On pirteä pakkasviikonloppu maaliskuussa reilut neljä kuukautta sitten. Viimeisillään raskaana olevalla oululaisella Sanja Aaramaalla, 32, on hieman levoton olo. Hänestä tuntuu, että vauva saattaisi tulla pian.
Synnytykseen lupautunut lääkäri on viikonlopun töissä päivystysvuorossa ja sanoo, että jos mitenkään mahdollista, voisiko Sanja synnyttää vasta maanantaiaamuna. Sanjan on tarkoitus synnyttää kotona, eikä lääkäri voi lähteä kenenkään kotiin kesken työvuoron.
Sanja on kuuliainen eikä rehki viikonloppuna. Jouko-mieskin kieltää vaimoaan siivoamasta ja leipomasta.
Sanja on vuokrannut synnytysammeen Aktiivinen synnytys ry:ltä. Hän on myös viritellyt lattialle patjasysteemin siltä varalta, että synnytys siirtyykin kuivalle maalle. Kunpa vauva vain ymmärtäisi tulla vasta maanantaiaamuna.
Aaramaan perheen esikoinen Saana, 6, syntyi aikoinaan sairaalassa. Jo silloin Sanja olisi halunnut kotisynnytyksen. Asiasta käytiin miehen kanssa tiukkaa keskustelua.
"Totesin lopulta, että tätä taistelua en voi voittaa. Kun Saana oli syntynyt sanoin, että jos meille ikinä toinen tulee, synnytän kotona", Sanja nauraa.
Kun pikkukakkonen sitten ilmoitti tulostaan, Sanja ryhtyi keräämään tietoa kotisynnytyksestä. Sitä ei ollut helppo saada.
"Missään ei esimerkiksi ollut rekisteriä kotisynnytyksiä tekevistä lääkäreistä, kätilöistä tai tukihenkilöistä", Sanja muistelee.
Hän luki kasapäin kirjoja ja keräsi tietoa netistä. Monen mutkan kautta hän myös löysi lääkärin, joka suostui tulemaan kotisynnytykseen.
Raskauden aikana Sanja kävi kotisynnytykseen lupautuneen lääkärin luona kaksi kertaa normaalien äitiysneuvolakäyntien lisäksi.
"Kotisynnytyksen edellytys on, että nainen on terve, raskaus on sujunut normaalisti eikä komplikaatioita ole ollut", Sanja korostaa.
Hänen mielestään synnytys sujuu parhaiten silloin, kun synnyttäjä on rentoutunut ja rauhallinen.
"Mielestäni sairaala ei ole luontainen paikka muille kuin siellä työtä tekeville lääkäreille ja hoitajille."
Sanja halusi synnyttää kotona, jotta saisi tehdä asiat itselleen sopivalla tavalla ja tutuilla rutiineilla turvallisessa ympäristössä.
"Synnytyksessähän äiti on asiantuntija, joka tekee varsinaisen työn, muut ovat auttajia ja sivustaseuraajia. Ensimmäisessä synnytyksessäni sairaalassa kävi kuitenkin niin, että muut olivat asiantuntijoita, minä vain suorittaja", Sanja pohtii.
Hän ei kuitenkaan halua tyrkyttää kotisynnytystä kenellekään eikä vaahdota asian puolesta. Kukin tehköön, niin kuin parhaalta tuntuu.
"Sairaalasynnytyskin on ihan ookoo. Tärkeää on kuitenkin, että erilaisia vaihtoehtoja on olemassa ja että halutessaan niistä saisi myös tietoa. Tapahtuupa synnytys missä tahansa, on tärkeää, että tuleva äiti ja tukihenkilö ovat valmistautuneet hyvin", Sanja muistuttaa.
Palataan maaliskuuhun ja pirteään pakkasviikonloppuun. Vauva on vielä mahassa. Sunnuntain ja maanantain välisen yön Sanja kuljeksii pitkin kotia ja käppäilee avojaloin ihanan kylmässä puutarhassa.
"Tämä on nyt varmaan sitä", Sanja ajattelee.
Kello on puoli kuusi maanantaiaamuna kun Sanja kertoo miehelleen, ettei tämän varmaankaan kannata lähteä töihin ollenkaan. Sanja soittaa lääkärille ja sanoo, että tule vain sitten työvuoron loputtua suoraan tänne.
Supistukset tuntuvat melko napakasti. Lääkärikin on jo paikalla ja tekee sisätutkimuksen. Kohdunsuu on viisi senttiä auki.
Sanja menee köllimään altaaseen. Jossain vaiheessa lääkäri kysyy: "Ponnistuttaako?"
"Ei-ii tai joo", Sanja vastaa. Muutama supistus vielä ja sittenÊ6;lääkärillä oli sopimuksen mukaan kohdunkaulan puudutteet varalta mukana, mutta niitä ei tarvittu. Vesi riittää kivun lievitykseen.
Kello kymmenen maaliskuun 13. päivänä vauva syntyy altaaseen. Pienokainen lilluu vähän aikaa veden pinnan alla. Sitten lääkäri neuvoo, että vauvaa ei ole kiire nostaa pinnalle, mutta kun nostaa, on pään tultava edellä.
Se on tyttö!
Napanuora leikataan, Aamu kylvetetään ja äiti käy suihkussa. Sitten ruvetaan syömään.