Sallan ra­ja-ase­ma tois­tai­sek­si kiinni

Venäjä sulki maanantaiaamuna Sallan tilapäisen rajanylityspaikan toistaiseksi Suomen puolelta vuosia toimitetun sähkön katkaisemisen vuoksi.

Venäjä sulki maanantaiaamuna Sallan tilapäisen rajanylityspaikan toistaiseksi Suomen puolelta vuosia toimitetun sähkön katkaisemisen vuoksi. Venäjän Alakurtin alueen rajavaltuutetun mukaan raja avataan jälleen, kun varavoima on saatu kytkettyä käytössä olevalle vanhalle raja-asemalle.

Sallan rajavartioalueen päällikkö Antti Varrio kertoi maanantaina nähneensä, että rajan toisella puolella tehdään kytkentätöitä varavoiman käyttöönottamiseksi. Varrio arvelee, että raja saadaan auki jo tiistaina.

Venäjän uudella raja-asemalla on kaksi suurta aggregaattia, joista sähkö on johdettavissa noin sadan metrin päässä olevalle vanhalle raja-asemalle. Raja-asemalle on tarkoitus vetää myös sähkölinja kevään aikana, ja linjan rakentamisesta on juuri meneillään tarjouskilpailu.

Vanha raja-asema on yhä käytössä, sillä uudelta raja-asemalta puuttuvat laitteet ja kalusteet. Sallan rajanylityspaikka on tarkoitus avata kansainväliselle liikenteelle tämän vuoden aikana. 250 000 markan sähkölaskut Sallan kunta katkaisi lauantaina vajaat kymmenen vuotta Venäjän puolelle jatkuneen sähköntoimituksen, koska naapurivaltio ei ole laskuja kertaakaan maksanut. Lopullisesta katkaisemisesta ilmoitettiin useaan otteeseen etukäteen antaen Venäjän raja-asemalle mahdollisuus kytkeä ajoissa oma sähköntuotanto.

Sallan kunnalle on vuosien varrella kertynyt maksettavaksi liki 200 000 markkaa Venäjän raja-aseman sähkölaskuja. Väliaikaiseksi tarkoitettu sähkönjakelu päätettiin lopettaa, kun Venäjän raja-asema sai omat aggregaatit.

Nyt maksettavana olevasta viimeisimmästä 50 000 markan sähkölaskusta kunta ei aio kunnanjohtaja Kari Väyrysen mukaan esittää Venäjän puolelle mitään vaatimuksia.

Ilmoita asiavirheestä