Sami Hyypiä on pelannut urallaan 11 kertaa eri cupien finaalissa. Yhdeksän kertaa hän on poistunut finaalista voittajana ja neljästi vieläpä joukkueensa kapteenina. Suomessa cupin finaaleita oli kaksi ja loput yhdeksän ovat tulleet Liverpoolin pelaajana. Hollannin vuosinaan hän ylsi kerran Willem II:n kanssa välieriin -- kaudella 1996--97 hän koki uransa toistaiseksi ainoan tappion välierävaiheessa, kun Roda pudotti tilburgilaiset jatkosta.
Seuraavassa Hyypiä muistelee lyhyesti uransa finaaleita.
Suomen cup 9. 7.1992, MyPa--Jaro 2--0 " Siitä on jo jonkun aikaa... Muistan, että jännitin aika paljon peliä ennen. Kokenut Esa Pekonen tuli vähän rauhoittelemaan nuorta poikaa ennen ottelun alkua. Ensimmäinen suuri voitto minulle ja myös MyPalle. Pekonen teki ensimmäisen maalin ja Jari Litmanen toisen aika lopussa. Kun Jari teki komean osumansa, tiesin, että voitto on meidän.
Suomen cup 28. 10.1995, MyPa--FC Jazz 1--0
" Siinä ottelussa tein voittomaalin. En muista kovin paljon siitä pelistä muuten, kova taistelupeli se oli. Maalin pääsin puskemaan kulmasta etutolpalta. Siinä mielessä ottelu jäi mieleen, että se oli toistaiseksi viimeinen Suomessa seurajoukkuetasolla. Pian sen jälkeen lähdin Hollantiin.
Englannin liigacup, 25. 2.2001, Liverpool--Birmingham 1--1, rp-kilpailu 2--1
-- Sen ottelun kapteenimme Robbie Fowler teki meidän maalimme. Peli meni jatkoajalle ja rangaistuspotkukilpailuun. Birminghamilla oli jatkoajalla mahtava paikka tehdä voittomaali, mutta selvisimme siitä. Maalivahtimme Sander Westerveld torjui meille pilkkukisan voiton. Se oli ensimmäinen pokaali täällä ja se jäi tietysti mieleen. Se oli myös ensimmäinen finaali, joka pelattiin Cardiffin Millennium-stadionilla.
Englannin cup, 12. 5. 2001, Arsenal--Liverpool 1--2
--Outo peli, sillä olimme 80 minuuttia täysin jyrän alla ja sitten Michael Owen teki kaksi maalia ja voitimme. Taisin pelastaa kolme kertaa pallon maaliviivalta. Voitto oli todella mahtava kokemus ja silloin ajattelin, että tämä pitää kokea uudestaan. Olin joukkueen kapteeni, mutta kutsuin joukkueen muut kapteenit Jamie Redknappin ja Robbie Fowlerin ottamaan pokaalia vastaan kanssani. Kapteenina pääsin esittelemään joukkueen perinteen mukaan kuninkaallisille -- toivottavasti lausuin pelaajiemme nimet oikein.
Uefa-cup, 16. 5. 2001, Liverpool--Alaves 5--4
-- Se oli huima peli ja vain neljä päivää Englannin cupin finaalin jälkeen. Puolustajana en ollut kovin tyytyväinen, kun neljä meni omiin. Mutta teimme viisi ja se riitti. Voitimme kultaisella maalilla jatkoajalla. Huima tunne, kun Gary McAllister -- tai omaksi se kai merkittiin -- teki voittomaalin. Silloinkin olin kapteeni ja kutsuin Robbie Fowlerin kanssani seremonioihin.
Uefan supercup, 24. 8. 2001, Bayern München--Liverpool 2--3
-- Se oli aika paineeton peli. Halusimme voittaa ja teimme sen. Aina, kun pelaa Bayern Münchenia vastaan niin se sytyttää. Heitä ei ole helppoa voittaa ja tuossakin ottelussa he tulivat pari kertaa takaa ahdistelemaan. Hyvä voitto ja Monacossa oli mielenkiintoista pelata. Tässäkin ottelussa olin kapteeni, mutta kutsuin taas muita kapteeneita mukaan.
Englannin liigacup, 2. 3. 2003, Liverpool--ManU 2--0
-- ManU:n voittaminen on aina makeaa, niin nytkin. Se oli taas yksi hyvä muisto Cardiffista. Tunnelma oli erittäin hyvä, vaikka kyseessä oli "vain" liigacup. Olin tässä ottelussa neljännen kerran kapteeni finaalissa ja tällä kertaa otin pokaalin vastaan yksin. Steven Gerrard oli yksi ottelun sankareista.
Englannin liigacup, 27. 2. 2005, Chelsea--Liverpool ja. 3--2
-- Ensimmäinen finaalitappioni uralla eikä siis hyvä muisto. Menimme alussa johtoon, mutta Chelsea tuli väkisin tasoihin ja vei pelin jatkoajalle. Se ei ollut mitenkään kovin hyvä ottelu meiltä. Jos ei pelaa hyvin, ei Chelsean tasoista joukkuetta voi voittaa. Täytyy myöntää, että tappio harmitti.
Mestarien liiga, 25. 5. 2005, AC Milan--Liverpool rp. 3--4
-- Aivan uskomaton ottelu ja toistaiseksi uran hienoin saavutus. En tiedä, kuinka moni uskoi tauolla, että pystymme vielä nousemaan kolmen maalin takaa voittoon. Teimme kolme maalia lyhyessä ajassa ja menimme voittoon rangaistuslaukauskilpailun kautta. Jerzy Dudek oli silloin yksi suurista sankareista, mutta erityisesti tämä jäi mieleen siitä, että olimme henkisesti hyvin vahvoja. Tuossa finaalissa näkyi myös kannattajien merkitys -- he huusivat meidät ahdingosta voittoon Istanbulissa.
Uefan supercup, 26. 8 2005, Liverpool--TsSKA ja. 3--1
-- Jälleen vähän paineettomampi peli, mutta sellainen, jonka haluaa voittaa. Olimme pitkään tappiolla emmekä oikein saaneet mistään palloja sisään. Djibril Cisse tuli vaihdosta kentälle, tasoitti pelin ja teki jatkoajalla voittomaalin. Supercupin voittaminen on hyvä lähtölaukaus kaudelle.
Seurajoukkueiden MM-finaali, 18. 12.2005, Sao Paolo--Liverpool 1--0
-- Kiva kokemus, ja se olisi ollut hyvä lisä palkintokokoelmaan. Hyvä peli meiltä, mutta hävisimme silti. Paineet eivät olleet siinä pelissä ihan kaikkein kovimmat, mutta tulos harmitti silti. Tuota pokaalia pääsee tavoittelemaan vain, jos on voittanut Mestarien liigan, joten ihan helppoa finaaliin pääseminen ei ole. Seurajoukkueiden MM-titteli on ainoa pokaali, jota Liverpool ei ole koskaan voittanut. Saa nähdä, milloin Liverpool saa seuraavan tilaisuuden voittaa sen. Toivottavasti pian.