Miljardi ei täällä Saksassa enää näytä hätkäyttävän sen paremmin poliitikkoja kuin kansalaisiakaan. 4,5 miljardin euron pelastuspaketti Opelin autotehtaalle ei kuulosta paljolta, kun sitä vertaa 500 miljardiin, jotka on varattu pankkien pelastamiseen, 80 miljardin elvytyspaketteihin tai 115 miljardin Saksa-rahastoon, jolla pitäisi pelastaa taantuman uhkaamat terveet yritykset.
Mutta missä kulkee tuen raja? Onko valtion tehtävänä pelastaa myös kehnosti johdettuja yhtiöitä, joihin omat asiakkaat, omistajat tai pankit eivät enää luota? Tämä on ollut Saksan kuumin keskustelu viime viikkoina ja on ehkä Saksan syyskuun liittopäivävaaleihin asti.
Keskustelua ruokkiva, taustalla oleva ydinkysymys on, voiko syksyn vaalit voittaa lupaamalla pelastaa työpaikat, vaikka veronmaksajien rahoilla.
Näin toivovat ainakin Saksan sosiaalidemokraatit. Kun amerikkalaisen autojätin GM:n uhkaava konkurssi uhkasi kaataa myös sen saksalaisen tytäryhtiön Opelin ja siitä riippuvat yli 100 000 työpaikkaa, ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier saapui kuin ratsuritari Opelin työntekijöiden eteen ja lupasi tehdä kaikkensa työpaikkojen pelastamiseksi.
Kristillisdemokraateille tilanteen tekivät vielä kiusallisemmaksi SPD:n
eurovaalimainokset, joissa oikeistopuolueita esittivät julmahampaiset, työpaikoista piittaamattomat "finanssihai"-sarjakuvahahmot.
Eurovaalien alla myös kristillisdemokraatit joutuivat taipumaan Opelin pelastamiseen ainakin syksyn vaalien yli. Järjestelyssä omistajiksi ovat tulossa kanadalais-itävaltalainen osavalmistaja Magna ja venäläinen Sberbank. Maksajan rooli näyttää pahimmassa tapauksessa jäävän Saksan veronmaksajille.
Liittokansleri Angela Merkel onnistui kuitenkin viemään pisteet kotiin, kun neuvottelut GM:n kanssa ratkesivat vasta liittokanslerin soitettua suoraan presidentti Barack Obamalle.
Ainakaan eurovaaleissa Steinmeierin lupaukset pelastaa työpaikat eivät vielä tepsineet. SPD:n tulos oli heikoin toisen maailmansodan jälkeen, Steinmeierin henkilökohtainen suosio kyselyissä laskussa ja Merkelin nousussa.
Eurovaalien jälkeen myös keskustelun sävy on muuttunut ja epäilevät kysymykset lisääntyneet. Onko firmoja syytä pelastaa veronmaksajien rahoilla? Pitääkö veronmaksajien maksaa viulut Karstadt-tavarataloketjun 40 000 työpaikasta, jos asiakkaat ovat kaikonneet jo ennen taantumaa?
Ja jos yhdelle yritykselle annetaan valtion rahaa ilman hyviä perusteluja, voiko valtio sanoa ei 1300 muulle saksalaisyritykselle, jotka ovat hakeneet valtion tukea taantumasta selviämiseksi? Saavatko rahaa vain isot, otsikoita nostattavat yritykset hallituspoliitikkojen tukialueilla ja unohdetaanko pienet ja keskisuuret?
Lopputuloksena keskustelusta oli, että perinteinen Karstadt-tavarataloketju ei enää saa valtiota pelastajakseen vaan joutuu etsimään ostajia markkinoilta. SPD:n kansleriehdokas Frank-Walter Steinmeier oli vielä vastaan, mutta puolue taipui muun hallituksen linjalle. Linjaus koski vain yhtä yhtiötä, mutta merkinnee tiukempaa otetta valtion rahapussista myös jatkossa.
SPD:n vaalitaktiikan kannalta tilanne ei näytä hyvältä. Uusi gallupkysely kertoo, että valtaosa saksalaisista ei halua maksaa mitä tahansa työpaikkojen pelastamisesta.
Mutta tilanne voi vielä muuttua, sillä vaaleihin on yhä kolme ja puoli kuukautta ja valtion tukemalla lyhennetyllä työajalla kurissa pidetyt työttömyysluvut vasta räjähtämässä.
Kirjoittaja on lehdistöneuvos Suomen Berliinin-suurlähetystössä