Samuli Putro pakeni Hel­sin­kiä Hai­luo­toon – edessä pari kuu­kaut­ta saa­res­sa luo­mis­työn parissa

Samuli Putro aikoo viettää Hailuodossa seuraavat pari kuukautta.

Kuva: Mauri Ratilainen

Tu­le­va­na vii­kon­lop­pu­na Hai­luo­don Kult­tuu­ri­ta­lo Päi­vä­ko­dis­sa on mah­dol­li­suus ko­kea pala suo­ma­lais­ta mu­siik­ki­his­to­ri­aa.

Kun kel­lo käy lau­an­tai­na il­ta­kah­dek­saa, Säh­kö­tans­sit-ta­pah­tu­man est­ra­dil­le as­tuu ke­vääl­lä uu­den soo­lo­le­vyn jul­kais­sut Sa­mu­li Put­ro.

– Myö­hem­min syk­syl­lä on tu­los­sa vie­lä kon­sert­ti­sa­li­kier­tue, mut­ta vii­me syk­sy­nä al­ka­nut le­vyn­jul­kai­suun liit­ty­vä pit­kä työ­put­ki on nyt päät­ty­mäs­sä. Ja se päät­tyy ni­me­no­maan tä­hän Hai­luo­don keik­kaan, tai­tei­li­ja ker­too.

Hai­luo­don esiin­ty­mi­seen oman mie­len­kiin­toi­sen maus­teen­sa tuo se, et­tä Put­ro esiin­tyy Säh­kö­tans­seis­sa yk­sin ja kon­ser­tis­sa kuul­ta­via sä­ve­liä loih­di­taan saa­res­ta löy­ty­vil­lä soit­ti­mil­la.

– Olen soit­ta­nut koko vuo­den ryh­män kans­sa. En­sin Ate­neu­mis­sa, sit­ten klu­beil­la ja lo­puk­si fes­ta­reil­la. Nyt mi­nus­ta on mu­ka­vaa pa­laut­taa ne kap­pa­leet sii­hen muo­toon kuin ne oli­vat läh­tö­pis­tees­sä ai­ka tark­kaan vuo­si sit­ten. Mi­nul­le tämä on kir­jai­mel­li­ses­ti ym­py­rän sul­keu­tu­mi­nen. Tä­hän päät­tyy yk­si ai­ka­kau­si elä­mäs­sä­ni, Put­ro muo­toi­lee.

– Tämä on eri­lai­nen keik­ka kuin mi­kään tänä vuon­na. Kyl­lä mi­nua jän­nit­tää, et­tä mi­ten se me­nee. Mut­ta se on hyvä tun­ne. Mi­nus­ta oli­si mu­ka­va soit­taa jo­tain, mitä en ole tänä vuon­na pal­jon soit­ta­nut. Tar­koi­tuk­se­ni on tar­jo­ta jo­tain eri­kois­ta, vaik­ka jon­kin kei­kan mi­nul­ta oli­si jo näh­nyt­kin tänä vuon­na. Ja on­han tämä mil­jöö älyt­tö­män kau­nis. Niin kuin ai­ka­lail­la kaik­ki Hai­luo­dos­sa.

Put­ron vi­siit­ti Hai­luo­toon ei ole jää­mäs­sä pel­käs­tään yh­teen keik­kaan. Saa­rel­la mies on suun­ni­tel­lut viet­tä­vän­sä pe­rä­ti kak­si kuu­kaut­ta. Ei­kä ole mah­do­ton­ta se­kään, et­tä ti­la­päis­ko­ti kuu­lui­si tu­le­vai­suu­des­sa tai­tei­li­jan tuo­tan­nos­sa­kin.

– Tämä on lo­maa Hel­sin­gis­tä, mut­ta sa­mal­la myös työ­reis­su. Täl­lai­sis­sa pai­kois­sa on hir­ve­än mu­ka­va soit­taa ja kir­joit­taa ikään kuin tu­los­vas­tuut­to­mas­ti. Jo­tain syn­tyy, jos on syn­ty­äk­seen. Mi­nul­le muu­tos on pa­ras muu­sa, ja tämä on muu­tos mi­nun ar­jes­sa­ni. Ja pa­ko­paik­ka­han tämä mi­nul­le on myös. Ni­me­no­maan ru­tii­neis­ta, Put­ro avaa.

