Vuoden Urheilija Samppa Lajunen ei ollut yllätysvalinta, sillä kolme olympiakultaa samoissa kisoissa on yhdistetyssä ainutlaatuista eikä kovin yleistä koko talvikisojen lajikirjossakaan.
Kauden jälkeen Lajunen kertoi tulevaisuuden suunnitelmistaan:
"Kaksi vuotta vielä, ja sitten lopetan."
Tähän saakka hän oli sanonut nuoresta iästään huolimatta jatkavansa vain vuoden kerrallaan.
Uusi kilpailukausi - ensimmäinen näistä kahdesta - on juuri käynnistymässä Kuusamon maailmancupilla, mutta vielä kerran vuoden 2002 sankari oli valmis muistelemaan Salt Lake Cityä.
"Alkukausi oli aika vaikea, ja olympialaisiin lähdettäessä fiilinki oli sellainen, että sitä mietti, pitäisikö ollenkaan osallistua. Varsinkin hiihdon kilpailuvire tuntui korkealla siltä, ettei elimistö ole mukautunut."
Lajunen huomasi ensimmäisenä kilpailupäivänä, että kaikki olikin kunnossa ja tuhkimotarina valmis alkamaan.
Vuoden valinnat olivat sikäli erikoiset, että viiden parhaan joukossa oli kolme isä-valmentaja -suhteen tulosta. Lajunen myönsi, että isän ja pojan valmennussuhteessa on myös huonoja puolia.
"Kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa on vaadittu, mutta aina on päästy hyvin eteenpäin, kun ongelmat on selvitetty saman tien."
"Kun asuin kotona, pystyimme suunnittelemaan harjoitukset päivittäin. Nyt Heimon kanssa mietitään päälinjat yhdessä. Lisäksi hän on tärkeä apu hyppyjen seuraajana vahtimassa, mihin suuntaan tekniikka kehittyy."
Yhdistetyn olympiavoittajakvartetti oli vuoden joukkue. Valmennuspuolelle siirtynyt Jari Mantila totesi pilke silmäkulmassa suurimmaksi syyksi ratkaisulleen sen, että nuoret menevät ohitse.
"Valmentajat ja lahjakkaat nuoret ovat salaisuutemme", Mantila arvioi.
Yksi näistä on Jaakko Tallus, joka henkilökohtaisella olympiahopeallaan nousi 10 parhaan listan kahdeksanneksi.
"Kun meitä ei ole ollut suurta määrää, ovat nuoret nousseet aikaisin joukkueeseen ja saaneet vastuuta", hän pohti, mutta ei uskaltanut povata, ehtiikö ohittaa Lajusta ladulla, ennen kuin tämä toteuttaa lopettamisuhkauksensa.
Kvartetista oli poissa nyt Hannu Manninen, mutta mäkivalmentaja Mantila saattoi kertoa ilouutisen tämän kadoksissa olleen hyppykunnon löytymisestä alkavalle talvelle.
Toiseksi äänestyksessä sijoittunut Janne Holmén myönsi, että isän ja äidin geenit menestykseen ovat tärkeä tekijä, mutta vielä oleellisempi osuus on kotoa lapsuudesta asti saaduilla valmennusneuvoilla.
Holmén sanoi päivää ennen Münchenin EM-maratonia juoksevansa neljä minuuttia alle ennätyksensä. Hän teki, mitä sanoi, ja tulos merkitsi mestaruutta.
"Ehkä juoksin myös älykkäämmin kuin muut", Holmén hymyili.
Holmén arvioi pystyvänsä juoksemaan ja opiskelemaan samalla tavalla kuin aiemminkin.
"Vain hiukan on tämä pyöritys haitannut, mutta tänäänkin oli lenkki ohjelmassa, ja vain tutkiminen jäi."
Ensi kaudeksi hän tähtää alimatkalle 10 000 metrille, ja Ateenassa 2004 tavoitteena on taas menestys maratonilla.
Holmén tekee väitöskirjaa Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain suhteista 1930-luvulta kylmän sodan aikaan norjalaisesta, ruotsalaisesta ja suomalaisesta näkökulmasta.
Jani Sievinen valittiin parhaaksi uimariksi ensimmäisen kerran jo 1991.
"Olen ollut huipulla vuodesta 1990, ja kyllä minulla on ollut aikoja, jolloin olen miettinyt kerran tai kaksi viikossa, miten Esa-isän saisi pois altaan viereltä", Sievinen nauratti.
"Harjoitusmetodit ovat muuttuneet niin, että kun nuorena uin heti aamulla 10 kilometriä, nyt riittää 6,5 kilsan treeni päivässä", Ateenaan neljänsiin olympialaisiin valmistautuva Sievinen kertoi.
Myös Jere Hård pääsi listalle EM-kulta- ja EE-saavutuksellaan. Hän muisteli Sievistä esikuvanaan ja arvioi uskon omaan kehittymiseen pitävän yllä intoa jatkaa kohti entistä parempia saavutuksia.
Heli Koivula myönsi vasta monen vuoden jälkeen uskoneensa, että 3-loikassa voi kehittyä "vanhoilla päivillä" ja jättää pituuden vähemmälle.
"Hyvältä tuntuu, kun on päässyt kokopäiväisesti urheilemaan, sanoi Etelä-Afrikasta kotiutunut EM-hopeamitalisti."
"Vuoden 2000 loppuun vei aikani opiskelu, ja vasta sen jälkeen otin tämän rohkean askeleeni. Vaikka menetin kullan Münchenissä vasta viimeisellä hypyllä, minusta tuntui, että se oli oikeudenmukaista", vuoden naisurheilija arvioi.
Tanja Kari lopetti hiihtouransa kolmeen kultaan Salt Lake Cityn paralympialaisissa ja on toisen kerran olympiatalvena vuoden suomalainen vammaisurheilija. Oman liittonsa kautta hän on työelämässä siirtymässä Salibandyliittoon.
"Vaikka itsensä motivoiminen viime talveenkin oli jo vaikeaa, ei hiihtoa näköjään voi ihan kokonaan jättää. Oli melkein pakko lentää pitkäksi viikonlopuksi Äkäslompololle, ja olihan se hienoa", Tanja iloitsi.
Uran hienoin saavutus hänelle oli voittaa itsensä ja uskaltaa äidin kannustamana kilpailla myös täysin terveiden kisoissa.
Enduron nelinkertainen maailmanmestari Juha Salminen sijoittui 10:nneksi ja myönsi, että motivaatio voi olla jo kovilla.
"Ehkä on ihan hyvä yrittää kansainväliselle huipulle myös motocrossissa, joka on suurempi laji. Nytkin minut tunnetaan ja moikataan Italiassa ja Espanjassa paremmin kuin Suomessa", kertoi pitkän talven Espanjassa harjoitteleva vantaalainen.
Vuoden Veto-palkinnon sai Veikkauksen päätöksellä pikajuoksija Markus Pöyhönen, joka kertoi testitulosten olevan edellä viime kautta ja uskoi 100 metrin kehityksen neljän viime vuoden malliin jatkuvan.
