Viime vuosisadan merkittävimpiin - ja ehdottomasti näkyvimpiin - kuvataitelijoihin lukeutunut Salvador Dali syntyi sata vuotta sitten. Neron kotimaa Espanja ja varsinkin kotimaakunta Katalonia juhlivat Dalia näkyvästi koko vuoden.
Dali (1904-1989) on katalonialaisille yhtä tärkeä kansallinen ikoni kuin Sibelius meille.
Jo oma nimi tavallaan velvoitti Dalin suuriin tekoihin. Hänen etunimensä merkitsee espanjaksi pelastajaa, kun taas sukunimi juontaa maurien arabikielestä ja tarkoittaa opasta.
Dalin taiteen tärkein tyyssija - ja hänen hautapaikkansa - on miehen nimikkomuseo, joka sijaitsee taiteilijan syntymäkaupungissa Figueresissa.
Dali kannatti pysyvästi sekavaa mielentilaa, mutta se oli duunarimaisen säntillisiä kahdeksan tunnin työpäiviä urakoineen taiteilijan hallinnassa. Hänen kuuluisa lauseensa "ainoa ero hullun ja minun välillä on se, että minä en ole hullu" osuikin naulan kantaan.
Eroottisten asetelmien ohella taiteilijaa kiinnostivat kaikenlaiset katastrofit. Esimerkiksi atomipommi teki häneen suuren vaikutuksen.