoilla "Olen rakastunut". Ja 48 minuuttia myöhemmin jätetty Martti Syrjä laulaa "niin vain herutit/ kaiken sitten/ peruutit pois" albumin päättävässä Minkä teit -kappaleessa.
Onko kukaan tullut ajatelleeksi, kuinka hyvä laulaja Martti Syrjä todella on? Levyn avaavassa Tahdon sut -kappaleessa miehen täsmällisesti rytmitelty kuivasoundinen laulu tulee kuulijaa lähelle ja tekee paikoin pinnalta kuluneet sanavalinnat tosiksi.
Lämmin ja huolehtiva ääni tuntuu välittävän meistä kaikista ja samalla välittävän jotakin semmoisilta taajuuksilta, joilta viestejä ei saada muuten kuin laulujen muodossa.
Rakkausteema huipentuu Rubicon-joen rannalle muinaisessa Roomassa. Arpa on heitetty. Tavallisesti CMX-levyjen ymmärtämiseksi käytetty sanakirja saa hieman yllättäen töitä Eppu-levyä kuunnellessa.
Martti Syrjää on kehuttu Shakespearen 500 vuotta vanhojen Sonettien käännöksistä. Miksei siis asettua Caesarin saappaisiin hetkellä, jolloin on menty yli sen, mistä paluuta ei enää ole.
Historiallisten vertausten avauduttua Jokainen hetki historian -kappaleen teksti saa huimaavaa syvyyttä.
Sitten lävähtääkin naamalle Eppu Normaalin uran kenties hienoin kertosäe: "Jokainen päivä synnyttää yön/ jokainen rakkaus surutyön/ jokainen hetki historian/ jokainen kertoja tarinan".
Varsinainen nerous on kuitenkin siinä kuinka kertosäettä edeltävän ja siihen johdattavan osion melodia toistuu uudestaan heti kertosäkeen jatkumona ja nostaa kappaleen jollekin sellaiselle universaalille tasolle, mihin vain parhaat biisit pystyvät.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun Eput onnistuvat tässä. Mutta se on varmasti kestävän suosion tärkein syy. Jos tutkii Eppujen kappaleiden sovituksia tarkemmin, löytyy niistä usein yllättäviä, perinteisistä popkaavoista poikkeavia rakenneratkaisuja.
Usein myös melodiat sisältävät moninaisempia aineksia kuin ensin ajattelisi. Eniten lahjakkuutta ja kykyä vaatiikin lopulta se, miten saada popmusiikki kuullostamaan rennolta ja helpolta.
Reilun meiningin ja tarttuvan pinnan alla kupliva monimuotoisuus on sitä sidekudosta, joka tekee Eppu Normaalin musiikista niin ajatonta.
Kirjoittaja on Haukiputaalainen laulaja-lauluntekijä, joka aloitti
omien laulujen tekemisen kuultuaan Eppu Normaalin Maximum Jee & Jee -levyn keväällä 1980.