Me suomalaiset tiedämme itsekin, ettemme välttämättä ole kovin hyviä juttelemaan niitä näitä. Hiljaisuudensietokykymme on kansainvälisesti verrattuna huippuluokkaa. Kun sitten jotain sanomme, sanomme sen suoraan ja kahdella sanalla.
"Missään muussa kulttuurissa ei mennä niin suoraan asiaan kuin Suomessa. Tästä syystä suomalaiset koetaan usein tympeinä", sanoo monikulttuurisuuskouluttaja Sini-Tuulia Lehtinen.
Monessa kulttuurissa hiljaisuus koetaan epämiellyttäväksi. Keskustelukulttuureissa puhe on usein suomalaisen korvaan varsin äänekästä. Suomalainen saattaa pitää myös epäkohteliaana päällepuhumista, mikä toisessa kulttuurissa voi olla vain merkki kiinnostuksesta ja innostuksesta.
Suomalaiset pitävät kohteliaana silmiin katsomista puhuessa ja kuunnellessa. Se on meillä merkki siitä, että keskustelija on kiinnostunut toisesta ja paneutuu tilanteeseen. Esimerkiksi jossain päin Afrikkaa, Aasiaa tai Latinalaista Amerikkaa silmiin katsomista voidaan pitää loukkaavana.
"Esimerkiksi monissa muslimimaissa tuijotusta pidetään loukkaavana ja alas päin katsominen osoittaa puolestaan kunnioitusta", Lehtinen kuvailee.
Monissa kulttuureissa esiintyy myös erilaisia hierarkioita. Esimerkiksi perheen isä tai vanhin veli voi edustaa koko perhettä, jolloin aluksi voi olla työn takana päästä puheisiin perheen naisten kanssa.
Viestinnässä osapuolilla on usein sama päämäärä: tulla itse ymmärretyksi, ymmärtää toista ja luoda hyvä ilmapiiri. Keinot päämäärän saavuttamiseksi vain ovat erilaisia.
Ajatellaanpa vaikka tervehtimistä. Kun suomalainen tapaa uuden ihmisen, hän ojentaa kätensä tervehdykseen, esittelee itsensä ja toivottaa hyvät huomenet. Mistä voin tietää, voiko toisessa kulttuurissa kätellä vai suudellaanko kenties poskelle? Entä jos tietämättömyyttäni tärvelenkin ilmapiirin heti alkuunsa?
"Helpoin tapa on kysyä. Meidän kulttuurissamme tehdään näin, miten teillä? Ei kysymisestä kukaan loukkaannu. Aina voi kysyä, kunhan vain kysyy kohteliaasti", Lehtinen vakuuttaa.
Kysyminen voi pelastaa monelta mielipahalta, sillä joissakin maissa esimerkiksi miehet ja naiset eivät kättele keskenään.
On myös hyvä muistaa, että tutustumisvaiheessa teitittely on yleistä Pohjoismaiden ulkopuolella.
"Pohjoismaiden ulkopuolella ei juuri sinutella. Se tuntuu töykeältä ja aliarvioivalta", Lehtinen korostaa.
Myös ilmeissä ja eleissä on eroja. Suomalaisen pään nyökäytys tarkoittaa kyllä ja pään pudistus merkitsee kieltoa. Esimerkiksi entisen Jugoslavian alueella, Turkissa, Kreikassa ja Bulgariassa pään pudistaminen voikin tarkoittaa myöntävää vastausta.
Reissatessa on kohokohta saada kutsu paikallisen perheen kotiin. Kutsu voi tuottaa kuitenkin harmaita hiuksia, jos ei tiedä maan tapoja.
Amerikkalainen saattaa kutsua helposti kylään, mutta hän ei välttämättä tarkoita kutsulla mitään. Suomalainen puolestaan ottaa kutsun kirjaimellisesti: kun kutsutaan kylään tänä iltana, niin kylään myös mennään.
Myös aikakäsitys saattaa vaihdella. Kuvitellaanpa, että saat kutsun ranskalaiseen kotiin illalliselle kello 20.
"Kun suomalainen sitten menee vierailulle tasan kello 20, on ranskalaisemännällä vielä papiljotit päässä", Lehtinen havainnollistaa.
Monissa maissa muutaman tunnin heitto sinne tänne ei ole mikään ongelma.
Lehtinen kuitenkin muistuttaa, etteivät kulttuuritavat ole aina samanlaisia yhden maan tai yhden kulttuurin sisällä. Tavat ovat myös henkilökohtaisia, ja niihin vaikuttavat perheen tausta ja kasvatus. Siksi aina ei voida yleistää.
Erilaisten tapojen tunnustelussa harjoitus tekee mestarin.
"Ensin on hyvä tunnistaa omat lähtökohdat ja oma kulttuuri. Tunnistaminen avaa silmät katsomaan muita kulttuureja, ja tavat ovat harjoiteltavissa", Lehtinen kannustaa.