Saksan vaalien kauaskantoisin ilmiö oli sosiaalidemokraattien historiallisen suuri romahdus. Talouskriisin keskellä käydyt vaalit toivat valtaan selkeästi oikeistolaisen vaihtoehdon.
Angela Merkelin johtamat kristillisdemokraatit menettivät ääniään. Puolueen tulos oli moniin edellisvaaleihin nähden huono. Harvoin on kuitenkin vaalien häviäjä näyttänyt yhtä suurelta vaalivoittajalta kuin nyt Saksassa.
Merkel on yksiselitteisesti vaalien suurin nimi. Hänen puolueensa on ylivoimaisesti Saksan suurin ja hän sai läpi tärkeimmän tavoitteensa, oikeistohallituksen yhdessä liberaalidemokraattien (FDP) kanssa. Tämän myötä Merkelistä tulee eurooppalaisen politiikan kiintotähti. Hänellä on edellytykset nousta lähivuosien merkittävämmäksi poliittiseksi johtajaksi Euroopan unionin alueella, sillä Merkel ei henkilönä ole yhtä kiistanalainen kuin Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy.
Normaalioloissa Merkel puolueineen olisi tällä vaalituloksella päätynyt vaikeuksiin. Nyt Saksassa kuitenkin nähtiin murros, jolla saattaa olla jopa historiallista merkitystä. Kahden suurpuolueen, kristillisdemokraattien (CDU/CSU) ja sosialidemokraattien (SPD) vuorottelu vallassa on ainakin tältä erää ohi.
Neljän vuoden ajan Saksaa johti vastentahtoisesti muodostettu suuri koalitio, molempien suurpuolueiden yhteishallitus. Edellisvaalien jäljiltä puolueet olivat lähes yhtä suuria, molemmilla noin 35 prosenttia äänistä.
Kumpikin sai nyt takkiinsa, mutta kristillisdemokraattien miinus on olematon verrattuna SPD:n romahdukseen. Suuri koalitio oli rasite molemmille osapuolille. On huomionarvoista, että talouskriisin keskellä suurimman poliittisen voiton kanavoi itselleen oikeistolaisin oppositiopuolue FDP. Juuri sen menestys pelasti Merkelin, sillä muuten Saksalla olisi suuri työ löytää mitään toimivaa pohjaa enemmistöhallitukselle.
Putoaminen 23 prosentin kannatukseen on kaamea isku sekä Saksan että koko Euroopan sosialidemokraateille, sillä vahvuus Saksassa on ollut eurooppalaisen sosialidemokratian tärkeimpiä tukijalkoja. Romahdusta ei mitenkään voi kaunistella, sillä tämä oli puolueen kehnoin tulos sitten liittotasavallan synnyn.
On silti rajansa sillä, millaisia yleisiä johtopäätöksiä SPD:n katastrofista voi tehdä. Puolueen jääminen hallituskoalitiossa jalkoihin on pitkälle sen omaa syytä. Siltä on puuttunut uskottava johto ja vastavoima Merkelille. SPD:n henkinen kriisi on samalla antanut paljon lisää elintilaa uudelle vasemmistoliikkeelle die Linkelle, joka nyt jopa ohitti vihreät.
SPD on tuplasti die Linkeä suurempi, mutta vasemmiston henkinen yliote on nyt tukevasti uudella haastajalla, joka on yhdistelmä entisen Itä-Saksan vanhaa valtapuoluetta ja loikkareita sosialidemokraateista. Ärhäkkään ja aatteellisen vasemmiston vahvistuminen demarien kustannuksella on ilmiö, joka kannattaa panna merkille myös Suomen vasemmistopuolueissa.
Portugalissa sunnuntain vaaleissa työväenpuolue heikentyi. Se jatkaa maan johdossa, mutta suunta sielläkin oli oikealle.
Norjan vaaleissa punavihreä rintama menestyi pitkälti siksi, että se tarjosi paljon uskottavamman hallituspohjan kuin hajanainen oikeisto. Saksassa taas FDP:n menestyksen voi nähdä äänestäjien tukena Merkelin tahtomalle selkeälle oikeistohallitukselle hahmottoman koalition jälkeen.
Äänestäjät kaikissa kolmessa vaalissa ovat riittävästi tukeneet vakainta hallituspohjaa, olipa se oikealla tai vasemmalla. Epävakaina aikona uskottavuus näyttää olevan toimiva vaalivaltti.