Berliiniin suunniteltu Euroopan evakkojen historia- ja tutkimuskeskus on joutunut omien ja vieraiden hampaisiin. Puolalaiset ja tshekit tuomitsevat sen revanssihenkisenä. Entisillä saksalaisalueilla pelätään korvausvaatimuksia ja hankkeen puuhamiehet taas on leimattu natseiksi.
Osa saksalaisista poliitikoista, kuten liittokansleri Gerhard Schröder ja ulkoministeri Franz Fischer, toivovat hankkeen hautautuvan historian roskatynnyriin. Sijaintipaikaksi suunniteltu Berliinin kaupunki kieltäytyy vuokraamasta tilaksi kylmillään seisovaa pommisuojaa. Keskustelu repii auki arpisia haavoja ja paljastaa Saksan itäisissä naapurimaissa kytevän vielä sammuttamatonta kansalliskiihkoa.
Evakkokeskusta ajavan säätiön mielestä viime vuosisadan sodissa ja puhdistuksissa kotikonnuiltaan häädettyjen kohtaloista on korkea aika puhua avoimesti.
"Karkottaminen on aina törkeä ihmisoikeuksien loukkaus. Tapahtumia dokumentoimalla ja tutkimalla toivomme estävämme vastaavanlaiset murhenäytelmät", perustelee saksalaisten evakkojen puheenjohtaja ja kristillisdemokraattien liittopäiväedustaja Erika Steinbach.
Hän muistuttaa, että ihmisiä karkotetaan Euroopassa ja muualla maailmassa etnisistä, poliittisista ja uskonnollisista syistä vielä nykyäänkin, kuten Balkanin ja entisen Neuvostoliiton alueentapahtumat todistavat.
Toisen maailmansodan pyörteissä häädettiin kodeistaan miljoonia eurooppalaisia, heidän joukossaan 400 000 suomalaista. Monet joutuivat maantielle tyhjin käsin vain muutaman tunnin varoitusajalla.
Kiistanalaisin kohtalo oli nyt Puolaan ja Venäjään kuuluvista Itä-Preussista, Sleesiasta sekä Tshekin sudeettialueelta karkotetuilla 14 miljoonalla saksalaisella. Monet puolalaiset ja tshekit pitävät heitä edelleen itse syypäinä kohtaloonsa. Tukea uskolleen he saavat monilta saksalaispoliitikoilta.
Tunteiden palosta kertoo vuonna 1943 syntyneen ja vanhempiensa mukana emä-Saksaan puna-armeijaa paenneen Erika Steinbachin esittäminen natsiunivormussa puolalaisen viikkolehden kansikuvassa.
"Naapurit pelkäävät keskuksen lietsovan saksalaisten revanssihenkeä", sanoo hankkeen näkyvin vastustaja, saksalainen demarikansanedustaja ja saksalais-puolalaisen parlamenttiryhmän puheenjohtaja Markus Meckel.
Hän toivoo evakkokeskuksesta - jos sellaista yleensä tarvitaan - EU-projektia. Missään tapauksessa sitä ei saisi rakentaa Berliiniin, josta kaikki paha sai alkunsa. Sopivampana paikkana Meckel pitää puolalaista Breslauta.
Steinbach torjuu ajatuksen suoralta kädeltä:
"Mikä skandaali olisikaan syntynyt, jos olisimme ehdottaneet paikaksi Puolaa tai Tshekkiä. Sitä olisi pidetty sodanjulistuksena."
Berliini on hänen mielestään paras paikka jo siitäkin syystä, että neljä miljoonaa sosialistisessa Itä-Saksassa elänyttä saksalaisevakkoa sai puhua avoimesti kohtalostaan vasta Saksojen yhdistyttyä.
Steinbach kiistää väitteet, että evakkomuistojen taltioinnilla vauhditettaisiin avoimina olevia korvausvaateita, vaikka ne hänen mukaansa ovatkin oikeutettuja. Myös Saksan hallituksen mielestä tilanne on tältä osin oikeudenvastainen.
"Reaktiot todistavat, että tarve haavojen parantamiseen dokumentoinnin ja tutkimuksen avulla on luultuakin tärkeämpää, sanoo hankkeen toinen voimahahmo", professori ja tunnettu sosialidemokraatti Peter Glotz. Hän toivottaa myös Karjalan evakot mukaan hankkeeseen.