Musiikin tohtori Petteri Salomaa, 41, on nimitetty Sibelius-Akatemian laulumusiikin professoriksi ajalle 1.8.2003-31.7.2008.
Petteri Salomaa on suorittanut oopperalaulajan loppututkinnon Sibelius-Akatemiassa 1989 ja musiikin tohtorin tutkinnon taiteelliselta linjalta keväällä 2003. Hänet tunnetaan lied-, oratorio- ja oopperalaulajana. Salomaa on esiintynyt useissa oopperataloissa sekä Suomessa että eri Euroopan maissa.
Oopperatyöskentelyn ohella Salomaa on kysytty konsertti-, oratorio ja lied-laulaja. Hän on tehnyt lähes 30 levytystä. Vuodesta 2000 Salomaa on toiminut Sysmän Suvisoiton taiteellisena johtajana.
Professorin virkaan hakijoita oli yhteensä kuusi, joista kolme myöhemmin peruutti hakemuksensa. Valintaa tehtäessä asiantuntijoina olivat professorit Mitsuko Shirai, Tom Krause ja Erik Saedén.
Salomaa seuraa tehtävässä eläkkeelle jäävää professori Jorma Hynnistä.