37 oopperaa 30 vuoden aikana, sitäkin enemmän puhenäytelmiä. Oulun kaupunginteatterin oopperatoimenjohtaja ja ohjaaja Leena Salonen pääsisi lähivuosina eläkkeelle, mutta hän haluaa jatkaa työssään.
Ensi syksynä ohjelmistossa on Aulis Sallisen Punainen viiva, jonka alustavan työstämisen Salonen on jo aloittanut. Teosta pidetään Sallisen parhaana työnä ja yhtenä suomalaisen oopperan suurista kansainvälisistä menestystarinoista.
"Kuuntelen teosta niin kauan, että se soi minussa. Tärkeysjärjestys pitää kuitenkin säilyttää. Todellisen ennakkotyön aloitan vasta, kun Orfeus ja Eurydike -esitykset ovat takana ja seuraavan puhenäytelmän ensi-ilta ohi."
Salonen aikoo jatkaa oopperatoimenjohtajana niin kauan, kuin tuntuu hyvältä.
"Spekulaatioista huolimatta en aio piruuttanikaan jäädä eläkkeelle. Jossain vaiheessa se raja tietysti tulee vastaan, työtä ei kannata tehdä väkisin. Taiteilijan eläkkeen ikäraja on vaikea asettaa. Monet teatterialan ihmiset ovat ohittaneet virallisen eläkeiän moneen kertaan. Pitää jatkaa, jos on jotain sanottavaa. Viimeinen oopperani on hyvä esimerkki siitä, että minulla on vielä luomisvoimaa", Salonen huomauttaa.
Tanssi tuo lisätason
Parhaillaan esitettävästä Christoph Willibald Gluckin Orfeus ja Eurydike -oopperasta on vielä neljä näytöstä jäljellä. Salonen listaa teoksen yhdeksi kauneimmaksi produktioiksi ja vihjaa, että katsomosta löytyisi vielä vapaita paikkoja. Keväällä ensi-iltansa saanut ooppera on saattanut painua joillakin unohduksiin.
Salonen käyttää tanssia mielellään oopperoissaan. Vaikka Sallisen Punaiseen viivaan ei tanssikohtauksia ole erityisesti kirjoitettukaan, pyrkii ohjaaja liittämään esitykseen tanssillisen lisätason.
"Yritän intohimoisesti keksiä, mihin saisin tanssin tungettua teokseen. Tuntuu hullulta, jos luottokoreografi Jorma Uotinen ei ole tekemässä oopperaa kanssani."
Vielä ennen ensisyksyistä oopperaa Salonen ohjaa tammikuussa ensi-iltansa saavan Per Olof Enquistin Miesvihaajat eli Tribadien yön pienelle näyttämölle. Neljän näyttelijän puhenäytelmä on mukavaa vastapainoa ja intiimimpi kokemus toistasataa ihmistä työllistävän oopperan jälkeen.
"Huippuhetki urallani on varmaankin aina se projekti, mikä on juuri meneillään. Ohjaajan pitää rakastaa sitä, mitä tekee. Nostaisin kuitenkin Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset yhdeksi huipuksi. Kotimaista olen tehnyt aika paljon: Tauno Marttisen Poltettu oranssi, Einojuhani Rautavaaran Auringon talo ja Leevi Madetojan Juha. Verdin La traviata ja Gluckin Orfeus ovat myös lempiteoksiani."
Taide syntyy yhteistyössä
Salosen tapa ohjata on muuttunut vuosien varrella. Ensimmäisen oopperan, Puccinin Gianni Schicchin partituuri on yhä tallessa. Siihen on kirjattu tarkasti ja täsmällisesti rasteilla ja nuolilla asemoinnit ja liikkeet.
Tänä päivänä partituureista ei löydy paljon merkintöjä. Leena Salonen tietää mihin pyrkii ja luo teoksen paikan päällä.
"Ohjaustapa on muuttunut oleellisesti. Ensimmäisen oopperan yhteydessä ei minulta välttämättä olisi löytynyt sellaista varmuutta. Tärkeintä on, että taiteellisen työn johtoryhmä, eli ohjaaja, kapellimestari ja koreografi, arvostavat toinen toistensa työtä. Muuten ei synny hyvää esitystä. Jos on kilpajuoksua siitä, kuka voittaa, lopputuloksena on huonoa taidetta."