– Se on jän­nit­tä­vää, et­tä pa­ko­pai­kois­sa muo­dos­taa oman uu­den ru­tii­nin­sa ai­ka no­pe­as­ti. Ta­val­laan täs­sä aja­tuk­ses­sa ei ole mi­tään jär­keä: pa­e­tak­seen ru­tii­ne­ja me­nee jo­hon­kin paik­kaan muo­dos­ta­maan nii­tä. Se on sel­lais­ta jän­nit­tä­vää tur­val­li­suu­den ja tur­vat­to­muu­den vä­li­ti­las­sa ole­mis­ta. Ja vä­li­ti­lois­sa on ener­gi­aa. Ja par­haim­mil­laan niis­tä ener­gi­ois­ta syn­tyy pop-le­vy­jä.

Put­ro on esiin­ty­nyt suo­ma­lai­sel­le mu­siik­ki- ja fes­ta­ri­kan­sal­le jo vuo­si­kym­me­niä. Keik­ko­ja on ta­ka­na lu­ke­mat­to­mia ja tu­tuk­si ovat tul­leet val­ta­kun­nan suu­rim­mat fes­ta­rit­kin. Jo­kai­nen keik­ka voi sil­ti ol­la uniik­ki. Pie­nem­pi­kin.

– Ylei­sön ja esiin­ty­jän läs­nä­o­lo ja nii­den kaut­ta mah­dol­li­ses­ti syn­ty­vä vuo­ro­vai­ku­tus on ai­noa asia, mil­lä on mer­ki­tys­tä. Puit­teil­la, sääl­lä tai var­sin­kaan ih­mis­mää­räl­lä ei ole vä­liä. Jos kuu­li­jan ja esiin­ty­jän vä­lil­le syn­tyy jon­kin­lai­nen kon­tak­ti, se voi ol­la jo­tain iki­muis­tois­ta, Put­ro maa­lai­lee.

– Olin pens­ka­na kat­so­mas­sa Raa­hen Työ­vä­en­ta­lol­la Mil­joo­na­sa­det­ta. Vuo­si oli var­maan­kin 1987 ja mi­nul­la oli mie­li­ku­va, et­tä mei­nin­ki oli ihan äly­tön! Kun kat­soin taak­se­ni, en näh­nyt ke­tään. Ta­ju­sin, et­tä sa­lis­sa oli seit­se­män ih­mis­tä. Olin men­nyt ti­lan­tee­seen mu­kaan niin voi­mak­kaas­ti, et­tä unoh­din mis­sä olen. He to­del­la­kin sai­vat kon­tak­tin mi­nuun. Sel­lai­sen, jon­ka muis­tan vie­lä vuon­na 2019.

Tä­män vuo­den ke­vääl­lä jul­kais­tu Pie­net ru­kouk­set on Put­ron kuu­des soo­lo­le­vy. En­nen soo­lou­raa val­tai­san suo­si­on saa­vut­ta­neen Zen Cafén kans­sa ko­ko­pit­kiä le­vy­jä syn­tyi seit­se­män. Mie­hen luo­mis­voi­ma on kan­ta­nut pit­kään, ei­kä se osoi­ta eh­ty­mi­sen merk­ke­jä vie­lä­kään.

– Luo­mi­nen te­kee ar­jes­ta huo­maa­mat­to­mal­la ta­val­la pa­rem­paa. Se on vä­hän sama asia kuin se, et­tä ter­vey­den huo­maa vas­ta sii­nä vai­hees­sa, kun sai­ras­tuu. Se on vä­hän niin kuin ihas­tu­mi­nen tai ra­kas­tu­mi­nen juu­ri en­nen kuin se on näy­tet­ty lä­hi­pii­ril­le, Put­ro ku­vai­lee.

– Se nä­kyy pit­kiä, pit­kiä ai­ko­ja ai­no­as­taan vain mi­nul­le, en­kä puhu pro­ses­sien kes­kel­lä juu­ri­kaan niis­tä asi­ois­ta. Se on ta­val­laan mi­nun sa­lai­suu­te­ni. Se on se tun­ne – mi­nul­la on jo­tain sel­lais­ta, mis­tä te et­te tie­dä.