Isku Mombasaan on uusi esimerkki terrorismin lajista, joka iskee salakavalasti syrjässä valtakeskuksista. Sota terrorismia vastaan on kaikkea muuta kuin ohi.
Jos maailma oli jo henkäissyt helpotuksesta, että terrorismin kärki olisi taittunut näyttävään sotaan Afganistanissa talebaneja ja al-Qaidaa vastaan, se nuolaisi ennen kuin tipahti. Terrorismi näyttää elävän ja voivan valitettavan hyvin.
Toissa syyskuun iskut olivat näyttäviä terroritekoja Yhdysvaltain mahdin kannalta kaikkein pyhimmissä paikoissa. Ne provosoivat hypervallan julistamaan sodan terrorismia, eikä vain al-Qaidaa vastaan. Määritelmäero oli tärkeä. Al-Qaida lyötiin ehkä kanveesiin, mutta uusia ryhmiä riittää. Taistelu niitä jokaista vastaan vie aikaa ja voimia, ja taistelun voittaminen on vähintään epävarmaa.
Äskettäin lähes 200 ihmistä Indonesian Balilla tappanut isku turistikohteeseen ja torstaiset hyökkäykset Mombasassa hotellia ja matkustajakonetta vastaan antavat esimakua siitä, että terrorismi on siirtynyt uuteen sodankäyntimuotoon. Se ei iske nyt maailman napoihin, vaan ennalta arvaamattomiin ja vailla suojaa oleviin kohteisiin. Maaleja ovat tavalliset turistit. Tällainen tuholaistyö iskostaa ihmismieliin pelkoa, mikä lienee tekijöidensä perimmäinen tavoite. Turvattomuuden piiri laajenee.
Eri sortin terroristiryhmät näyttävät näin pitkää nenää Yhdysvalloille ja sen johtamalle terrorismin vastaiselle rintamalle. Ideologisesti kirjavat ja järjestöllisesti löyhät ryhmät eivät välttämättä koordinoi tihutöitään, mutta yhtä köyttä ne kuitenkin vetävät. Ameebamaiset ryhmät voivat olla maan alla pidempään, nousevat iskemään nopeasti ja tuhoisasti ja katoavat saman tien. Sota terrorismia vastaan tarvitsisi selkeän vihollisen; koska sellaista ei ole, sitä on vaikea käydä ja vielä vaikeampi voittaa.
Hyökkäykset Indonesiassa ja Keniassa viestivät siitäkin, että terrorismi on ottanut kohteekseen koko maailman, ei vain Yhdysvaltoja. Indonesiassa teoilla oli kytkentänsä uskontoon. Kenia taas tunnetaan sekä Yhdysvaltain että Israelin läheiseksi liittolaiseksi. Ja kun taistelutanner laajenee, uusia terroristiryhmiä sikiää, jos otollista kasvupohjaa on.
Hiipivä terrorismi tuo uusia haasteita terrorismin vastaiselle taistelulle. On entistä selvempää, ettei eri syistä kumpuavaa vitsausta saada kitketyksi vain sotilaallisin keinoin ja tiivistämällä poliisi- ja tiedusteluviranomaisten yhteistyötä. Parasta sotaa terrorismia vastaan on ennaltaehkäistä köyhyyttä.
Uusi ja huolestuttava piirre on se, että Kenian kautta terrorismitaistelu nivoutuu tiiviimmin Lähi-idän konfliktiin. Hallitsevan oikeistopuolueen Likudin johtoon uudelleen valittu Ariel Sharon on jo tehnyt selväksi, että Israel kostaa kansalaistensa tappamisen. Israel on yleensä täyttänyt uhkauksensa.
Jos osoittautuu, että uuden hyökkäyksen takana on palestiinalaisäärijärjestö, Sharon vain kiihdyttää sotatoimia palestiinalaishallintoa vastaan. Hän on jo tähän asti käyttänyt Yhdysvaltain julistamaa sotaa verukkeena sotatoimilleen palestiinalaisalueilla, aivan kuin Venäjän presidentti Vladimir Putin teoilleen Tshetsheniassa. Näin rauhan mahdollisuus Lähi-idässä ajautuu yhä kauemmaksi. Tämä sopii terroristien suunnitelmiin, olipa Kenian iskujen takana mikä ryhmä tahansa.
Pahin uhkakuva on silti se, että Irak vaikeuttaisi YK:n asetarkastajien toimintaa. Se antaisi Yhdysvaltain kaipaaman keppihevosen ryhtyä kaatamaan Saddam Husseinia asevoimin. Tämä vain lisäisi vettä terrorismin ja terroristien myllyyn. Nyt olisi aika olla provosoitumatta.