Suojelupoliisin tekemiset ovat viime ajat olleet paljon tavallista enemmän julkisessa keskustelussa, syynä sekä kotikutoinen Stasi-vyyhti että yleinen terroristiuhka ja muu kasvava turvattomuus. Vaikka Olli Rehn koettaa pontevasti muuta osoittaa, suojelupoliisin toiminnan uskottavuus ei ainakaan vielä ole pahemmin joutunut koetukselle.
Norjassa tilanne on toinen. Sikäläinen salainen palvelu näyttää vuosikausien ajan vakavissaan varautuneen siihen, että saamelaiset ovat perustamassa itsenäistä tasavaltaa Pohjoiskalotille, ja tämän vuoden keväällä se halusi varmistaa, etteivät pohjoissuomalaiset toimittajat muodosta kasvavaa terrorismiuhkaa heidän tullessaan Altaan.
Kohta tulee valkokankaille filmi, joka kertoo Hänen Majesteettinsa salaisen palvelun agentin James Bondin uusimmista seikkailuista. Kun seuraa tietoja toisen kuningaskunnan eli Norjan turvallisuuspoliisin toiminnasta, ne tuntuvat toki vähemmän vauhdikkailta mutta jokseenkin yhtä uskottavilta kuin James Bondin metodit.
Tosin kyynisesti voi ajatella myös niin, että Norjan tiedot ovat ällistyttäviä vain siksi, että ne ovat tulleet julkisiksi. Muualla - kuten Suomessa - on tapana, että salaisen poliisin toimet ovat salaisia ja myös sellaisina pysyvät. Uutisia arkistoista ei tule, jos arkistot ovat kiinni.
Tämän vuoden helmikuussa Barentsin alueen toimittajien yhteistyöfoorumi Barents Press järjesti vuotuisen seminaarinsa Altassa, Pohjois-Norjassa. Journalistien lähdettyä jo paikalta kävi ilmi, että poliisin turvallisuuspalvelu PST oli pyytänyt osanottajien nimilistaa.
Suhtautuminen tähän tietoon kertoo myös jotain kansanpiirteistä. Suomalaisia osanottajia tieto lähinnä huvitti. Kukaan ei ollut moksiskaan siitä, että oma nimi saattoi päätyä Norjan poliisin listoille. Koko tapausta pidettiin älyttömänä, ja sillä hyvä.
Venäläiset taisivat olla lähinnä hämmästyneitä siitä, että jonkin muunkin maan viranomaiset osaavat tällaiset temput.
Ruotsalaiset taas kokivat syvän periaatteellisen loukkaantumisen siitä, että heitä oli tarkkailtu Norjassa, vaikka he olivat edistämässä sananvapautta ja demokraattisia prosesseja. Ruotsalaistoimittajat laativat julkilausuman, jossa vaadittiin anteeksipyyntöä ja sitä, että Norjan suurkäräjät pakottaa turvallisuuspoliisin pyyhkimään kaikki toimittajanimet rekisteristään.
Norjassa asia päätyi sikäläisen journalistiliiton valituksen kautta suurkäräjille asti. Suurkäräjien kontrollikomitea yhtyi kritiikkiin, ja turvallisuuspalvelun päällikön Per Seflandin äsken antama vastaus on mielenkiintoinen.
Kun norjalaisviranomaiset nostavat valmiustilaa jännittyneessä kansainvälisessä tilanteessa, ei voida laskea vältyttävän turvallisuuspalvelun kyselyiltä, Sefland perusteli Norjan radion NRK:n mukaan. Taustalla tässä on syyskuun 11. päivän jälkeen lisääntynyt terrorismin uhka.
Tämä siis tarkoittaa Norjan turvallisuuspalvelun halunneen muun muassa varmistaa, etten minä eivätkä muutkaan paikalla olleet Kalevan tai muiden pohjoissuomalaisten tiedotusvälineiden toimittajat aiheuttaneet Altassa kasvavaa terrorismiuhkaa.
Hyvä että sekin riski nyt sitten on kartoitettu.
Alkujaan silkalta yli-innokkaalta hölmöilyltä näyttänyt tapaus on jatkuessaan tullut yhä periaatteellisemmaksi. Norjan turvallisuuspalvelun mukaan tämäntapainen tiedonkeruu on poliisille luvallista syyskuun 11. päivän jälkeen. Suurkäräjien komitean mielestä lisääntynyt valvonta ei anna perustetta rekisteröidä osallistumista lailliseen toimintaan.
Norjalaisten kunniaksi voi sanoa, että tällaista keskustelua edes käydään. Useimmissa muissa maissa turvallisuuspoliisin valtuuksia lisätään kyselemättä. Toisaalta Norjassa, etenkin Pohjois-Norjassa, näyttää olevan myös poikkeuksellisen vankat syyt olla vähääkään luottamatta paikallisen turvallisuuspoliisin arviointikykyyn.
Äskettäin Oulussa Nordisk Panorama -tapahtumassa pyöri kouralliselle katsojia karasjokelaisen tv-toimittajan Johs Kalvemon tekemä dokumenttifilmi, joka on näytetty NRK:n valtakunnanverkossa.
Tuossa ohjelmassa dokumentoidaan, kuinka Norjan turvallisuuspalvelu on 30 vuoden ajan seurannut ja rekisteröinyt maan saamelaisten toimintaa. Lähtökohtaisena epäilyksenä näyttää olleen, että Neuvostoliiton tuella on valmisteltu itsenäisen saamelaistasavallan muodostamista Norjan, Suomen ja Ruotsin pohjoisille alueille. Raporttien mukaan salaisissa tapaamisissa on viritelty sabotaasi- ja sissitoimintaa.
Osa tarkkailusta liittyy 1980-luvun alun kamppailuun Altajoesta, mutta saamelaisaktivisteja on valvottu, kirjeitä auottu ja puheluita kuunneltu vuosikaupalla. Kalvemo itse oli - laittomasti - valvonnan alaisena vuodesta 1977 vuoteen 1992.
Samaan aikaan myös joitakin kveeniaktivisteja on valvottu ja heidän liikkeitään rekisteröity. Tämä kaikki on käynyt ilmi henkilömapeista, joihin asianosaiset ovat nyttemmin päässeet tutustumaan. Laittoman valvonnan kohteista jotkut ovat saaneet muodollisia korvauksia, muun muassa Odd Mattis Hetta, jonka oli turvallisuuspoliisin arvioissa määrä olla yksi saamelaisen sissitoiminnan johtajista.
Tällaisilla tarinoilla on yleispätevä opetus. Suojelupoliisin tapaisen elimen tarpeellisuutta ei voi kyseenalaistaa. Mutta yhtä vähän voi kyseenalaistaa sitä, etteikö sen toimien pitäisi olla jonkinlaisessa julkisessa valvonnassa.
Norjan esimerkit kertovat demokraattisen maan turvallisuuspoliisista, jonka sisäinen ajattelumaailma näyttää täysin irtautuneen vallitsevasta todellisuudesta ja jonka toimet ovat olleet laittomia. Norjassa tämä on saatu selville, koska ihmisillä on ollut pääsy omiin arkistotietoihinsa. Useimmissa maissa sellaisiin pääsystä omana elinaikana on turha uneksiakaan, ja näinä aikoina ihmisten valvonta on kiristynyt kautta maailman.