Luonto-Liitto järjestää tiistaina kaksi mielenosoitusta Sanginjoen harvennushakkuita vastaan. Ensimmäinen mielenosoitus järjestetään Sanginjoen hakkuualueella kello 9.30. Toisen karran hakkuita vastustetaan kaupungintalon edustalla kello 13.45 ennen kaupunginhallituksen kokousta.
Luonto-Liitto vaatii, että Oulun kaupungin on keskeytettävä hakkuut heti.
Liiton mukaan myös alueen suojelua pitää alkaa valmistella.
Hakkuusuunnitelma koskee noin 130 hehtaarin aluetta ulkometsästä, jonka kokonaispinta-ala on noin 2?500 hehtaaria.
Luonto-Liiton mielestä Sanginjoki on luonto- ja virkistysarvoiltaan Etelä-Suomen kansallispuistojen veroinen. Alueella elää myös runsaasti uhanalaista metsälajistoa.
"Sanginjoen metsä on Pohjois-Pohjanmaalla ainutlaatuinen kokonaisuus. On käsittämätöntä, että Oulun kaupunki on nyt tärvelemässä mahdollisuutensa Sanginjoella", sanoo liiton metsäryhmän puheenjohtaja Tiina Jalkanen.