Suomessa ei taida olla kuuluisampaa kassakaappipaperia kuin on niin sanottu Tiitisen lista. Se on läntisiltä tiedustelupalveluilta vuonna 1990 saatu luettelo suomalaisista, joilla on mahdollisesti ollut yhteyksiä Itä-Saksan salaiseen poliisiin Stasiin. Suojelupoliisin silloinen päällikkö Seppo Tiitinen sulki sen kassakaappiin keskusteltuaan presidentti Mauno Koiviston kanssa.
Listan sisällöstä on liikkunut huhuja. Todellista tietoa siitä ei ole, koska se on edelleenkin lukkojen takana ja siellä näyttää pysyvän. Suurlähettiläs Alpo Rusi hävisi juuri Helsingin käräjäoikeudessa oikeudenkäynnin, jossa hän vaati valtion salaisia listoja Stasi- ja KGB-kontakteista julkistettavaksi. Kyse on siis muustakin kuin yksittäisestä "Tiitisen listasta".
Rusi käy samalla omaa, yhä varsin yksinäiseltä vaikuttavaa kamppailuaan Suomen valtiota vastaan. Hän vaatii 500 000 euron korvauksia siitä prosessista, jossa suojelupoliisi ilman kestäviä perusteita epäili häntä Stasin vakoilijaksi.
On yksilötasolla hyvin ymmärrettävää, että tapahtumasarjasta katkeroitunut Rusi tahtoo saada julki ne nimet, joita mahdollisesti painavammin perustein voi epäillä Stasi-yhteyksistä. Varsinaiselle asialle on kuitenkin vahingoksi, jos se kytkeytyy yksinomaan Rusin henkilöön ja näyttäytyy vain osana hänen omaa oikeustaisteluaan. Kyse on laajemmasta periaatteellisesta kysymyksestä.
Listojen julkaisemattomuutta perustellaan sillä, että ne ovat aikanaan olleet osa luottamuksellista tietojen vaihtoa tiedustelupalveluiden kesken, eikä tuota luottamusta haluta pettää. Perusteen ajankohtaisuus tuntuu kuitenkin jo kyseenalaiselta, kun Itä-Saksan valtiota ei enää ole edes olemassa. Tiedusteluelinten murheet ovat nykymaailmassa aivan muualla, eikä nimilistoilla voi olla merkitystä muualla kuin Suomen sisäisessä keskustelussa.
Luurankoja ei pitäisi tieten tahtoen säilyttää kassakaapeissa. Stasin listoilla saattaa olla nimiä, jotka myöhemmin ovat tulleet tunnetuiksi politiikkoina tai virkamiehinä. Jotkut heistä lienevät yhä työelämässä. Silti pitäisi muistaa myös tosiasiat.
Stasin kirjoihin saattoi joutua kovin vähästä, eikä nimen esiintyminen sen papereissa vielä tee kenestäkään vakoojaa. Stasin toimintaperiaatteista on puhuttu niin kauan, että suomalaiset osaavat asettaa listojen todistusvoiman oikeaan valoon. Varsinaiset "kuumat listat" lienevät Moskovan arkistoissa, eikä niitä julkaista. Suomi on jo kypsä kohtaamaan oman lähihistoriansa silmästä silmään. Stasin listojen salailulle ei ole enää kestäviä perusteita.
paakirjoitus@kaleva.fi