Nyt ovat hyvät neuvot kalliit. Paino on sanalla kalliit, sillä euron pelastaminen ei ole mitään nappikauppaa.
Kun puhutaan sadoista miljardeista euroista, on keskivertohiihtelijän vaikea hahmottaa, millaisesta rahasäkistä on kyse tai kuinka monta nollaa lukuun laitetaan.
Tuorein operaatio on kerätä parin sadan miljardin potti, joka kierrätetään Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n kautta Kreikan, Italian ja muiden suuren velkataakan kanssa kamppailevien maiden pelastamiseksi. IMF:ää tarvitaan hätiin sen vuoksi, ettei Euroopan keskuspankki voi sääntöjensä vuoksi tukea suoraan jäsenmaitaan.
Se on selvää, että kaikki euromaat ovat mukana rahankeräyksessä. Kyse on yhteisestä valuutasta ja yhteisistä eduista.
Yhtä selvää sen sijaan ei ole, miksi euroalueen ulkopuoliset maat ovat mukana näissä rahankeruutalkoissa. Miksi Ruotsi lupaa panna pottiin 11 miljardia euroa? Tai Tanska, Tekki ja Puola?
Tässä ei ole kyse hyväntahtoisuudesta, joka olisi iskenyt Ruotsiin ja kolmeen muuhun maahan näin joulun alla. Kyse on puhtaasta kansallisesta itsekkyydestä, sillä jos euro romahtaa, on edessä syvä lama. Silloin eivät mene kaupaksi ruotsalaisetkaan tuotteet.
Ruotsalaisille, tanskalaisilla tai puolalaisille ei ole mitään syytä toivoa euron tuhoa, sillä ne ovat mitä suurimmassa määrin riippuvaisia ulkomaankaupasta euroalueen maiden kanssa.
Sama koskee Britanniaa, jonka viennistä leijonanosa menee muihin EU-maihin. Brittihallitus on ilmoittanut, ettei se osallistu rahankeruuseen. Voi olla, että takki vielä kääntyy Lontoossa, kunhan David Cameronin hallitus valaistuu hankkeen merkityksestä Britannian taloudelle. Nyt saarivaltion politiikassa puhaltavat EU-vastaiset tuulet, mutta taloudellinen järkevyys on Britanniankin kohdalla jotain muuta kuin fanaattista Brysselin vaikutusvallan vastustamista.
Entä sitten maat, jotka ovat kokonaan EU:n ulkopuolella, kuten Sveitsi ja Norja? Löytyykö sieltä onni ja autuus kuten EU-vastaisimmat ehdokkaat ovat Suomen presidentinvaalitaistossa antaneet ymmärtää?
Sveitsi joutui sitomaan frangikurssinsa euroon, kun valuuttamarkkinoiden spekulantit olivat hilanneet frangin kurssin pilviin. Seurauksena oli, että rajan tuntumassa asuvat sveitsiläiset kävivät ostamassa kaiken mahdollisen "halvoista" naapurimaistaan. Sveitsiläiset kellot ja juustot kallistuivat nopeasti, eikä kukaan normaalilompsalla varustettu turisti enää halunnut matkustaa alppimaahan.
Sama uhkaa epäilemättä Norjaa. Se on öljy- ja kaasuvaroineen vielä pystynyt nielemään kruununsa kallistumisen, mutta Norjasta viedään ulos muutakin kuin polttoainetta. Yhtenä kauniina päivänä Norjan öljy- ja kaasukentät ovat ehtyneet. Sitten vuonomaa pääsee painimaan samojen arkipäivän realiteettien kanssa kuin muutkin vanhan mantereen maat.
Suomen osuus IMF:lle toimitettavasta rahalähetyksestä on 3,8 miljardia euroa. Se on iso könttä rahaa, mutta se ei katoa jälkiä jättämättä kankkulan kaivoon. Suomi lainaa rahaa IMF:lle, joka lainaa sitä eteenpäin kriisimaille. On hyvät mahdollisuudet, että Suomi saa rahansa takaisin korkojen kera. IMF on ainakin aikaisemmin onnistumaan keräämään lainarahansa takaisin.
Ideana on saada vaikeuksiin ajautunut maa takaisin jaloilleen. Laina peritään takaisin heti, kun lainoitetun maan maksukyky on palautunut.
Halukkuutta lainan takaisinmaksuun ei ole syytä epäillä, sillä IMF:n lainaehdot ovat kovat. Miljardien saaminen edellyttää tiukkaa vyönkiristystä, jossa punakynä viuhuu palkkojen, eläkkeiden ja sosiaalitukien yllä.
Löysäkätinen taloudenpitäjä joutuu vastaisuudessa tilille, oli valuutan nimi mikä tahansa. Euron tai markan taakse ei voi piiloutua.