Eutanasia eli armokuolema, tai kuolinapu, nousi esille Pohjolan lääkäripäivillä Oulussa keskiviikkona, kun keskusteltiin ihmisen hoidosta hänen elämänsä loppuvaiheessa.
Eutanasia, jolla tarkoitetaan lääkärin suorittamaa elämän lopettamista, on Suomessa kielletty. Sana tulee kreikan kielestä ja tarkoittaa hyvää kuolemaa.
Armokuolema nousee keskusteluun tämän tästä mietittäessä, mitä tehdä niille kovasti kärsiville potilaille, jotka ovat jo elämän ja kuoleman rajamaastossa.
Suhtautuminen eutanasiaan jakaa lääkärikuntaa. Lääkäriliiton kanta siihen on kielteinen. Sen sijaan asiaa pohtinut, sosiaali- ja terveysministeriön alainen eettinen neuvottelukunta näyttää eutanasialle vähintäänkin keltaista valoa. Sen mukaan kuolinavun tarve Suomessa tulee selvittää.
Mielipiteet ovat pikku hiljaa kasvaneet eutanasian hyväksyvään suuntaan.
Tähän vaikuttaa se, että asiaan liittyvät pelot ovat osoittautuneet aiheettomiksi niissä maissa, joissa armokuolema on sallittu. Euroopassa näitä ovat Hollanti, Belgia ja Luxemburg.
Armokuolema puistattaa sanana monia, puhumattakaan armomurhasta, jota myös tässä yhteydessä käytetään. Asiaa ilmaistaan monin muin termein riippuen siitä, mitä halutaan painottaa.
Peruskysymys eutanasiassa liittyy siihen, onko oikein tehdä tai olla tekemättä jotain, mikä aiheuttaa toisen ihmisen kuoleman.
Saattohoidon suomalaisen uranuurtajan, helsinkiläisen Terhokodin johtajan Juha Hännisen mielestä kuolinapu voi olla vaihtoehto silloin, kun muista hoitokeinoista ei ole apua kuolemansairaalle potilaalle. Tämä edellyttää Hännisen mielestä sitä, että potilas itse toivoo, että hänet autetaan kuolemaan.
Jo nyt Suomessa hyväksytään passiivinen eutanasia. Tällä tarkoitetaan sitä, että vaikeasti sairaiden turha ja elämää pitkittävä hoito lopetetaan. Päätöksen tiedetään jouduttavan kuoleman tuloa.
Niinikään rangaistavaa ei ole auttaa itsemurhan teossa, joskaan lääkäri ei saa antaa potilaalle esimerkiksi kuolettavaa pistosta.
Jos armokuolema hyväksytään, periaatteiden täytyy olla selkeät. Näin on niissä maissa, joissa se on sallittu.
Oleellista on, että potilas on siinä tilanteessa, jossa hänen paranemisestaan ole toivoa ja jossa hänen kärsimyksensä ovat sietämättömät. Niinikään hänen täytyy itse haluta eutanasiaa.
Kuolemansairas ei kykene aina ilmaisemaan omaa tahtoaan. Tällöin hoitotestamentti nousee arvoonsa. Jos sellainen on laadittu, sitä pitää noudattaa.
Lääketiede on osaltaan johtanut siihen, että ihmiset elävät pidempään kuin ennen. Monissa tapauksissa elämää pidetään yllä, vaikka ihmiset oireilevat vaikeasti ja elävät vain "tekohengityksen" varassa.
Moni vakavasti sairas ei halua kuolemaa, jos hän saa hyvää hoitoa.
Joissain tapauksissa kuitenkin kuolema on enää se, joka tuo helpotuksen sietämättömään tuskaan.