Jos joku moittii, ettei Perämerellä ole kunnon saaria, hän ei ole käynyt Iin Röytässä. Saari on viehättävä sekoitus merenkulusta ja lastauksesta kertovaa historiaa ja erikoista maankohoamisen leimaamaa luontoa. Saarelle pääsee kesäisin vain veneellä.
Saari on veneilijöiden suosiossa, mutta silti yllättävän vähällä käytöllä. Keskellä heinäkuista viikkoa tavallisena arkiaamuna laiturissa kelluu vain viisi paattia, myöhemmin päivällä sentään jo kymmenkunta.
Saarella saa olla rauhassa. Aluksi näyttää siltä, että purjehtijat pysyvät paateissaan ja ainoat ihmiset maissa ovat moottorisahoin ja leikkurein varustautunut huoltomieskaksikko. Ruotsalaisveneessä näkyy kuitenkin liikettä: Jacob Svallfors lähtee ulkoiluttamaan laivakoira Borea.
Ystävykset istahtavat hetkeksi entisen luotsiaseman portaille. Meren pauhu kuuluu selvästi, tuuli on melkoinen, vaikkei se täällä saaren sisäosissa tunnukaan. Jacob huiskii sääskiä loitommaksi Boren kimpusta. Pääskysillä on ilmeisesti pesänsä talon harjan suojissa, ilmaliikenne on kiivasta ja äänekästä.
Kutsuivat saunaan
"Odotamme, että tuuli tyyntyy ja jatkamme sitten kohti Simoa", kertoo Luulajasta lähtenyt Svallfors. Matkaa tehdään kolmella veneellä. Edellinen etappi oli Hailuodon Marjaniemessä. Röytässä ruotsalaisveneet ovat ehtineet olla vasta yhden yön.
"Tämä on mahtava paikka. Tapasimme kaiken lisäksi mukavia ihmisiä, jotka kutsuivat meidät saunaan", myhäilee Svallfors.
Veneetön voi tilata kyydin Röyttään entiseltä kalastaja Veli Aallolta. Porukkaa kannattaa olla kerralla hieman enemmän, jolloin kustannukset pekkaa päälle eivät käy kukkarolle.
Aalto neuvoo ensikertalaista kiertämään saaren 2,7 kilometrin luontopolun. Neuvosta on syytä ottaa vaari, sillä polku on näkemisen arvoinen. Siellä täällä polun varrella on tauluja, joista selviää muun muassa, että saari on sammakkojen paratiisi ja että kasvivalikoimaan kuuluu harvinainen ruijanesikko. Tällä kertaa yksikään sammakko ei tosin hyppele vastaan, eikä esikkokaan satu silmään, mutta metsäpolun tunnelma on mukavan salaperäinen.
Hiljaiseksi vetää
Noin kilometrin päässä sijaitseva hiljentymispaikka on kyllä kaikkea muuta kuin hiljainen. Aallot tyrskyvät vaahtopäisinä rantaan. Kulkijan paikka kyllä vetää hiljaiseksi karuudessaan ja kauneudessaan: kivialttaria ja aukiota reunustavat paitsi meri, myös tuulessa ja tuiskussa todella väärän vänkkyröiksi vääntyneet puut.
Kesken kaiken pitkospuita syöksyy kaksi vastaantulijaa. Kiviniemeläiset Saila Tammelin ja Juha Kinnunen ovat aamulenkillä. Pariskunta ehtii jo hölkätä ohi, ennen kuin pysähtyvät huhuiluihin. "Purjehdusloma on juuri aloitettu", kertoo Kinnunen. Tänä kesänä perhe aikoo olla vesillä "vain" kolme viikkoa, viime kesänä oltiin seitsemän.
"Ajattelimme vähän armahtaa lapsia", nauraa pariskunta.
Lapset löytyvät siistissä järjestyksessä sataman läheisyydessä olevan uimarannan leikkipaikalta. Kuivalle maalle pykätty "Röyttä-Roope" on lasten ehdoton suosikki. Eikä ihme, voihan ruoria kääntäessään nähdä oikealle merelle ja kuvitella kokonaisen seikkailun.
Todelliset riemunkiljahdukset lähtevät kuitenkin jostain hieman ylempää. Neljä isompaa tenavaa on löytänyt aarteen: resiinan, jota nyt vetävät tai työntävät pitkin vanhoja kiskoja kohti lastauslaiturin nokkaa. "Kivaa on", vastaavat Elmeri Mattila, Nelly Mattila, Aino Rehu ja Eeli Niiranen tyhmään kysymykseen. Näkeehän sen jo iloisista naamoista.