Saksasta on totuttu kuulemaan viime vuosina lähinnä hyviä talousuutisia. Maata on pidetty melkeinpä ainoana talouden aurinkona koko Euroopassa.
Myönteisiä näkymiä tuodaan suorastaan kiiltokuvamaisesti ja korulausein esille lehtien taloussivulla ja alan erikoismediassa.
Euroopan talousveturia pidetään myös mallimaana kun Suomi etsii ulospääsyä matalasuhdanteesta.
Maltilliset palkankorotukset ja joustavat työmarkkinat ovat pönkittäneet Saksan kilpailukykyä, sanotaan.
Samaa vaaditaan Suomeen.
Kultaisella kolikolla on kuitenkin tunnetusti myös kääntöpuolensa. Niistä ei ole uutisoitu yhtä näyttävästi, mutta on uutisoitu kuitenkin.
Kun tavaa tarkasti suomalaisiakin talousjulkaisuja, voi löytää myös toisenlaisia kuvia Saksasta.
Jo viime vuonna Saksan ”talouskone” alkoi itse asiassa yskiä. Talouden numerot, työllisyyskehitys mukaan lukien, osoittivat hyytymisen merkkejä oltuaan jo parhaassa jamassa sitten Saksojen yhdistymisen vuonna 1990. Työttömyysaste oli virallisesti lähellä seitsemää prosenttia. Luku on muuten jotakuinkin sama kuin Suomessa viime vuonna, mutta toki eurooppalaisittain vielä alhainen.
Työttömyyden lisääntyminen ei ollut suurta, mutta yllätti ekonomistit.
Kehitys osoittaa, ettei Saksankaan talous ole immuuni Euroopan ongelmille. Ja tunnettuahan on, että etenkin Suomen viennille Saksan kehityksellä on suuri merkitys.
Saksalaistyöntekijöitä on kehuttu palkkamaltista.
Sekin maltti näyttää rakoilevan, sillä viime viikkoina on uutisoitu melko mittavista palkankorotuksista. Lakkouhkiakin on ollut ilmassa.
Syynä työntekijäpuolen reagointiin on raha. Pienillä palkoilla kituva väki on valmis vaatimaan enemmän varsinkin kun talousretoriikassa puhutaan menestyksestä.
Työmarkkinoiden joustavuuskin alkaa olla koetuksella. Meillä on korostettu, että saksalaiset ovat tyytyneet alempiin palkkoihin ja matalampaan tulotasoon taloustalkoiden nimissä.
Talkoista ei kuitenkaan voida puhua, sillä ammattiyhdistysväki, samoin kuin monet yritykset ovat tyytymättömiä tilanteeseen.
Itse asiassa kyse on valtiovetoisesta taloudellisesta douppauksesta. Esimerkiksi työajan lyhentämistä on tuettu avokätisesti miljardeilla.
Valtio on suorastaan tekohengittänyt muuten kilpailukyvyttömiä yrityksiä, mikä on tuonut niille kohtuutonta kilpailuetua muihin yrityksiin verrattuna.
Monet tukia ilman jääneet saksalaisyritykset ovatkin näreissään. Tukipolitiikalla on harhautettu myös palkansaajia.
Samaan aikaan Saksa vaatii muulta Euroopalta pidättyvyyttä ja vyön kiristystä.
On arveltu, että kristillisdemokraatti Angela Merkelin harjoittama tukipolitiikka tulee jatkumaan, varsinkin kun vaalit ovat ovella. Ne pakottavat Merkelin pitämään talouskulissia yllä.
Oppositiollakaan ei liene varaa vaatia muuta. Huonoilla lupauksilla kun ei vaaleja voiteta. Voi jopa olla, että vasemmistopuolueet joutuvat pistämään tukirintamalla Merkeliä paremmaksi, työllisyyden nimissä.
Ekonomistien mukaan huolia Saksan talouden taivaalla riittää jatkossakin, varsinkin jos muu Eurooppa ei nouse jaloilleen.
Yksi Saksan talouden akilleen kantapää on kallis energia. Maa on luopumassa ydinvoimasta ja samalla heittämässä hyvästit halvan energian aikakaudelle.
Maan energiasyöppö raskas teollisuus huutaa hätäänsä. Jos energian hinta merkittävästi nousee, sen kilpailukyky murenee.
Pedanttisena pidetyn Saksan mainetta tarkkana taloudenpitäjänä murentavat myös monet skandaalit, kruununa miljardiluokan rakennusmokat kuten Berliinin lentoasema ja Stuttgartin rautatieasema.