Deadwood Nelosella tiistaisin.
Brokeback Mountain
Formia 2:ssa Oulussa.
Monen vuoden hiljaiselon jälkeen western osoittaa elpymisen merkkejä. Lierihattuiset lännenmiehet ratsastavat takaisin kahdessa suositussa uutuudessa, Deadwood-tv-sarjassa ja Brokeback Mountain
-elokuvassa.
Kummankin on kehuttu uudistavan kulunutta lajityyppiä: edellinen kertoo kultakuumekaupungista kovan saluunarealismin keinoin, kun taas jälkimmäinen zoomaa villin lännen maisemista lehmipoikien intiimiin suhteeseen.
Perspektiiviä saadakseen Peto istutti sohvalleen Tanja Sitomaniemen, joka valmistelee väitöskirjaa lännenkirjallisuuden mieskuvasta. Tutkija katsoi Deadwoodin tulevan jakson lajityyppiin perehtynein silmin.
"Ei tässä ainakaan ole väkivallassa säästelty", kommentoi Sitomaniemi avauskohtausta, jossa uudisasukas murjoo intiaanin pään kivellä tohjoksi. "Periaatteessa sympatian pitäisi olla valkoisen puolella. Tässä sitä asetelmaa on ehkä pyritty silmittömällä väkivallalla murtamaan."
Mullistavaksi Deadwoodin realismia ei kuitenkaan voi kehua. "Elokuvissa tällaista on nähty hyvinkin paljon, mutta jos ajattelee tv-sarjoja, niin tämä on uutta. Ymmärrän, miksi lähetysaika on myöhäinen."
"Miljöö näytti kyllä vaikuttavalta. Esimerkiksi Bonanzassa on siistiä verrattuna Deadwoodiin. Mutta toistaiseksi tuntui siltä, että tämä on lännenpuitteisiin pistetty draamasarja, jonka painopiste on vehkeilyissä ja ihmissuhteissa."
Toisin kuin esimerkiksi John Fordin westernit Deadwood ei tavoittele eeppistä kerrontaa. Laajojen kehityskaarien sijasta sarja kuvittaa historiaa lähempää, yksilö- ja paikallistasolla.
Vastaavasti Deadwoodissa on tavallista vähemmän westernin peruskuvastoa. Sisätiloihin keskittyvä henkilödraama on syrjäyttänyt myyttiset ulkoilmaelementit ja seikkailun. "Keskiverto lännenelokuva on huomattavasti toiminnallisempi", arvioi Sitomaniemi.
Perinteisiä aineksia sen sijaan ovat luihut saluunanpitäjät, ilotytöt, rähjäiset kullankaivajat, hassahtaneen näköinen lääkäri, lippapäinen lehtimies ja maskuliininen nainen, Calamity Jane. Viimeksi mainitun kielenkäyttö oli Sitomaniemen mielestä sellaista, ettei länkkäreissä ole kuultu vastaavaa miestenkään suusta.
Toisaalta Janen henkilökuva sisältää epätyypillisen pehmeitä piirteitä. Hän suree syvästi Wild Bill Hickokin kuolemaa ja huolehtii äidillisesti orvosta pikkutytöstä.
"Naisia kuvattiin yllättävän paljon. Mukana oli tyttöjen välistä solidaarisuutta, vastaanpanemista miesten suuntaan. Mutta näinhän se on ollut ennenkin. Westerneissä kuvataan usein kipakoita naisia, jotka kuitenkin lopulta kesytetään."
Samoin kovat, ahneet ja väkivaltaiset antisankarit ovat lajityypin peruskauraa. "Uutta oli ehkä se, ettei esiin noussut keskussankaria, joka olisi jollain tapaa erityinen."
Radikaalimpaa mieskuvaa Sitomaniemi hakee Brokeback Mountainista. Avoimen homoeroottisia asetelmia ei ole valtavirran westerneissä aiemmin nähty. "Se on varmaan aika iso kolaus lännensankarin imagolle."
Lännenfiktion piirissä Ang Leen elokuva ei ole kuitenkaan ensimmäinen lajissaan: Yhdysvalloissa julkaistavan Rawhide Kid -sarjakuvan päähenkilö muutettiin joitain vuosia sitten homoksi.
Myös Deadwood yrittää purkaa myyttejä, mutta tuskin pystyy sillä saralla ihmeisiin.
"Se prosessi on ollut jo niin pitkään käynnissä. Monesti on povattu koko lajityypin kuolemaa, mutta näköjään western kiinnostaa puretussa muodossakin."