Helsinki Eräänä toukokuun päivänä vähän yli 90 vuotta sitten huhki yleisesikunnan sotilaspukukomitean piirustuskonttorissa kaksi hyvin, hyvin kiireistä nuorta taiteilijaa. Piti laatia Suomelle siniristilippu, eikä aikaa ollut nimeksikään.
Konttoriin oli pari päivää aiemmin ilmestynyt dosentti A.F. Puukko mukanaan komento perustuslakivaliokunnalta: piirustuskonttorin oli Akseli Gallen-Kallelan johdolla laadittava esitys Suomen lipuksi. Valiokunta oli päättänyt, että Suomen lipussa tuli olla sininen risti valkoisella pohjalla. Luonnoskin oli laadittu.
Kun Puukko palasi parin päivän päästä esitystä hakemaan kävi ilmi, että Gallen-Kallela on maaseutumatkalla, eikä häntä jonkin väärinkäsityksen vuoksi saatu edes puhelimeen.
"Tohtori Puukko ilmoitti tällöin jyrkästi, ettei lykkäystä voitu ajatella - perustuslakivaliokunta kokoontuisi tunnin perästä, ja lippupäätös oli silloin välttämättä tehtävä", muisteli taiteilija Eero Snellman kymmenen vuotta myöhemmin. Snellmanin muisteluksia julkaisi Suomalaisuuden liiton keväällä ilmestynyt Suomen mieli -lehti.
Alle kolmekymppisille Snellmanille (1890-1951) ja Bruno Tuukkaselle (1891-1979) jäi kaksi vaihtoehtoa. Joko palauttaa perustuslakivaliokunnan rustaama luonnos sellaisenaan tai laatia kiireen vilkkaa oma esitys.
Perustuslakivaliokunnan luonnos oli nuorille taiteilijoille 'esteettisessä suhteessa mahdoton'. Risti oli liian kapea ja aivan välttämättä oli päästävä eroon yläkulmaan sijoitetusta punakeltaisesta neliöstä.
Kun lippuun kerran oli saatava leijonavaakunan värit, päättivät miehet sijoittaa vaakunan valtiolippuun keskelle ristiä. Kauppalipusta vaakuna jätettiin pois.
"Ei ollut aikaa antaa värien kuivua. Piirustusten ollessa vielä kosteat juoksin tohtori Puukon kanssa Hallituskadulle ja siitä pitkin Nikolainkatua Säätytalolle. Hengästyneinä saavuimme perille viime tingassa", Snellman muisteli.
Tuotos kelpasi perustuslakivaliokunnalle ja joitakin päiviä myöhemmin, 28. toukokuuta 1918, eduskunta hyväksyi lakiesityksen Suomen lipusta. Siniristilippu julkistettiin seuraavana päivänä, josta tuli myös lipun perinteinen syntymäpäivä.
Suomen lipusta oli väitelty kiihkeästi 1860-luvulta lähtien, kun kansallisen herätyksen myötä havaittiin myös oman lipun tarve. Monenmoisia lippuehdotuksia tehtiin. Mauttomimpien aikalaiset haukkuivat sopivan paremmin karkkipaperiksi.
Siniristin kovin kilpailija oli leijonavaakuna punaisella pohjalla. Sitä oli käytetty väliaikaisena Suomen lippuna vuonna 1918 tammikuusta toukokuuhun ja uuden lipun vahvistamiseen. Ensimmäisen kerran leijonavaakuna hakattiin Suomen symbolina Ruotsin kuninkaan Kustaa Vaasan hautamonumenttiin Uppsalan tuomiokirkkoon jo vuonna 1581.
Kansalaissodan aikana sekä punaiset että valkoiset käyttivät tunnuksenaan punaista leijonavaakunalippuna, mutta punainen ei enää sodan jälkeen kelvannut valkoisen Suomen lipun pääväriksi.
Siniristi ilmestyi Suomen tunnukseksi Krimin sodan aikana (1953-1956), kun suomalaiselle kauppalaivastolle tarvittiin oma lippu suojaksi venäläisaluksia upottaneelta brittilaivastolta. Venäläisen luotsilaitoksen mallin mukaan muotoiltu lippu erosi nykyisestä suhteiltaan ja värisävyiltään. Nykymuotoisella ristikuviolla on pitkä pohjoismainen perinne, alkaen tanskalaisten Dannebrogista 1200-luvulta.
Hyvää syntymäpäivää, siniristilippumme.
Tänään tulee kuluneeksi tasan
90 vuotta siniristilipun hyväksymisestä. Sisäministeriö suosittaa
tänään liputusta alkaen kello 8
ja päättyen kello 21.