Hyväntekeväisyys ei selvästikään kaipaa suuria sanoja. Unicefin edustajat seisoivat lauantaina paksusti pukeutuneina Rotuaarilla viimassa ja pakkasessa, turkoosinsiniset liivit yllään, eivätkä hekään juuri puhua pukahda ohikulkijoille.
Silloin tällöin, ulkopuolisen mielestä aivan liian harvoin, joku pysähtyy kohdalle ja livauttaa valkoiseen lippaaseen jotakin. Lähempänä saattaa juuri ja juuri kuulla kolikon kolahtavan pohjille.
Samantien tyypillinen hyväntekijä kiirehtii jo eteenpäin. Sanaakaan lausumatta, tuskin katsettaan nostaen.
Vaiteliasta on oululainen apu, joka lähtee Haitiin, vahvistaa lippaan takana kiitoksia hymyilevä opiskelija Ida Numminen. "Suomalaiset ovat niin ujoja, etteivät sano mitään. Joku sanoo hei."
Nummisen mukaan suunnilleen puolet antaa seteleitä, puolet kolikoita.
"Oululaiset ovat hyviä lahjoittajia"
Tuula Tuisku, Unicefin paikallisryhmän puheenjohtaja on tyytyväinen paikkakuntalaisten avustusintoon: "Oululaiset ovat hyviä lahjoittajia", Tuisku vakuuttaa.
"Ihmiset tietävät asioista ja siitä, että olemme täällä ja arvaavat, että olemme Haitille keräämässä".
"Me emme tuputa. Ihmiset tulevat meidän tykö." Sillä mistäpä kerääjä tietäisi, onko ohikulkija jo ehkä auttanut puhelimitse tai lahjoittanut lippaaseen muualla. Punainen Ristikin kerää marketeilla, Tuisku muistuttaa.
Tuiskun mukaan oululaiset ovat mykkyyksissäänkin ilmeisen iloisia siitä, että joku kerää lahjoituksia. Lahjoitussummat vaihtelevat muutamasta kymmenestä sentistä kymmeneen euroon.
"Jokainen voimiensa ja kykyjensä mukaan. Haitilaisille kymmenen senttiäkin on iso raha", Tuisku muistuttaa.
Haiti on niin köyhä, että puolet kansasta, noin viisi miljoonaa ihmistä, joutuu kituuttamaan ilman maanjäristystäkin alle eurolla päivässä.
"Jos tässä jotakin pientä pystyy antamaan niin mikä ettei", sanoo Jukka Honkila Oulusta.
Honkila osallistuu keräyksiin valikoidusti, tilanteen mukaan. "Tässä on Unicef, se on maineeltaan sellainen. Haiti ja Unicef on hyvä yhdistelmä", Honkila vakuuttaa ja varoittaa, että keskustassa voi kyllä kohdata kaikenlaisia kiertelijöitä.
"Radiota juuri kuuntelin ja uhreista kerrottiin", Jouni Piri selittää avustuslippaan sattuneen Rotuaarilla sopivasti kohdalle.
"Eivät siinä sanat riitä, se on niin surullista, että en voinut katsella niitä kuvia televisiossa", suree etenkin orvoiksi jääneitä Elina, joka ei halua kertoa sukunimeään.
"Eihän tässä katastrofissa voi auttaa kuin keräyksellä."
Vettä, vessoja ja koulutusta
Apu lähtee Oulusta Haitiin kansainvälisen Unicefin kautta. Isot järjestöt taas neuvottelevat keskenään avun kohteet. Unicef on kuitenkin perinteisesti erikoistunut huolehtimaan vedensaannista, saniteettiasioista sekä koulutuksen järjestämisestä, Tuisku huomauttaa. "On hirveän tärkeätä että saadaan koulut äkkiä käyntiin, että lapset saavat turvallisen ympäristön. Eikä ilman vettä pärjätä."
Parin tunnin keräys tuotti noin 700 euroa, mitä Tuisku pitää hyvänä.
"Mitä enemmän rahaa saadaan, sitä enemmän pystytään auttamaan." Sillä vaikka nämä ensi viikot järistyksen jälkeen ovatkin elintärkeitä, niin varsinaiseen uudelleenrakentamiseen menee vuosia.