Charlie Hebdo -satiirilehteen tehdyn aseellisen hyökkäyksen jälkeen kymmenettuhannet ranskalaiset säntäsivät kaduille kunnioittamaan terrori-iskussa kuolleiden muistoa sekä osoittamaan mieltään sananvapauden puolesta. Tämä on vakuuttava osoitus siitä, kuinka syvältä isku kouraisi ranskalaista yhteiskuntaa ja kuinka tärkeäksi sananvapaus koetaan.
Vaikka Charlie Hebdo on pilapiirroksillaan vihastuttanut milloin kenenkin vallanpitäjän ja kansalaisetkin ovat sen tyylistä monta mieltä, sen oikeudesta ilmestyä ei olla valmiita tinkimään edes järkyttävän terrori-iskun edessä.
Lehti edustaa vallanpitäjien naurunalaiseksi tekemisen perinnettä, jonka juuret ulottuvat Ranskan 1700-luvun skandaalilehtiin. Lehti on aina ollut kiusallinen julkaisu vallassa oleville, viime vuosina myös maailmaa terrorisoiville ääri-islamisteille.
Sananvapaus on yksi länsimaisen demokratian kulmakivistä. Vaikka vapaa sana ei aina miellyttäisikään sen paremmin valtaapitäviä kuin muitakaan kansalaisia, siitä halutaan pitää kiinni.
Oikeusvaltiolla on omat lailliset tapansa toimia, jos sananvapautta käytetään väärin; jos sen varjolla loukataan kansalaisten muita perustavanlaatuisia oikeuksia. Rajanveto ei ole aina yksinkertaista.
Keskeistä sananvapaudessa on sisällöllisen päätösvallan kuuluminen tiedotusvälineille itselleen. Ulkoiset tahot – sen paremmin poliitikot, uskonoppineet kuin talouselämäkään – eivät ole niitä, jotka voisivat sanella, mitä on lupa julkaista ja mitä ei. Tiedotusvälineissä asioita puolestaan puntaroidaan niiden journalistisen painoarvon mukaan.
Nämä ovat peruslähtökohtia, joista ei ole syytä livetä edes tällaisen terrori-iskun edessä. Jos uhkailu saa aikaan perääntymisen, sille tielle ei tule olemaan loppua.
Se, että ranskalaislehden toimitukseen tehdyssä iskussa kuoli kaksitoista ihmistä ja haavoittui kaksinkertainen määrä, hakee vertaistaan länsimaissa. Niissä maissa, missä ääri-islamisteja on paljon, toimittajiin kohdistuvat väkivallanteot ovat yleisiä. Esimerkkejä löytyy vaikka millä mitalla muun muassa Lähi-idästä ja Afganistanista.
Väkivallanteot aiheuttavat aina paitsi surua myös reaktion. Usein päällimmäiseksi nousee halu kostaa.
Tiedostusvälineiden on kuitenkin osattava pitää pää kylmänä: ei pidä provosoitua vaikka provosoidaan. Jotkut pyrkivät lietsomaan terrorin avulla uskonsotaa ja eri kansanryhmien välisiä yhteenottoja. Viisas varoo astumasta tähän ansaan. Paras vastaus on jatkaa tinkimättömällä journalismin tiellä samaan tapaan kuin tähänkin asti.
Charlie Hebdo -lehteen vuonna 2011 tehdyn polttopulloiskun jälkeen toimituksessa on ollut poliisivartiointi. Avoimessa yhteiskunnassa tämäkään ei takaa mitään, jos hyökkääjä on riittävän häikäilemätön niin kuin nyt tapahtuneen iskun tekijät.
Tällaiseen mielettömyyteen on vaikea vastata muuta kuin oikeusvaltion asein: ottaa syylliset kiinni ja tuomita heidät oikeudessa.
Pääkirjoitus