Saksan sosiaalidemokraattinen puolue SPD ryhmittyi sunnuntaina yllättäen uudelleen. Puoluejohtaja Kurt Beck väistyi sinne, mihin hänen edeltäjänsäkin Matthias Platzeck runsaat kaksi vuotta sitten: unohduksiin. Platzeck joutui lopettamaan puheenjohtajuutensa lyhyeen terveydellisten syiden vuoksi. Beck tunnusti erollaan poliittisen epäonnistumisensa.
Saksan SPD kuuluu eurooppalaisen politiikan raskaimpaan sarjaan. Puolue on vuosien mittaan usein johtanut liittohallitusta ja kilvoitellut aina vallasta kristillisdemokraattien kanssa.
Nyt SPD:n energia kuluu yrityksiin pysäyttää vääjäämättömältä näyttävää alamäkeä ja rivien rakoilua. Viime parlamenttivaalien jälkeen Saksaan syntyi kahden pääpuolueen suuri koalitio. Kumpikaan ei olisi tahtonut sellaista, mutta voimasuhteet jättivät vain pakkoavioliiton mahdolliseksi.
Tänä aikana kristillisdemokraattinen liittokansleri Angela Merkel on kohonnut henkilöimään koko hallitusta, ja sosiaalidemokraatit ovat vajonneet taka-alalle. Näin on ainakin Saksan ulkopuolelta katsottuna. Sisäpoliittinen näkökulma on aina toisenlainen, ja juuri se tekee SPD:n liikkeet ymmärrettäviksi. Jotain oli pakko tehdä, vaikka liikkumavara on pieni.
Ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier nostettiin puolueen liittokansleriehdokkaaksi, ja puoluejohtajaksi on nousemassa sen tehtävän jo kertaalleen jättänyt Franz Müntefering. Kokeneita miehiä molemmat, mutta heitä on kaksi. Kristillisdemokraateilla Merkelin käsissä on sekä puolueen että hallituksen johto, ja se tarjoaa vaaleihin ilman muuta selkeämmän lähtökohdan.
Steinmeier on suosittu ministeri ja sellaisena vahva liittokansleriehdokas. Puolue on mielipidekyselyissä kuitenkin pahasti alakynnessä, eikä SPD voi edes harjoittaa ääniä kalastavaa oppositiopolitiikkaa, koska itse istuu hallituksessa.
Lisäksi Saksan puoluekentän vasen laita on ryhmittynyt uudelleen entistä vahvemmaksi ja uskottavammaksi. Uusi die Linke -puolue syö väistämättä SPD:n ääniä. Vasemmistohallitusta se ei tee todennäköiseksi, sillä sosiaalidemokraatit kavahtavat yhteistyötä puolueen kanssa, joka yhä kantaa DDR:n perintöä.
Saksan nykyinen hallituskoalitio ei voi hevin hajota ennen vaaleja, mutta vaikea sen on uudessa asetelmassa kunnolla hallitakaan. Sisäpolitiikalle on luvassa hankalia aikoja. Eikä Eurooppa-politiikkaakaan varmaan selkeytä se, että Saksan ulkoministerin tiedetään nyt avoimesti pyrkivän liittokansleriksi liittokansleri Merkelin tilalle.
paakirjoitus@kaleva.fi