"Jos jalka poikki, jalassa on kipsi ja kaikki näkevät, että silloin ei pysty kunnolla liikkumaan. Jos on depressio tai burn out, niin sitä ei välttämättä näe. Kaikki vain ihmettelevät, miksi tuo vain makaa eikä tee mitään", toteaa depressiosta kuusi vuotta kärsinyt kirjailija ja luovan kirjoituksen opettaja Raija Paananen.
Paanaselle tuli tarve kuvata, miltä depressio tuntuu sisältä päin. Sille ei olemassa yhtä sanaa. Omien kokemusten pohjalta syntyi runokokoelma Pimeä äiti.
"Suomessa on tälläkin hetkellä satoja tuhansia ihmisiä, joilla on eri asteinen depressio. Depressio ei ole laiskuutta eikä mielisairautta, se on lamaannuksen tila."
Katastrofipäivä herätti
Paananen sanoo sairastaneensa kolminkertaista depressiota: jo kymmenen vuoden ajan hän on kärsinyt vuodenaikamasennuksesta marraskuussa, lisäksi hänelle tuli synnytyksen jälkeinen masennus kuusi vuotta sitten ja loppuun palaminen töissä.
Oman tilansa Paananen tiedosti ensimmäisen kerran katastrofipäivänä 11. syyskuuta 2001. Hän meni normaaliin tapaan opettamaan Oriveden opistolle. "Iltapäivällä huomasin, että puhun kyllä asiaa, mutta kirjoitin taululle aivan toista. Siellä oli sanoja, joista puuttui kirjaimia. Päästin opiskelijat hieman aikaisemmin ja menin lääkäriin. Sain heti sairaslomaa ja lähetteitä ties minne."
Pimeässä äidissä puhutaan sanojen hukkaamisesta. Depression syvimmässä vaiheessa Paananen katosi itsekin välitilaan, varjomaahan.
"En löytänyt aina tuttujakaan sanoja ja luin jatkuvasti sanoja väärin. Olin vihainen tv:n kääntäjille. Kun katsoin jotain murhamysteeriota, jossa puhuttiin patologista, luin sanan toistuvasti patongiksi. Olen tehnyt kielen kanssa töitä koko aikuisikäni, joten ehkä on ihan loogista, että juuri se puoli lasahti. Ihminen, jolla ei ole sanoja, ei ole olemassa."
Ruusunpunainen myytti
Paananen kertoo olevansa täydellisyyden tavoittelija niin töissä kuin kotona. "Yritin olla superäiti kahdelle lapselleni ja samalla kirjoitin novellikokoelmaa ja runoja. Tein töitä yötä päivää, joten ei ole ihme, että sulakkeet paloivat."
Äitiys on ruusunpunainen myytti. "Synnytyksen jälkeen moni huomaa, että disneyworld muuttuukin teurastamo viitoseksi."
Yhteiskunta asettaa tehokkuusvaatimuksineen suorituspaineita. "Se ei arvosta naista, joka valitsee kotona olon pienten lasten kanssa. Työskentelen itsekin nykyään kotona. Omat ja naapurin lapset ihmettelevät, miksen käy töissä. Kuulun siis siihen joukkoon, joka vain makaa kotona."
Tosiasiassa kirjailijan työ on yksinäistä, väsyttävää ja turvatonta hommaa. "Eläkettä on mahdotonta maksaa, jos tulot ovat pienet. Ei pitäisi marista, sillä onhan tämä monen mielestä vain ammatinvalintakysymys."
Taikauskoa ja tiedettä
Paananen ahmii historiakirjoja, ja historiatietoiseksi voisi luonnehtia myös hänen runokokoelmaansa. 1600-luku on hänelle erityisen läheinen. Samaan ajanjaksoon sijoittuu myös hänen esikoisromaaninsa Maria Maaton. Nyt hän työstää kahta historiallista romaania, joista toisessa liikutaan1600-luvulla.
"Se oli kummallista aikaa. Ihmisillä oli toinen jalka taikauskossa ja toinen tieteen maailmassa. On harhaa, että nykyihmiset olisivat jotenkin järkevämpiä. Meilläkin on omat mustat pisteemme ja irrationaaliset kiinnostuksen kohteemme: esimerkiksi tv:n mysteerisarjat ovat suosittuja."
Ylirationaalisuus on johtanut siihen, että asiat lokeroidaan: hullut ja muut normaalista poikkeavat halutaan siivota piiloon.
Tällä hetkellä Paananen opettelee kuulostelemaan itseään. "Paraneminen on ollut hidasta, eikä stressinsietokykyni ole vieläkään kovin hyvä. Sanat ovat onneksi tulleet takaisin."