Miesten sukkahousumalleja tarjoaa muun muassa www.ferillo.com
Mies! Tunnetko polttavaa halua pukeutua sukkahousuihin? Et kuitenkaan uskalla toteuttaa haavettasi kuin korkeintaan villeissä päiväunissasi? Pelkäät, mitä ihmiset sanovat?
Asia selvä: sinut on nujertanut ahdistava kulttuurimme, "das Unbehagen in der Kultur". Et ole yksin. Kuinka usein äijyys kyseenalaistetaankaan jo mieheksi kasvun alkumetreillä vain koska äiti pakottaa pitämään perinteisten kalsareiden sijasta poikien sukkahousuja. Ja sitten käy näin:
Voimistelusalin pukuhuone, 1970-luvun loppu. Virttyneet puuvillakalsongit ja liukkaanpiukeat Black Horset vilkkuvat mitä häiriintyneimmissä väreissä ja kuvioissa. Esipuberteettiset miehenalut käyttäytyvät asiaankuuluvan reteästi - yhtä lukuun ottamatta.
Tämä onneton istuu penkillä vaivautuneesti ympärilleen vilkuillen ja yrittää kiemurrella irti vaatteistaan siten, että ulko- ja alushousut lähtisivät jaloista yhtenä klönttinä. Eihän se onnistu. Ja kohta vieruskaverin suusta kajahtaa karu totuus:
"Heh... Jarkolla [nimi muutettu] on...hahahah... Jarkolla on... hihihohohhuu... SUKKAHOUSUT!"
Ei auta, vaikka vetimissä on vetoketjulla varustettu sepalus. Naistenasu mikä naistenasu. Aloittelevan ristiinpukeutujan kasvot ovat paitsi tulipunaiset, myös iäksi menetetyt.
Asenteet eivät parane ajan myötä. Edessämme on vuosi 1989 ja keski-ikäistyvä perheenisä. Hän tuijottaa naapurin kuusivuotiasta poikaa, joka on juuri kertonut harrastavansa balettia, eikä malta olla möläyttämättä:
"Balettia? Onkos se sitä, missä pojat pitävät sukkahousuja?"
Harrastus vaihtuu hetimiten jalkapalloon, ja taas on yksi mies pelastettu Jumalalle ja isänmaalle. Sillä onhan kehotus "vedä sukkahousut jalkaasi" (vaihtoehtoisesti: pukeudu hameeseen) varattu vain sivareille, homoille tai sivarihomoille. Samaa kuvastaa perversiomestari Mel Brooksin komedia Robin Hood - sankarit sukkahousuissa (1993).
Ikään kuin moraalis-seksuaalinen epäilyttävyys ei riittäisi, on miesten sukkahousuille keksitty myös muita esteitä. "Nehän ovat joko kylmät tai kuumat, eivät koskaan sopivanlämpöiset", väittää muuan nettikeskustelija. Mutta hän onkin nainen, mikä käy ilmi jatkosta:
"Lisäksi ne ovat epähygieeniset, jos niitä ei vaihda joka päivä... Säälittää läheisenne, jos he joutuvat kestämään jalkahien ym. hajua."
Kommentti tuo mieleen Jorma Uotisen kehun "Pitkissä kalsareissa on törinää!" (Ilta-Sanomat 26.1.). Tosimies kuitenkin tietää, että umpinaisissa sukkahousuissa törisee vielä paremmin. Sitä hajupoliisit eivät suvaitse.
Ja sitten on tämä kirottu "sukkahousuhevi". Kornia 80-lukulaista kiljukaulametallia vieroksuu moni musiikinystävä, muun muassa oululaisyhtye Kylmän Raudan Sepät, joka julistaa nettisivuillaan:
"Tärkeintä on, että musiikki on raskasta, soittajilla ei ole sukkahousuja ja laulussa ei ole vibratoa."
"Nyt kukkoilumeininki on taas tullut muotiin. Poseerataan kuvissa helvetin naurettavan näköisinä. Me pyritään soittamaan miehistä rokkia", Seppien laulaja Ipa Karjalainen selittää.
Eli jälleen päädytään epämiehekkyyteen. Mutta käsi sydämelle: onko muka varmaa, että pellebändien tiukat trikoot ovat juuri sukkahousuja? Niinpä niin.
Lisäksi sukkahousujen sukupuolittuminen merkitsee epätasa-arvoa; jos naisen euro on 80 senttiä, niin miehen denier on 80 grammaa/metri. Maskuliinisen emansipaation keskeisin sanoma kuuluukin:
"Pitkät kalsarit ovat aina kuumat! Turha mulle tulla sanomaan, että ne on paremmat kuin sukkahousut!" (Eräs mies, Suomi24.fi)
Myös muita argumentteja löytyy: sukkahousut suojaavat nilkkoja paremmin kuin kalsarit eivätkä mene pussille tai makkaralle. Ja ehkäpä sosiologi Henry Laasanen vielä todistaa, että ne ovat miehen ainoa keino lisätä markkina-arvoaan pariutumismarkkinoilla. Niihin sonnustautuneen uroon ei nimittäin tarvitse pelätä silmäpakoa - päinvastoin, hän vangitsee katseen.
Kuinka hyvin jytisisikään eroottinen kertomus, jossa "Nainen veti miehen sukkahousut hitaasti alas..."
Sitten teoriasta käytäntöön. Se onkin hankalampi juttu. Miesten sukkahousuja valmistetaan useita eri malleja (sekä sepaluksella että ilman), mutta Oulusta ei löydy yksiäkään. Lähes kaikista kaupoista niitä on kyllä kyselty, ja Stockmannilla niitä on joskus myytykin. Mutta: "Ne eivät ole hitti."
"Ehkä miehet ovat aika varovaisia", alusasuliike Bettessä arvellaan. Aivan varmasti, ainakin täällä ahtaassa Pohjolassa. Valistuneessa etelässä on kuulemma toisin.
Mutta ei huolta. Asiallisesta nettikeskustelusta käy ilmi, että moni tosimies käyttää samaa merkkiä kuin vaimonsa. Turvaudumme siis naisten malleihin.
"Lycra vai tavallinen?" myyjätär tiedustelee.
Öö... mitä eroa?
"Lycra on luistavampi."
Ok, kuulostaa mukavalta. Väri saisi olla musta.
"Peittävä musta?"
Herranen aika, ilman muuta.
"Raikastavaa mentolia?"
Ei, ihan hajustamattomat käyvät. Törinät tulee omasta takaa.
"Tarvitsetko pussin?"
Ehdottomasti. Ja läpinäkymättömän!
Kotimatka meneekin sitten Triumph-muovikassia sanomalehden välissä piilotellen.
Seuraavana päivänä toimituksessa: Valokuvaaja taivastelee. Kuvaosaston muut äijät virnuilevat. "Ei saatana!" ohikulkevat huoltomiehet toteavat ja levittävät tiedon varmaan koko taloon.
Sitä paitsi 20 denierin lycraiset feminiinisukkikset tuntuvat liian kovilta ja karkeilta. Ja ennen kaikkea umpiperversseiltä: "peittävä musta" paljastuu suhteelliseksi käsitteeksi, sillä strategiset paikat hohtavat irvokkaasti läpi. Onneksi pikkuhousut sentään tulivat mukaan.
Nyt kyllä ahdistaa - sekä fyysisesti että psyykkisesti.
Pehmomiesten sukkahousuille olisi huutava tarve.