Naisteologit ovat joutuneet jo vuosia saman tilanteen eteen kuin Helsingin piispa Eero Huovinen taannoin Luther-säätiön messussa Helsingissä. Säätiön naispappeutta vastustavat pastorit esittivät piispalle toiveen, että hän ei osallistuisi ehtoolliselle.
Tosin erona on ollut se, että naispapeille ei aina ole vastaavaa toivetta esitetty, vaan heidät on yksinkertaisesti ohitettu ehtoollispöydässä.
- On ollut tilaisuuksia, joissa ehtoollista jakaneet vanhan virkakäsityksen omaavat miespapit ovat yksinkertaisesti ohittaneet ehtoollispöydässä jo olleet naispapit. Heille ei siis ole annettu ehtoollista, kertoo Naisteologit ry:n puheenjohtaja Leena Salmensaari. Hän toimii lapsityön pastorina Espoon seurakuntayhtymässä.
Naispapit eivät tähän mennessä ole asiasta juuri melua nostaneet.
- Itse olen kuitenkin sitä mieltä, ettei tämä nöyryytemme ja toisen posken kääntäminen voi olla se linja, johon me naispapit jatkossakin suostumme. Pakkohan meidän on jotain tehdä ja tuoda esiin se, että mekin olemme tämän kirkon pappeja, Salmensaari painottaa.
Hän myös esittää kysymyksen siitä, ottavatko naispappeuden vastustajat Jumalan roolin itselleen ajatellessaan, etteivät naispapit ja naispappeuden hyväksyjät pääsisi taivaaseen.
Naispappeutta vastustavan Paavalin synodin tuoreen Sisarenpoika-lehden pääkirjoituksessa pohditaan juuri mm. kysymystä, pääsevätkö naispappeuden hyväksyjät taivaaseen.
Kirkolliskokouksissa
tehty monia päätöksiä
Naispappeuden vastustajat vetoavat apostoliseen virkakäsitykseen. Heidän mielestään papit ovat apostolien seuraajia, ja koska apostoleiksi ei kutsuttu naisia, nämä eivät näin ollen myöskään voisi toimia pappeina.
- Tässä tulkinnassa ei oteta lainkaan huomioon Jeesuksen ajan historiallista kontekstia (yhteyttä), yhteiskunnallista tilannetta, naisen asemaa jne., Salmensaari toteaa.
Hän viittaa kristillisen kirkon historiaan, jossa kautta aikain on kirkolliskokouksissa tehty päätöksiä, joita kaikki eivät ole hyväksyneet. Yksi tällainen oli esimerkiksi filioque-riita eli kysymys siitä, lähteekö Pyhä Henki sekä Isästä että Pojasta. Tämähän johti vähitellen idän ja lännen kirkon jakautumiseen.
- Vuonna 1986 Suomen evankelisluterilaisen kirkon kirkolliskokous puolestaan teki päätöksen, jossa mentiin taas askel eteenpäin pappeusasian osalta, Salmensaari huomauttaa.
Marraskuussa 1986 kirkolliskokous hyväksyi naispappeuden äänin 87 puolesta ja 21 vastaan. Ensimmäiset naisteologit vihittiin pappisvirkaan maaliskuussa 1988.
"Sopeutumisaika
riittävän pitkä"
Kirkon sisälle mahtuu Salmensaaren mukaan toki erilaisia käsityksiä asioista, mutta kun kirkolliskokous on naispappeusasiassa päätöksensä tehnyt, sen takana tulisi myös seistä.
- Herääkin kysymys, voiko sellainen, joka ei halua tähän päätökseen sitoutua, olla tämän kirkon jäsen, Salmensaari pohtii.
Hänen mielestään naispappeusasiassa on ollut jo riittävän pitkä, 15 vuoden sopeutumis/siirtymäaika.
- Toivoisin, että tulevaisuudessa meillä olisi sekä naisia että miehiä pappeina emmekä enää puhuisi naispapeista. Meillä siis olisi pappeja, jotka ovat miehiä ja naisia, Salmensaari sanoo.