Turku Jääkiekon SM-liigan häntäpäähän juuttuneet TPS ja Pelicans selvittivät torstaina paremmuuttaan ottelussa, jossa oli vauhtia ja yritystä, mutta ei paljon hienouksia. TPS voitti 3-2.
Pelicansin lähtökohdat olivat huonot, sillä peräti kahdeksan pelaajaa oli sivussa eri syistä.
Pelicans pelasi kuitenkin kelpo ottelun, mutta TPS:n maalivahti Alexander Salak oli liian kova vastus. Salak urakoi 37 torjuntaa. Tappio oli Pelicansille neljäs peräkkäinen. TPS saavutti vastustajansa pisteissä, mutta jumbosija on kuitenkin edelleen turkulaisten paikka.
- Meillä oli vierasvoitto alla ja siitä pystyttiin jatkamaan. Iso taisteluvoitto, josta erikoiskunnia Salakille ja hienon maalin tehneelle Antti Erkinjuntille, kehui TPS:n valmentaja Hannu Virta.
Salakin lisäksi TPS:n pelillisen rungon muodosti ketju Erkinjuntti- Aki Uusikartano-Tuomas Suominen. Myös Ville Vahalahti pelasi hyvän ottelun. Puolustuksessa Aki Berg oli vahvempi kuin aikaisemmissa otteluissa. Marko Kiprusoff on edelleen sivussa.
- Katkera tappio, sillä pelasimme mielestäni hyvän ja tasapainoisen ottelun. Emme vain saaneet kiekkoa maaliin ja virheillä tarjosimme Tepsille ratkaisupaikat, Pelicansin valmentaja Hannu Aravirta tuumi.
Niko Hovisella Lahden maalissa ei ollut paras iltansa. Joukkueen avainpelaajien puuttuminen näkyi ylivoimapelissä, jota lahtelaiset saivat pelata runsaasti. Erik Kakko oli varmin puolustaja. Ketju Olli Julkunen-Jari Kauppila-Kari Sihvonen painoi kiekon parhaiten vastustajan maalille.
Aravirta uskoo, että lauantaina joukkueeseen tulevat mukaan nyt kuumeessa ollut Marko Jantunen ja Mikko Kousa. Sen sijaan Lasse Pirjetän vamma on odotettua pahempi eikä häntä vielä vähään aikaan kaukalossa nähdä.