Gerhard Schröderin yllättävä luopuminen puoluejohtajan paikasta ei ollut merkki poliittisesta neuvokkuudesta, vaan pikemminkin epätoivosta.
Saksan liittokansleri Gerhard Schröder ilmoitti perjantaina yllättäen luopuvansa Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen SPD:n puheenjohtajan paikalta ja keskittyvänsä maan hallituksen johtamiseen. Poliittiset vastustajat, kristillisdemokraatit etunenässä, ovat käyttäneet ilmoituksen jälkeiset päivät kertoakseen Schröderin teon merkitsevän lopun alkua nykyiselle hallitukselle.
Maan oppositiolta ei vaadita paljon mielikuvitusta tämän kannan ottamiseen. Sama ajatus tulee hakematta mieleen monille SPD:n ja Saksan ulkopuolella. Kyseessä on nurkkaan ajautuneen puolueen paniikkireaktio, johon aloite ilmeisesti tuli kenttäväeltä eikä Schröderiltä itseltään. Oltiin tilanteessa, jossa jotain oli pakko tehdä.
Seuraavat tärkeät osavaltiovaalit ovat syksyllä, ja ne käydään nimenomaan sisäpoliittisilla teemoilla. SPD:n kannatuslukemat ovat nyt surkean paljon jäljessä kristillisdemokraateista, ja Schröderin vetämä kampanja tuskin olisi pystynyt asiaa muuksi muuttamaan. Uusi puoluejohtaja Franz Müntefering sen sijaan voi keskittyä täysillä tähän työhön, ja myös puolueen pääsihteeri vaihdettiin.
Silti vaikutelma on, että Schröderin edustaman saksalaisen uudistusmielisen sosiaalidemokratian "kolmas tie" on noussut pystyyn sisäpoliittisten paineiden takia.
Ulkopolitiikkaa Schröder on hoitanut taitavasti. Yhteistyö vihreitä edustavan ulkoministerin Joschka Fischerin kanssa sujuu hyvin, Irakin sodan vastainen linja oli Saksassa yleisesti suosittu ja Ranskan suuntaan on syntynyt laaja kumppanuus.
Tämä on se Schröder, joka näkyy Saksasta ulospäin: ulkopolitiikan johtaja, jolla on johdonmukainen linja ja näkemys. Irakin sodan alla käydyissä parlamenttivaaleissa irtiotto Yhdysvalloista oli ehkä se ratkaiseva tekijä, jonka avulla SPD onnistui pysymään niukasti pääpuolueena.
Mutta nyt saksalaisten äänestäjien mielessä ovat aivan toiset asiat. Maa on pulassa. Ei riitä, että talous junnaa sitkeästi alamaissa ja työttömyys pysyy liian korkealla. Myös Saksan henkinen ilmapiiri on jollain tavoin lamaantunut.
Sen pystyy aistimaan Suomesta asti. Euroopan keskeisin valtio on ikään kuin liukunut hiljaa horisontissa kauemmas. Se ei tunnu enää dynaamiselta, kiinnostavalta maalta.
Juuri tästä Saksassa on kyse. Maan rakenteet ovat jäykistyneet. Vanhat konstit eivät enää tehoa, eikä uusia tahdo löytyä. Schröder on pystynyt näkemään, mikä on välttämätöntä, ja hän on tehnyt valtavan urakan yrittäessään viedä omaa Agenda 2010 -uudistuspakettiaan eteenpäin - pakettia, joka ei edes ole kovin radikaali. Siihen kuuluu puuttumista muun muassa veroihin, eläkkeisiin ja saavutettuihin etuihin, ja hän on pannut kaiken arvovaltansa peliin.
Kivireki onkin liikahtanut, mutta hitaasti ja kovalla poliittisella hinnalla. Schröder on päässyt eteenpäin parlamentissa ja puoluekokouksessa, mutta kansa ei ole pysynyt mukana. Nyt hän joutui jättämään puoluekoneiston toisten käsiin, mikä väistämättä heikentää hänen mahdollisuuksiaan johtaa hallitusta ja toteuttaa uudistuspolitiikkaa. Se on takaisku koko Euroopalle.
Pyrkimys uudistuksiin on muuttunut pelkäksi poliittiseksi selviytymistaisteluksi. Vaaleissa menestymisen edellytys SPD:lle on, että uusi johto ottaa etäisyyttä Schröderin epäsuosituksi osoittautuneeseen linjaan, ja samalla sen pitäisi tukea liittokanslerin politiikkaa, josta puolueen kannattajat eivät pidä. Ennuste tällaisen taikatempun onnistumiselle ei ole hyvä.