Suomen mieshiihto on ennenkin rämpinyt maailmancupissa sijaluvuilla 30-40. 1980-luvun lopussa alkutalven kisoissa oli tämä tilanne. Silloiselta maajoukkuehiihtäjältä, nykyiseltä TV-kommentaattori Kari Ristaselta uteli muuan toimittaja, että onko porukka ylikunnossa, kun suksi ei kulje.
Ristanen on hiljainen hämäläinen, joka puhuu vähän, mutta sattuvasti.
"Miten sitä ylikunnossa ollaan, kun ei olla vielä kunnossakaan oltu", Ristanen vastasi.
Viime aikojen kuuluisin ylikunnossa oleva hiihtäjä on Ruotsin Per Elofsson. Syksyllä 2003 Elofsson ilmoitti olevansa niin pahasti ylikunnossa, että hän päätti jättää viime talven hiihdot väliin.
Suomeksi sanottuna ruotsalainen oli harjoitellut itsensä niin pahasti juntturaan, ettei jaksanut hiihtää kilpaa.
Toinen yllätys koettiin viime syksynä, kun Elofsson aikoi jatkaa kilpailutaukoaan. Ylikunto oli jo hellittänyt, mutta nyt ruotsalainen haki selitystä motivaatio-ongelmista. Mutta ensi talvena Elofsson on luvannut palata entistä ehompana kamppailemaan olympiamitaleista Italian Torinossa.
Asiantuntijoihin Elofssonin ilmoitukset eivät ole niin vain uponneet. Spekulaatioita on ollut liikkeellä. Elofssonille oli aikamoinen shokki talvella 2002 Salt Lake Cityn olympialaduilla, kun Espanjaa edustanut saksalainen Johan Mühlegg karkasi ruotsalaiselta hevosen hiihdolla.
Myöhemmin selvisi, että Mühleggin menoa siivitti doping.
Tästä Elofsson ei toipunut koko kisojen aikana. Masennuksestakin puhuttiin. Talveksi 2003 hän kuitenkin kokosi itsensä ja voitti Val di Fiemmen MM-kisoissa takaa-ajon kultamitalin.
Ylikunto-ongelmista on nähty asiantuntija-arvioita. Muun muassa Harri Kirvesniemi on ihmetellyt, miten niinkin kokenut urheilija kuin Elofsson ei tunne itseään, vaan sortuu rajusti ylirasituksen puolelle.
Kovimmat spekulaatiot liittyvät dopingiin. Val di Fiemmessä nähtiin, että laboratoriot pystyvät jäljittämään epo-hormonin, kuten Kaisa Varis karvaasti sai todeta.
"Oli hyvä aika lopettaa, kun doping-testaus on kehittynyt", on räväkin tuntemattomana pysytelleen asiantuntijan arvioi Elofssonin hiljaiselolle.
Elofsson oli kesällä 92-kiloinen pullukka, mutta hän on vakuuttanut olevansa kovassa iskussa talvella 2006. Elofsson on lahjakas urheilija, joten ei paluu mahdotonta ole, mutta hurjan harjoituskuurin se vaatii.
Juha Mieto piti talvella 1979 jonkinnäköistä välivuotta ennen Lake Placidin olympialaisia. Mieto painoi esikisoissa 110 kiloa, mutta olympialaisiin mennessä hän hilasi itsensä huippukuntoon tavoitteenaan 92 kilon paino. Aivan siihen hän ei yltänyt, mutta tuskinpa sadasosan tappio Thomas Wassbergille enää paino-ongelmista johtui.
Nyrkkeilyn raskaan sarjan mestareista sanottiin 1950-luvun loppupuolelle saakka: They never come back - he eivät koskaan tule takaisin.
Floyd Patterson mursi tämän myytin.
Hiihdossa paluun monivuotisen tauon jälkeen huipulle ovat tehneet ainakin Eero Mäntyranta ja Marja-Liisa Kirvesniemi.
Mäntyranta lopetti huikean uransa kertaalleen Grenoblen olympiavuoden keväällä 1968. Hän palasi maajoukkueeseen ja olympiaedustajaksi Sapporon olympiavuotena 1972. Olympiakisoissa Mäntyranta ei menestynyt, mutta voitti keväällä Salpausselän pikamatkan.
Mäntyrannan paluu päättyi sekavaan dopingkäryyn Vuokatin katsastuksissa tammikuussa 1972. Käry julkistettiin vasta huhtikuussa.
Marja-Liisa Kirvesniemi poistui laduilta Seefeldin MM-kisojen jälkeen keväällä 1985. Raju kilpailuvietti veti hänet kilpaladuille uudestaan ja hän teki paluun maajoukkueeseen ja olympiajoukkueeseen Galgaryn olympiavuotena 1988.
Uraa jatkui siitä vielä peräti kuusi vuotta Norjan Lillehammerin olympialaisiin 1994, joissa hän voitti vielä kaksi mitalia.
Nämä esimerkit antavat toivoa Per Elofssonille paluusta huipulle.