Muutama viikko sitten vierailin Venäjällä Murmanskissa ja Apatiitissa. Lapin yliopiston Arktisen keskuksen järjestämän koulutusmatkan aikana suomalaiset ja norjalaiset toimittajat pääsivät tutustumaan paikallisiin mediataloihin: televisio-, radio- ja tv-toimituksiin sekä tapaamaan venäläisiä toimittajia.
Venäjän puolella koulutusmatkan ohjelma oli järjestetty hyvin. Vaikka suomalaisesta näkövinkkelistä katsottuna toimitusten fyysiset tilat olivat varsin vaatimattomat ja ränsistyneet, tekniikasta ja osaamisesta ei ollut puutetta.
Paikallisen televisioyhtiön toimituksessa tekniikka oli modernia, osaaminen ja journalistiset periaatteet korkealla.
Vaikka seurueemme matka meni mitä parhain päin, huomiotta suomalais-norjalainen toimittajajoukko ei maassa ollut. Paluumatkalla saimme kuulla, että olimme olleet Venäjän turvallisuuspoliisin (FSB) tarkassa ja tiiviissä valvonnassa koko viikon ajan.
FSB:n edustajat olivat päivittäin tiedustelleet, missä olemme, aiommeko kirjoittaa juttuja ja missä liikumme. Vaikka ongelmia ei tullut, tiedustelujen henki oli se, että tarvittaessa turvallisuuspoliisi olisi voinut heittäytyä hankalaksi.
Tilanne tuntui karmivalta, joskaan ei yllättävältä. Toimittajana Venäjälle ei mennä noin vain. Tätä vasten lienee selvää sekin, että jo pelkästään koulutusohjelman sisältö oli pitänyt tarkistuttaa etukäteen useampaan otteeseen venäläisviranomaisilla.
Koulutusmatkan lopuksi osallistuimme Apatiitissa pidetyn kansainvälisen Barents Press -järjestön seminaariin.
Seminaarissa puhunut moskovalainen Alexey Simonov totesi jokseenkin sarkastisesti, että Venäjällä toimittajan ammatti on loistava niin kauan kun on samaa mieltä valtion kanssa.
Puheenvuorossaan hän kertoi, että viimeisen 20 vuoden aikana Venäjällä on tapettu lähes 80 toimittajaa. Useimmat näistä tapauksista jäävät täysin selvittämättä.
Simonov työskentelee lehdistön vapautta valvovan järjestön puheenjohtajana. Simonov on myös vuonna 1991 perustetun järjestön perustajajäsen.
Vaikka tilastoissa Venäjä on nykyisin suhteellisen turvallinen maa toimittajille, sananvapauden suhteen tilanne ei ole parantumassa. Median toimintamahdollisuudet ovat kaventuneet Presidentti Vladimir Putinin aikana. Median lisäksi ahtaalle ovat joutuneet myös kansalaisjärjestöt.
Viime vuonna Venäjällä hyväksyttiin laki, joka edellyttää ulkomaista rahoitusta saavat järjestöt rekisteröitymään ”ulkomaisiksi agenteiksi”. Amnestyn mukaan tämän vuoden aikana toista sataa kansalaisjärjestöä on tarkistettu tämän lain nojalla.
Toivoa paremmasta ei anna sekään, että venäläisviranomaiset tekivät hiljattain toimistoratsian Pohjoismaiden toimistoon Kaliningradissa.
Sananvapauden ja toimittajien rajoja koetellaan myös muualla maailmassa.
Toukokuun alussa Amnesty uutisoi, että tällä hetkellä vaarallisin paikka toimittajille on Syyria. Viime vuonna maassa sai surmansa yli kolmekymmentä toimittajaa, jotka ovat raportoineet muun muassa ihmisoikeusloukkauksista.
Kansainvälinen journalistiliitto on laskenut, että viimeisen kahdentoista vuoden aikana maailmalla on surmattu yli tuhat työtehtävissä ollutta toimittajaa.
Kun kontrolli tiukkenee, sananvapaus ja median mahdollisuudet kirjoittaa kriittisesti tai vastoin virallista totuutta kapenevat ja suorastaan katoavat. Käännettynä se tarkoittaa myös sitä, että toimittajat joutuvat tekemään näissä maissa työtään oman henkensä kaupalla.
On sanomattakin selvää, että sananvapauden ja lehdistön vapauden puolesta tehtävä työ ei lopu.
Ei Venäjällä eikä muualla maailmassa.