Koskelan koulun maahanmuuttajien valmistava luokan oppilailla on käsissään huovutustyöt. Kun työt saadaan valmiiksi, on kasassa varsinainen naakkaparvi. Takana on pari viikkoa kestänyt "sanataidekylpy", jonka aikana on käsitelty Kristiina Louhen kuvakirjaa Tyttö ja naakkapuu.
Sanataiteen intensiivikurssi huipentui kaksi viikkoa sitten Louhen kuvitusnäyttelyyn ja siihen liittyvään työpajaan. Koskelan koulun ryhmässä on 7-13-vuotiaita lapsia, ja joillekin heistä sanataiteen intensiiviopetus on ollut ensimmäisiä kosketuksia suomen kieleen. Sanataideopettaja Maarit Heikkisen mielestä ajatus on hurmaava, voisiko uuteen kulttuuriin sopeutuminen paremmin alkaa. Heikkinen on kiertänyt opettamassa sanataidetta esikouluryhmille ja pienimmille koululaisille.
Ilmaisun rohkeutta
Positiivisten kokemusten perusteella Nukun sanataidekoulussa suunnitellaankin pysyvämpää opetusta kaikille maahanmuuttajalapsille, alle kouluikäisille myös. Kyselyitä on tullut myös Nokian ulkomaalaisten työntekijöiden suunnalta. Aloitusajankohdaksi on kaavailtu ensi syksyä.
"Olemme aina halunneet tuoda sanataidetoimintaa ulospäin, miksei myös maahanmuuttajalapsille. Lisäksi suunnitteilla on ryhmä ADHD-lapsille", selvittää Heikkinen.
Sanataiteella pyritään rohkaisemaan vasta maahan muuttanutta lasta ilmaisemaan itseään uudella kielellä. "Vähäisen kokemuksen perusteella, lapset ovat olleet innostuneita ja jaksaneet kuunnella, vaikka eivät ole kaikkea ymmärtäneet. Opetus on vuorovaikutusta ja pääpaino on esittämisessä ja sanavaraston kartuttamisessa."
Heikkinen arvelee, että opetuksessa tullaan todennäköisesti hyödyntämään kirjallisuutta, kuten muillakin ryhmillä. "Yhdessä luetaan jotakin kirjaa, ja välillä pysähdellään mieltä askarruttaviin paikkoihin."
Keino pureutua sanoihin
Kirjallisuuden opiskelija Kirsi Eskelinen on ollut mukana Outi-Maria Takkisen vetämässä Koskelan koulun kokeiluprojektissa. Eskelinen ottanee vedettäväkseen myös uuden maahanmuuttajaryhmän syksyllä. Maahanmuuttajalapset ovat lähellä hänen sydäntään muutenkin, sillä hän on pitänyt Heikinharjun vastaanottokeskuksen lapsille omaa luontokerhoa.
Koskelan koululaisten kanssa he kävivät läpi Louhen Tyttö ja naakkapuu -kirjaa leikkien, piirtäen ja erilaisten tehtävien kautta.
"Teimme myös runoihin liittyviä pantomiimiesityksiä. Lapset saivat olla runopatsaina ja päättää itse, miten esittävät runon", Eskelinen kertoo.
Hänen mielestään sanataide on hyvä keino pureutua abstraktimpienkin sanojen merkitykseen, vaikka ei osaisikaan kieltä täydellisesti.
"Toiminnassa korostuu elämyksellisyys muutenkin kuin sanojen kautta. Koskelan ryhmässä osa oli selvästi arempia käyttämään kieltä. Toiselle on luontaisempaa piirtäminen ja toiselle muulla tavalla esittäminen. Kun edetään tarinan sisällä elämyksellisesti, niin lapsi ymmärtää ainakin jotain."
Eskelinen korostaa, että sanataiteesta on todellista hyötyä vasta kun toiminta on säännöllisempää.
"Opettajan on tunnettava lapsen yksilölliset tarpeet. Koskelan koulun valmistava luokka oli haastava, koska siellä oli niin eri ikäisiä lapsia. Silti he olivat hienosti mukana."
Eskelinen toivoo, että saataisiin aikaiseksi ryhmä pienemmillekin maahanmuuttajalapsille, sillä heidän kielenkehityksensä on huimaa. Sanataiteella sitä voitaisiin tukea lisää.