Oulaskankaan sairaalan päivystyspoliklinikka on alkuillasta hiljainen. Kun Vesa Törmälehto astelee viideltä poliklinikan ovista sisään, odottaa haapavetistä perheenisää iloinen yllätys.
Törmälehto ja tämän 3-vuotias Samppa-poika pääsevät lääkärin vastaanotolle heti. Jonoa ei ole lainkaan. Vastassa on poliklinikan väliaikainen ylilääkäri Liisa Miettinen, joka varmistaa heti, ettei Sampan käsi ole murtunut.
"Sampalla taisi päivän leikeissä ranne venähtää. Mutta rapatessa roiskuu", isä kuittaa.
Samppa aristelee kättään hieman, mutta nostaa sen kuitenkin urheasti ylös. Miettinen nyökyttelee päätään. Kädessä ei pitäisi olla suurempaa vammaa.
"Ajoimme tänne reilun 40 kilometrin päästä Vatjusjärveltä. Olisihan se tietysti ollut helpompi, jos olisi päässyt lääkäriin Haapavedellä", Törmälehto makustelee lähetettä odottaessaan.
Hetken päästä isä ja poika marssivat kohti röntgeniä.
Poliklinikan ylilääkäri on aavistuksen hämillään. Seesteinen on sana, joka ei yleensä kuvaa päivystyspoliklinikan yleistilannetta -- paitsi torstaina viideltä. "Ehkä tämä päivystyksen laajeneminen hieman hämmentää ihmisiä. Asia on uusi", Miettinen aprikoi.
Mutta jossain vaiheessa kiire taas alkaa. Oulaskangas päivystää aluetta, jolla asuu yli 90 000 ihmistä. Niin suuressa joukossa joku sairastaa aina.
"Lehdissä on painotettu, ettei kukaan lähtisi yhteispäivystykseen aivan pikkuvaivojen vuoksi. Ehkä silläkin on merkitystä", vastaanotossa puhelimeen vastaava sairaanhoitaja Iiris Saari pohtii.
"Mutta yötä vasten tahti aina kiihtyy."
Kahtakymmentä vaille viisi Vesa ja Samppa Törmälehto saapuvat röntgenistä. Samppa kiikuttaa kirjekuorta, joka on melkein yhtä iso kuin poika itse.
Isän sylissä Samppa pollauttaa pienen itkun. Käsi on yhä kipeä, eikä raajan taivuttelu röntgensalissa tuntunut nuoresta miehestä kovin mukavalta.
"Yllättävän hiljaista täällä on. Ajattelin etukäteen, että väkeä voisi olla enemmän", Vesa Törmälehto myöntää.
Lääkäri kutsuu haapavetiset huoneeseensa, ja kello 17.50 Vesa pukee jo vaatteita Sampan päälle. Isän ilme on huojentunut.
"Kaikki on kunnossa."
Kun Törmälehdot katoavat ovesta hämärtyvään iltaan, on poliklinikan aulassa hiljaista. Seuraava tulija on taas jonon kärjessä.